Istumalakossa

Luimme mieheni kanssa vähän aikaa sitten artikkelin istumatyön epäterveellisyydestä ja se pisti ajattelemaan. Istumme joka päivä työssämme ja kotiin tultuamme istumme vähän lisää. Yritämme kyllä liikkua säännöllisesti, n 4h/vko, mutta kaikkeen istumiseen suhteutettuna liikunnan määrä tuntuu aika suurelta.  Artikkelin mukaan istumatyö mm. vaikuttaa hidastavasti aineenvaihduntaan, jolloin rasva pääsee paremmin varastoitumaan ja tekemään tuhojaan. Oma lukunsa ovat varmaankin erilaiset selkä-ja niskajumit, joista minun alallani moni vanhempi työntekijä näyttää jo kärsivän.

Siispä päätimme vuoden lopuksi tehdä pienen kokeilun ja katsoa edistäisikö se terveyttämme. Ajatuksena minulla ja miehelläni oli seistä vähintään kolme tuntia työpäivän aikana. Saamme molemmat pöytämme helposti nostettua riittävän korkealle, joten ainakin ergonomia ei siltä osin muodostu esteeksi. Emme ole sen tarkemmin miettineet kuinka mittaamme kokeilumme tuloksia, kenties ihan vain pelkästään oman fiiliksen perusteella mennään.

Tänään on kokeilun ensimmäinen päivä ja nostin heti aamulla reippaasti pöytäni oikealle tasolle. On parempi aloittaa heti. Pöydän korkeus huomattiin toimistolla välittömästi ja moni tuli asiasta ihan kysymäänkin. Sepustin kiltisti tarinani, moni tuntui olevan samaa mieltä kanssani siitä että olisi joskus ihan hyvä seistäkin. Olen siinä mielessä onnekas että minulla on käytössäni sähköinen pöytä, jonka saa nostettua ja laskettua nappia painamalla, mutta monilla kollegoillani on ihan tavallinen pöytä, jonka ylös vain ruuvaamalla jokaista jalkaa erikseen ja kukapas jaksaisi päivittäin moista jumppaa?

Ensimmäisenä päivänä onnistun seisomaan 3,5 tuntia. Puolentoista tunnin seisominen alkaa tuntua jaloissa, mutta onneksi ruokatauko ja pikkupalaverit tarjoavat pieniä breikkejä rupeamaan. Loppupäivästä huomasin jo melkein kiemurtelevani tuolini ympärillä, joten päätin antaa itselleni armon ja istua. Totuttelu uuteen työasentoon vie kuitenkin aikaa enkä halua tappaa hassua innostustani heti alkuvaiheessa. Jos kokeilu kestää alkuinnostusta pidemmälle, raportoin lisää.

Maya 3: Life - Death - Time

Kävimme juhlistamassa tänä vuonna itsenäisyyspäivää vähän erilaisella tavalla, pistäydyimme nimittäin Didrichsenin taidemuseossa katsomassa Maya III -näyttelyn. Olen ollut pikkutytöstä saakka innostunut historiasta, haaveilinpa joskus arkeologin työstäkin, olkoonkin että minun kuvitelmissani arkeologia oli yhtä vauhdikasta menoa kuin Indiana Jones -leffoissa. Mayat taas ovat minun (vilkkaahkossa) mielikuvituksessani lähinnä lapsuudensarjakuvista tuttu kansa, kulta-aarteineen ja ihmisuhreineen.

Näyttely kuvaa Mayojen ajankäsitystä, joka onkin kovin ajankohtainen juuri nyt, onhan Mayojen kalenterin mukainen maailmanlopun päivä jo ensi viikolla. Muina aiheina ovat arkinen elämä ja kuolema. Pieni Indiana Jonesini kieltämättä heräsi hetkeksi eloon katsellessani taidokkaita esineitä ja ihmellessäni kuinka savesta tehdyt kulhot ovat ylipäätään voineet säilyä niin hyvässä kunnossa vuosisatoja. Ennenkuin huomasinkaan huomasin jo "tulkitsevani" sarjakuvista ammentamillani laajoilla ja taatusti pätevillä tiedoilla kaikenmoisia kaiverruksia, miehelläni mahtoi olla hauskaa...

Näyttelyn kiinnostavin elementti oli museon alakerrassa sijaitseva alamaailma, jossa paitsi kurkistettiin kuolemaan liittyviin riitteihin, myös luolaan josta esineitä oli löydetty. Olipa mukana valokuvakin paikasta, josta eräs kivinen koodekin säilytykseen tarkoitettu rasia oli löydetty. Erittäin siistiä!

Näyttelyn teemoihin liittyen järjestetään Yliopistomuseolla arkeologi, professori Arthur Demaresitn luento 20.12.2012 klo 17:30 - 19:00. Luennon aiheena on “Endings and Beginnings:  The Ancient Mayan Civilization and the December 21st 2012 Apocalypse” ja sinne on vapaa pääsy, ilmoittauminen tapahtuu Didrichsenin museon sivujen kautta.

Kiinnostuneille kerrottakoon vielä että museon näyttelyyn on vapaa pääsy maailmanloppupäivänä (21.12.2012) ja jos hyvin käy, niin vielä uuden vuoden päivänäkin. ;-)

Vesipeto!

Huih, ollaan jo joulukuussa, pian takana on taas yksi vuosi. Aika on mennyt hurjaa vauhtia. Marraskuun pimeys on ollut raskasta, töissä on ollut kiireistä ja joulukuu vain pääsi jotenkin hiipimään kimppuun. Jotain uuttakin sentään aloitin - nimittäin aamu-uinnin. Kun jalan jumitus ei näyttänyt antavan perää, vedin (lopulta) syvään henkeä ja yritin keksiä jotain uutta. Uinti on harrastus, jonka pariin tunnun palaavan muutaman vuoden sykleissä. Siinä on jotain samaa kuin juoksussa, ollaan yksin omien ajatusten kanssa, keskitytään ja annetaan kropan tehdä se, mitä sen täytyy.

Aamuliikunta on edelleen sekä tuskallista ja antoisaa. Kaikkein vaikeinta on sängystä nouseminen, sen jälkeen jo helpottaa. Altaalla on aamuisin aika tyhjää, sekaan mahtuu oikein hyvin ja "lenkkini" jälkeen ehdin vielä hyvin töihin. Parasta on varmaankin aamuliikunnasta saatava energia, oloni on huomattavasti virkeämpi töissä ja mielikin on hyvä kun jotain on saatu aikaiseksi aamusta.

Oma lukunsa ovat muut uimarit. Olen oppinut jo tunnistamaan vakiporukan kasvoja, jotka suurimmaksi osaksi taitavat olla eläkeläisiä. Heidän juttujaan on kiva kuunnella salaa, vähän ne hymyilyttävätkin. Olen ollut huomaavani vesijuoksijoiden radalla vähän flirtinpoikasta, yhdessä papoista taitaa olla vähän naistennaurattajan vikaa ja mummot tuntuvat tykkäävän naurattamisesta.

Tuntuu hyvältä löytää itselleen iloa tuottavia juttuja, nyt yritän vain vimmatusti pitää rutiineistani kiinni. Positiivista energiaa kyllä tarvitaankin talvesta selviämiseen!

Kuvituksena on marraskuun kuvahaasteen tuotokseni. Kuva on pyhäinmiesten päivältä, silloin, auringon laskiessa pelloille hiipi upea usva ja oli ihan pakko lähteä kameran kanssa seikkailemaan. Keskimmäinen kuva on väriversio, sepialla ja mustavalkoisella versiolla tutkin kuinka väritys muuttaa kuvan tunnelmaa. Ja muuttaahan se! Sepiassa on, kuten arvata saattaa, vanhan ajan tunnelmaa ja mustavalkoversio on melkeinpä pelottava.

Tätä kuvaa lukuunottamatta, ehdin valokuvaamaan aika vähän, valoa riittää nyt aika heikosti. Joulukuun kuvahaaste saattaakin olla kinkkinen, katsotaan mitä Facebookin Teemakuvaus-ryhmä keksii...