Kas vaan, Blogger ilmeisesti päätti kaikessa viisaudessaan poistaa loman aloituspostaukseni, mutta minähän en periksi anna vaan näpytän uuden. Tekstiä en enää muista mutta asiat vielä joten kuten... Loman starttasimme siis herkuttelemalla Kitchen & Co -ravintolassa. Joskus vaan on mukavaa tarjota itselleen pientä luksusta vaikkapa herkuttelun muodossa.
Tilasimme alkulankun, joka kokonaisuutena oli ihan ok, vaikka lämpimän kalapyörykän sisällä ollut kylmä katkarapu ei ihan ihastuttanutkaan. Sen sijaan pieneen kahvikupposeen laitettua ihanan kermaista kesäkeittoa olisin voinut syödä vaikka isommankin lautasellisen.
Pääruoaksi otin sisäfilettä salottisipulihollandaisen ja lisukesalaatin kera. Kokonaisuus oli juuri sitä, mitä toivoinkin, liha oikein paistettua ja salaatti toi mukavan raikkauden annokseen. Entrecôtella herkutellut seuralainen sen sijaan oli hiukan tuskissaan ison pihvinsä ja itsetehtyjen ranskalaisten kanssa, sillä annos oli aika tuhti.
Jälkiruoka oli kruunasi tämän aterian. Herkuttelin vadelmilla, mansikoilla ja marengilla. Annos oli sinänsä niin kaunis etten olisi hennonnut sitä syödä, mutta...
Kotimatkan päätimme kävellä, sulatella ruokaa ja jatkaa hyvin alkanutta juttutuokiota. Kesä näytti parastaan, ilta oli valoisa ja aurinkoinen ja pitkä. Eikä ollut kiire mihinkään, sillä loma oli vihdoin alkanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!