Luimme mieheni kanssa vähän aikaa sitten artikkelin istumatyön epäterveellisyydestä ja se pisti ajattelemaan. Istumme joka päivä työssämme ja kotiin tultuamme istumme vähän lisää. Yritämme kyllä liikkua säännöllisesti, n 4h/vko, mutta kaikkeen istumiseen suhteutettuna liikunnan määrä tuntuu aika suurelta. Artikkelin mukaan istumatyö mm. vaikuttaa hidastavasti aineenvaihduntaan, jolloin rasva pääsee paremmin varastoitumaan ja tekemään tuhojaan. Oma lukunsa ovat varmaankin erilaiset selkä-ja niskajumit, joista minun alallani moni vanhempi työntekijä näyttää jo kärsivän.
Siispä päätimme vuoden lopuksi tehdä pienen kokeilun ja katsoa edistäisikö se terveyttämme. Ajatuksena minulla ja miehelläni oli seistä vähintään kolme tuntia työpäivän aikana. Saamme molemmat pöytämme helposti nostettua riittävän korkealle, joten ainakin ergonomia ei siltä osin muodostu esteeksi. Emme ole sen tarkemmin miettineet kuinka mittaamme kokeilumme tuloksia, kenties ihan vain pelkästään oman fiiliksen perusteella mennään.
Tänään on kokeilun ensimmäinen päivä ja nostin heti aamulla reippaasti pöytäni oikealle tasolle. On parempi aloittaa heti. Pöydän korkeus huomattiin toimistolla välittömästi ja moni tuli asiasta ihan kysymäänkin. Sepustin kiltisti tarinani, moni tuntui olevan samaa mieltä kanssani siitä että olisi joskus ihan hyvä seistäkin. Olen siinä mielessä onnekas että minulla on käytössäni sähköinen pöytä, jonka saa nostettua ja laskettua nappia painamalla, mutta monilla kollegoillani on ihan tavallinen pöytä, jonka ylös vain ruuvaamalla jokaista jalkaa erikseen ja kukapas jaksaisi päivittäin moista jumppaa?
Ensimmäisenä päivänä onnistun seisomaan 3,5 tuntia. Puolentoista tunnin seisominen alkaa tuntua jaloissa, mutta onneksi ruokatauko ja pikkupalaverit tarjoavat pieniä breikkejä rupeamaan. Loppupäivästä huomasin jo melkein kiemurtelevani tuolini ympärillä, joten päätin antaa itselleni armon ja istua. Totuttelu uuteen työasentoon vie kuitenkin aikaa enkä halua tappaa hassua innostustani heti alkuvaiheessa. Jos kokeilu kestää alkuinnostusta pidemmälle, raportoin lisää.
Ilon kautta on fiilispohjalta syntyvä sekametelisoppa, hetkiä ja valokuvia elämästä - joskus jopa ajatuksiakin.
maanantai 10. joulukuuta 2012
perjantai 7. joulukuuta 2012
Maya 3: Life - Death - Time
Kävimme juhlistamassa tänä vuonna itsenäisyyspäivää vähän erilaisella tavalla, pistäydyimme nimittäin Didrichsenin taidemuseossa katsomassa Maya III -näyttelyn. Olen ollut pikkutytöstä saakka innostunut historiasta, haaveilinpa joskus arkeologin työstäkin, olkoonkin että minun kuvitelmissani arkeologia oli yhtä vauhdikasta menoa kuin Indiana Jones -leffoissa. Mayat taas ovat minun (vilkkaahkossa) mielikuvituksessani lähinnä lapsuudensarjakuvista tuttu kansa, kulta-aarteineen ja ihmisuhreineen.
Näyttely kuvaa Mayojen ajankäsitystä, joka onkin kovin ajankohtainen juuri nyt, onhan Mayojen kalenterin mukainen maailmanlopun päivä jo ensi viikolla. Muina aiheina ovat arkinen elämä ja kuolema. Pieni Indiana Jonesini kieltämättä heräsi hetkeksi eloon katsellessani taidokkaita esineitä ja ihmellessäni kuinka savesta tehdyt kulhot ovat ylipäätään voineet säilyä niin hyvässä kunnossa vuosisatoja. Ennenkuin huomasinkaan huomasin jo "tulkitsevani" sarjakuvista ammentamillani laajoilla ja taatusti pätevillä tiedoilla kaikenmoisia kaiverruksia, miehelläni mahtoi olla hauskaa...
Näyttelyn kiinnostavin elementti oli museon alakerrassa sijaitseva alamaailma, jossa paitsi kurkistettiin kuolemaan liittyviin riitteihin, myös luolaan josta esineitä oli löydetty. Olipa mukana valokuvakin paikasta, josta eräs kivinen koodekin säilytykseen tarkoitettu rasia oli löydetty. Erittäin siistiä!
Näyttelyn teemoihin liittyen järjestetään Yliopistomuseolla arkeologi, professori Arthur Demaresitn luento 20.12.2012 klo 17:30 - 19:00. Luennon aiheena on “Endings and Beginnings: The Ancient Mayan Civilization and the December 21st 2012 Apocalypse” ja sinne on vapaa pääsy, ilmoittauminen tapahtuu Didrichsenin museon sivujen kautta.
Kiinnostuneille kerrottakoon vielä että museon näyttelyyn on vapaa pääsy maailmanloppupäivänä (21.12.2012) ja jos hyvin käy, niin vielä uuden vuoden päivänäkin. ;-)
Näyttely kuvaa Mayojen ajankäsitystä, joka onkin kovin ajankohtainen juuri nyt, onhan Mayojen kalenterin mukainen maailmanlopun päivä jo ensi viikolla. Muina aiheina ovat arkinen elämä ja kuolema. Pieni Indiana Jonesini kieltämättä heräsi hetkeksi eloon katsellessani taidokkaita esineitä ja ihmellessäni kuinka savesta tehdyt kulhot ovat ylipäätään voineet säilyä niin hyvässä kunnossa vuosisatoja. Ennenkuin huomasinkaan huomasin jo "tulkitsevani" sarjakuvista ammentamillani laajoilla ja taatusti pätevillä tiedoilla kaikenmoisia kaiverruksia, miehelläni mahtoi olla hauskaa...
Näyttelyn kiinnostavin elementti oli museon alakerrassa sijaitseva alamaailma, jossa paitsi kurkistettiin kuolemaan liittyviin riitteihin, myös luolaan josta esineitä oli löydetty. Olipa mukana valokuvakin paikasta, josta eräs kivinen koodekin säilytykseen tarkoitettu rasia oli löydetty. Erittäin siistiä!
Näyttelyn teemoihin liittyen järjestetään Yliopistomuseolla arkeologi, professori Arthur Demaresitn luento 20.12.2012 klo 17:30 - 19:00. Luennon aiheena on “Endings and Beginnings: The Ancient Mayan Civilization and the December 21st 2012 Apocalypse” ja sinne on vapaa pääsy, ilmoittauminen tapahtuu Didrichsenin museon sivujen kautta.
Kiinnostuneille kerrottakoon vielä että museon näyttelyyn on vapaa pääsy maailmanloppupäivänä (21.12.2012) ja jos hyvin käy, niin vielä uuden vuoden päivänäkin. ;-)
lauantai 1. joulukuuta 2012
Vesipeto!
Huih, ollaan jo joulukuussa, pian takana on taas yksi vuosi. Aika on mennyt hurjaa vauhtia. Marraskuun pimeys on ollut raskasta, töissä on ollut kiireistä ja joulukuu vain pääsi jotenkin hiipimään kimppuun. Jotain uuttakin sentään aloitin - nimittäin aamu-uinnin. Kun jalan jumitus ei näyttänyt antavan perää, vedin (lopulta) syvään henkeä ja yritin keksiä jotain uutta. Uinti on harrastus, jonka pariin tunnun palaavan muutaman vuoden sykleissä. Siinä on jotain samaa kuin juoksussa, ollaan yksin omien ajatusten kanssa, keskitytään ja annetaan kropan tehdä se, mitä sen täytyy.
Aamuliikunta on edelleen sekä tuskallista ja antoisaa. Kaikkein vaikeinta on sängystä nouseminen, sen jälkeen jo helpottaa. Altaalla on aamuisin aika tyhjää, sekaan mahtuu oikein hyvin ja "lenkkini" jälkeen ehdin vielä hyvin töihin. Parasta on varmaankin aamuliikunnasta saatava energia, oloni on huomattavasti virkeämpi töissä ja mielikin on hyvä kun jotain on saatu aikaiseksi aamusta.
Oma lukunsa ovat muut uimarit. Olen oppinut jo tunnistamaan vakiporukan kasvoja, jotka suurimmaksi osaksi taitavat olla eläkeläisiä. Heidän juttujaan on kiva kuunnella salaa, vähän ne hymyilyttävätkin. Olen ollut huomaavani vesijuoksijoiden radalla vähän flirtinpoikasta, yhdessä papoista taitaa olla vähän naistennaurattajan vikaa ja mummot tuntuvat tykkäävän naurattamisesta.
Tuntuu hyvältä löytää itselleen iloa tuottavia juttuja, nyt yritän vain vimmatusti pitää rutiineistani kiinni. Positiivista energiaa kyllä tarvitaankin talvesta selviämiseen!
Kuvituksena on marraskuun kuvahaasteen tuotokseni. Kuva on pyhäinmiesten päivältä, silloin, auringon laskiessa pelloille hiipi upea usva ja oli ihan pakko lähteä kameran kanssa seikkailemaan. Keskimmäinen kuva on väriversio, sepialla ja mustavalkoisella versiolla tutkin kuinka väritys muuttaa kuvan tunnelmaa. Ja muuttaahan se! Sepiassa on, kuten arvata saattaa, vanhan ajan tunnelmaa ja mustavalkoversio on melkeinpä pelottava.
Tätä kuvaa lukuunottamatta, ehdin valokuvaamaan aika vähän, valoa riittää nyt aika heikosti. Joulukuun kuvahaaste saattaakin olla kinkkinen, katsotaan mitä Facebookin Teemakuvaus-ryhmä keksii...
Aamuliikunta on edelleen sekä tuskallista ja antoisaa. Kaikkein vaikeinta on sängystä nouseminen, sen jälkeen jo helpottaa. Altaalla on aamuisin aika tyhjää, sekaan mahtuu oikein hyvin ja "lenkkini" jälkeen ehdin vielä hyvin töihin. Parasta on varmaankin aamuliikunnasta saatava energia, oloni on huomattavasti virkeämpi töissä ja mielikin on hyvä kun jotain on saatu aikaiseksi aamusta.
Oma lukunsa ovat muut uimarit. Olen oppinut jo tunnistamaan vakiporukan kasvoja, jotka suurimmaksi osaksi taitavat olla eläkeläisiä. Heidän juttujaan on kiva kuunnella salaa, vähän ne hymyilyttävätkin. Olen ollut huomaavani vesijuoksijoiden radalla vähän flirtinpoikasta, yhdessä papoista taitaa olla vähän naistennaurattajan vikaa ja mummot tuntuvat tykkäävän naurattamisesta.
Tuntuu hyvältä löytää itselleen iloa tuottavia juttuja, nyt yritän vain vimmatusti pitää rutiineistani kiinni. Positiivista energiaa kyllä tarvitaankin talvesta selviämiseen!
Kuvituksena on marraskuun kuvahaasteen tuotokseni. Kuva on pyhäinmiesten päivältä, silloin, auringon laskiessa pelloille hiipi upea usva ja oli ihan pakko lähteä kameran kanssa seikkailemaan. Keskimmäinen kuva on väriversio, sepialla ja mustavalkoisella versiolla tutkin kuinka väritys muuttaa kuvan tunnelmaa. Ja muuttaahan se! Sepiassa on, kuten arvata saattaa, vanhan ajan tunnelmaa ja mustavalkoversio on melkeinpä pelottava.
Tätä kuvaa lukuunottamatta, ehdin valokuvaamaan aika vähän, valoa riittää nyt aika heikosti. Joulukuun kuvahaaste saattaakin olla kinkkinen, katsotaan mitä Facebookin Teemakuvaus-ryhmä keksii...
torstai 22. marraskuuta 2012
Kalenterityttö
Tämä asia ei enää ole uusi, mutta se ilahdutti minua kovin, joten ajattelin sen kuitenkin jakaa kanssanne. Amman lukuhetki on nimittäin järjesti (nyt jo toista kertaa) Copycat -kirjankansikilpailun, jossa ideana oli tehdä oma tulkinta kirjankannesta. Innokkaalle lukijalle ja valokuvaajalle tämä oli tietysti ihan must juttu, tällä kertaa huomasin miettiväni Keatsin teosta Yön kirkas tähti, jonka kansi on todella kaunis. Kilpailuajankohta osui elokuulle ja lähipellot lainehtivat viljasta - siitä se sitten lähti! Kuvassa luetaan viljapellossa ja voin kertoa ettei se mallin homma ihan niin helppoa ollut kuin kuvittelin. Korret olivat pidempiä kuin mitä alunperin arvioin, joten jouduin kyykkimään pellossa varpaillani, jotta kuvissa olisi näkynyt muutakin pelkkä päälaki! Ja paikallaankin piti pysyä! Lopputulos oli kuitenkin aika kiva, kuvan nimeksi tuli lopulta alkuperäisteoksen nimeä mukaillen Yön virkeä lukija.
Aikanaan Amman blogissa sitten äänestettiin ja ilokseni minunkin kuvani sijoittui niin että pääsin kalenteriin saakka, elokuulle tietysti. Näin se elämä siis yllättää, minusta tuli kalenterityttö! Kukapa olisi uskonut...
Aikanaan Amman blogissa sitten äänestettiin ja ilokseni minunkin kuvani sijoittui niin että pääsin kalenteriin saakka, elokuulle tietysti. Näin se elämä siis yllättää, minusta tuli kalenterityttö! Kukapa olisi uskonut...
maanantai 19. marraskuuta 2012
Tositarinoita perjantaina: Argo
Viikko on mennyt lomaillessa ja vaikkei mitään ihmeellistä ollakaan tehty, niin kumma kyllä en ole juuri koneelle ehtinyt - hyvä merkki kai. Perjantaina päästiin kuitenkin leffaan saakka ja tehtiin aikamatka 1970-luvulle Argon avulla.
Argon tarina on huikea, ihan siksikin että se on totta. Juuri todentuntuisuus toikin leffaan tehokkaampaa jännitystä kuin action-pläjäysten stuntit konsanaan - ne pyssymiehet kun olivat ihan oikeita! Tarina lähtee liikkeelle Iranin vallankumouksesta vuonna 1979 kun syöpäsairas shaahi Reza Pahlavi syöstään vallasta. Kansalaisiaan kiduttanut shaahi saa poliittisen turvapaikan Yhdysvalloista ja iranilaiset alkavat osoittaa voimakkaasti mieltään Yhdysvaltoja vastaan. He ottavat Yhdysvaltain suurlähetystön henkilökunnan panttivangeikseen ja vaativat shaahin palauttamista takaisin maahansa. Lähetystön valtauksessa kuusi henkilökunnan jäsentä kuitenkin pakenee ja saa piilopaikan Kanadan suurlähetystöstä, mutta tilanne tiukkenee jatkuvasti ja Yhdysvaltain vastaisen ilmapiirin levitessä alkaa vaikuttaa siltä että kiinnijääminen merkitsisi kuolemaa. CIA:n agentti Mendez (Ben Affleck) lavastaa tieteiselokuvan kuvaukset voidakseen salakuljettaa kuusikon maasta.
Pidin Argosta, se oli pelkurille sopivan jännittävää katsottavaa ja tositarina elokuvan takana tietysti vaikutti katsomiskokemukseen. Erityisen vaikuttavaa oli katsoa lopputekstien aikana oikeiden henkilöiden ja paikkojen kuvia - hyvin uskollisesti ovat elokuvantekijät pyrkineet noudattamaan totuutta. Kaikenlaiset salaliittoteoriat kyllä vilistivät päässä leffan jälkeen!
Argon tarina on huikea, ihan siksikin että se on totta. Juuri todentuntuisuus toikin leffaan tehokkaampaa jännitystä kuin action-pläjäysten stuntit konsanaan - ne pyssymiehet kun olivat ihan oikeita! Tarina lähtee liikkeelle Iranin vallankumouksesta vuonna 1979 kun syöpäsairas shaahi Reza Pahlavi syöstään vallasta. Kansalaisiaan kiduttanut shaahi saa poliittisen turvapaikan Yhdysvalloista ja iranilaiset alkavat osoittaa voimakkaasti mieltään Yhdysvaltoja vastaan. He ottavat Yhdysvaltain suurlähetystön henkilökunnan panttivangeikseen ja vaativat shaahin palauttamista takaisin maahansa. Lähetystön valtauksessa kuusi henkilökunnan jäsentä kuitenkin pakenee ja saa piilopaikan Kanadan suurlähetystöstä, mutta tilanne tiukkenee jatkuvasti ja Yhdysvaltain vastaisen ilmapiirin levitessä alkaa vaikuttaa siltä että kiinnijääminen merkitsisi kuolemaa. CIA:n agentti Mendez (Ben Affleck) lavastaa tieteiselokuvan kuvaukset voidakseen salakuljettaa kuusikon maasta.
Pidin Argosta, se oli pelkurille sopivan jännittävää katsottavaa ja tositarina elokuvan takana tietysti vaikutti katsomiskokemukseen. Erityisen vaikuttavaa oli katsoa lopputekstien aikana oikeiden henkilöiden ja paikkojen kuvia - hyvin uskollisesti ovat elokuvantekijät pyrkineet noudattamaan totuutta. Kaikenlaiset salaliittoteoriat kyllä vilistivät päässä leffan jälkeen!
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
So-so lauantai: Chjokon suklaabrunssi ja Keinottelua
Lauantai oli so-so päivä. Se näytti etukäteen kalenterissa mahtavalta mutta osoittautui monilta osin odotuksia latteammaksi. Pettymys olisi ehkä ollut suurempi ellei seura olisi ollut mahtavaa!
Suuntasimme lauantaina tyttöporukan kesken Chjokon suklaabrunssille. Idea tuntui mahtavalta, herkuttelua käsintehdyillä suklaaherkuilla kavereiden kesken. Puitteet olivat mukavat eikä tarjontakaan kehnoa ollut mutta kuulemani hehkutuksen jälkeen olin kyllä vähän pettynyt. Valikoimaa oli aika vähän brunssilla, ainakin meidän kattauksessamme oli aika paljon saman tyyppisiä herkkuja, kuten macaronseja tai suklaatikkareita. Olin etukäteen elätellyt toiveita esimerkiksi chilisuklaista tai marjaisemmista herkuista, tai eri suklaalaaduista mutta ainakin meidän kattauksessamme kaikki taisi olla pelkkää maitosuklaata, praliineja ei näkynyt lainkaan. Suklainen rapaperikakku oli kyllä herkkua, vaikkemme raparperinmakua löytäneetkään. Vaikka makeasta pidänkin, tämä herkutteluhetki taisi kuitenkin olla vähän turhankin suloinen. Huh!
(Suklaabrunssi lauantaisin klo 11-14, Liisankadun myymälässä, 16 eur)
Illalla suuntasimme mieheni kanssa elokuvateatteriin katsomaan Richard Geren tähdittämää Keinottelua -leffaa. Puh, mikä pettymys.
Leffassa Richard Geren esittämällä miehellä on oikeastaan kaikkea mitä voi haluta - komea ura, miljoonia dollareita, kaunis vaimo, lahjakkaat lapset, jotka työskentelevät iloisina isänsä firmassa, lapsenlapsia... Ja ranskalainen taidegalleristi rakastajatar. (Mikähän siinä on että ne rakastajattaret ovatkin aina ranskalaisia taidegalleristeja?) Kaikesta kohdalleen osuneesta hyvästä huolimatta mies ei vaikuta erikoisen onnelliselta ja kohta kohtalo jo puuttuukin peliin auto-onnettomuuden muodossa.
Joku elokuvan tarinassa ei miellyttänyt minua, se tuntui liian keksityltä ja teennäiseltä ja silmiini osui monta yksityiskohtaa jossa ei ollut järkeä. Samoin harmitti se, että Lie to me -sarjasta tuttu Tim Roth esitti täsmälleen samanlaista roolia kuin sarjassakin. Olisipa ollut kiva kun miehelle olisi löydetty jotain uuttakin näyteltävää! Samoin harmittelin sitä, että Susan Sarandonin kalipeerin näyttelijätär oli saanut niin minimaalisen osan. Ja nyt kun sain itseni vauhtiin: leffassa Geren 27-vuotias tytär on isänsä satojen miljoonien arvoisen yrityksen rahoitusjohtaja, iso kiho, joka neuvottelee 500 miljoonan kaupoista yhdessä isäpapan kanssa. Sama tytär on myös yhden, noin kolmivuotiaan lapsen äiti ja langanlaiha, kaunis blondi. Miten se onkin ehtinyt kaiken tuon tehdä noin nuorena, miettii hän kateellisenä?!
Suuntasimme lauantaina tyttöporukan kesken Chjokon suklaabrunssille. Idea tuntui mahtavalta, herkuttelua käsintehdyillä suklaaherkuilla kavereiden kesken. Puitteet olivat mukavat eikä tarjontakaan kehnoa ollut mutta kuulemani hehkutuksen jälkeen olin kyllä vähän pettynyt. Valikoimaa oli aika vähän brunssilla, ainakin meidän kattauksessamme oli aika paljon saman tyyppisiä herkkuja, kuten macaronseja tai suklaatikkareita. Olin etukäteen elätellyt toiveita esimerkiksi chilisuklaista tai marjaisemmista herkuista, tai eri suklaalaaduista mutta ainakin meidän kattauksessamme kaikki taisi olla pelkkää maitosuklaata, praliineja ei näkynyt lainkaan. Suklainen rapaperikakku oli kyllä herkkua, vaikkemme raparperinmakua löytäneetkään. Vaikka makeasta pidänkin, tämä herkutteluhetki taisi kuitenkin olla vähän turhankin suloinen. Huh!
(Suklaabrunssi lauantaisin klo 11-14, Liisankadun myymälässä, 16 eur)
Illalla suuntasimme mieheni kanssa elokuvateatteriin katsomaan Richard Geren tähdittämää Keinottelua -leffaa. Puh, mikä pettymys.
Leffassa Richard Geren esittämällä miehellä on oikeastaan kaikkea mitä voi haluta - komea ura, miljoonia dollareita, kaunis vaimo, lahjakkaat lapset, jotka työskentelevät iloisina isänsä firmassa, lapsenlapsia... Ja ranskalainen taidegalleristi rakastajatar. (Mikähän siinä on että ne rakastajattaret ovatkin aina ranskalaisia taidegalleristeja?) Kaikesta kohdalleen osuneesta hyvästä huolimatta mies ei vaikuta erikoisen onnelliselta ja kohta kohtalo jo puuttuukin peliin auto-onnettomuuden muodossa.
Joku elokuvan tarinassa ei miellyttänyt minua, se tuntui liian keksityltä ja teennäiseltä ja silmiini osui monta yksityiskohtaa jossa ei ollut järkeä. Samoin harmitti se, että Lie to me -sarjasta tuttu Tim Roth esitti täsmälleen samanlaista roolia kuin sarjassakin. Olisipa ollut kiva kun miehelle olisi löydetty jotain uuttakin näyteltävää! Samoin harmittelin sitä, että Susan Sarandonin kalipeerin näyttelijätär oli saanut niin minimaalisen osan. Ja nyt kun sain itseni vauhtiin: leffassa Geren 27-vuotias tytär on isänsä satojen miljoonien arvoisen yrityksen rahoitusjohtaja, iso kiho, joka neuvottelee 500 miljoonan kaupoista yhdessä isäpapan kanssa. Sama tytär on myös yhden, noin kolmivuotiaan lapsen äiti ja langanlaiha, kaunis blondi. Miten se onkin ehtinyt kaiken tuon tehdä noin nuorena, miettii hän kateellisenä?!
Huono bloggari
Huono bloggari täällä hei! En ole viime viikkoina päivittänyt blogiani, koska muuta tekemistä on ollut yksinkertaisesti liikaa. Kun olen päässyt vihdoin sohvannurkkaan henkäisemään, ei blogin kirjoittaminen ole ollut ensimmäisenä mielessä, valitettavasti.
Tämmöistä on, työkiireiden ohella, tullut puuhattua:
Teemakuvauksen kuukauden kuvahaasteen aihe oli arki ja suurin piirtein tältä se minun maailmassani näytti. Marraskuun aiheena on kuva samasta aiheesta eri värityksellä, kokeilemme miten värillisen kuvan tunnelma muuttuu jos väritys muutetaankin sepiaksi tai mustavalkoiseksi. En ole muuten tätäkään ehtinyt vielä aloittaa...
Tämmöistä on, työkiireiden ohella, tullut puuhattua:
Olen herkutellut...
kaivannut aurinkoa...
nauttinut usvaisesta auringonlaskusta...
ollut kiireinen...
viettänyt aikaa lentokentällä...
tarkemmin sanottuna Ruotsissa. (Arlandan reissusta kerroin lisää kirjablogissani.)
löytänyt vihdoin ulkovalot ja ripustellut niitä...
nautiskellut hyvistä kirjoista...
ja nähnyt sen Jennifer Lopezin kuuluisan pepun. Tosin aika kaukaa mutta kuitenkin. Oli komia keikka.
perjantai 26. lokakuuta 2012
Ensilumi
Tänään se satoi tänne eteläänkin. Olen seurannut muiden ihastelua vähän kahden vaiheilla, en oikein osaa olla talvi-ihminen. Minulle ensilumi tarkoittaa sitä, että oma suosikkivuodenaikani, syksy, päättyy. Siinä on jotakin haikeaa.
On tässä talven inhossani ehkä jotain syvempääkin, viimeiset kolme talvea ovat olleet erityisen raskaita muutenkin. On ollut suurta huolta rakkaiden terveydestä, surua ja kuolemaa - synkkiä juttuja synkkään aikaan. Ehken siksikään oikein osaa iloita tästä lumesta, liitän sen ajatuksissani kaikkeen siihen raskaaseen jota olen viime vuosina kantanut. Haluaisin kuitenkin että tähän tulisi muutos ja että tästä talvesta tulisi hyvä. Sellainen punaposkinen ja energinen, että olisi iloa ja hyvää mieltä pimeästä huolimatta.
En oikein vielä tiedä miten, mutta uskon että oma asenne on tässäkin avain. Haluaisin löytää itselleni jonkin talviurheilulajin, vaikka toki elättelenkin toivoa sen verran vähälumisemmasta talvesta että lenkkeily olisi jollain tapaa mahdollista. Haluan myös kehitellä kivoja juttuja jokaiseen kuukauteen, jotta niitä ilonaiheita varmasti löytyisi. Lumitöiden tekemistä oikeastaan vähän jo odotankin, sillä viime vuonna huomasin pihahommien olevan oivaa liikuntaa ja ihan hauskaakin puuhastelua. Ehkä minulla on siis jo tuuli kääntymässä? Antakaapa vinkkejä: kuinka talvesta tehdään iloinen?
On tässä talven inhossani ehkä jotain syvempääkin, viimeiset kolme talvea ovat olleet erityisen raskaita muutenkin. On ollut suurta huolta rakkaiden terveydestä, surua ja kuolemaa - synkkiä juttuja synkkään aikaan. Ehken siksikään oikein osaa iloita tästä lumesta, liitän sen ajatuksissani kaikkeen siihen raskaaseen jota olen viime vuosina kantanut. Haluaisin kuitenkin että tähän tulisi muutos ja että tästä talvesta tulisi hyvä. Sellainen punaposkinen ja energinen, että olisi iloa ja hyvää mieltä pimeästä huolimatta.
En oikein vielä tiedä miten, mutta uskon että oma asenne on tässäkin avain. Haluaisin löytää itselleni jonkin talviurheilulajin, vaikka toki elättelenkin toivoa sen verran vähälumisemmasta talvesta että lenkkeily olisi jollain tapaa mahdollista. Haluan myös kehitellä kivoja juttuja jokaiseen kuukauteen, jotta niitä ilonaiheita varmasti löytyisi. Lumitöiden tekemistä oikeastaan vähän jo odotankin, sillä viime vuonna huomasin pihahommien olevan oivaa liikuntaa ja ihan hauskaakin puuhastelua. Ehkä minulla on siis jo tuuli kääntymässä? Antakaapa vinkkejä: kuinka talvesta tehdään iloinen?
torstai 25. lokakuuta 2012
Kaikkeni annoin, eli juoksukoulu part 4
Tänään oli juoksukouluni viimeinen oppintunti, olen siis kaiketi valmistunut! Viimeisen tunnin aiheena oli myös vauhtikestävyyden harjoittaminen, tällä kertaa pidemmän ja raskaamman lenkin muodossa. Olin odottanut tuntia kammolla, sillä edellinen harjoitus oli suoraan sanottuna musertava, ehkä kaikkein eniten egolleni. Kaipa sitä ollaan sen verran kilpailunhaluisia että on vaikeaa tyytyä lönkyttämään "oman kunnon" mukaisesti kun muut juoksevat kepeästi ja nopeasti ohi.
Tälläkin kertaa lähdin liikkeelle samalla, virheellisellä asenteella ja yritin ihan vimmatusti pysyä minua nopeampien vauhdissa kiinni. Seuraus oli itsestäänselvä, voimat alkoivat ehtyä ja olo alkoi olla huono. Jotenkin, ehkä sen huonon olon takia, sain vihdoinkin järjen päähäni ja tajusin että on pakko hidastaa ja mennä sitä omaa tahtia. Vaikka se tarkoittaisikin sitä että kaikki muut menisivät minusta ohi.
Siinä sitä sitten lönkyteltiin, omassa rauhassa. Annoin muiden ohittaa ja nielin egoni. Ajattelin että tärkeintä on se, että voitan itseni ja vedän harjoituksen kunnialla loppuun saakka, omalla mittapuullani niin hyvin kuin vain kykenen. Maaliin päästyäni olo ei nyt varsinaisesti ollut voittajan mihinkäs se tiikeri raidoistaan noin vain pääsisi, mutta tiedän tehneeni parhaani ja se riittää.
Ehkä tärkein juttu jonka juoksukoulusta poimin mukaani, oli innostus. Tiedän, ettei se ehkä välity näistä teksteistäni mutta tuntuu siltä että liekki syttyi taas ja haluan parantaa itseäni, juoksuani ja treenaamistani. Se on hyvä juttu!
Viikonloppuna taitaa treenaaminen kuitenkin jäädä vähemmälle, sillä vuorossa on kirjakivaa! Tapaan muita kirjabloggaajia ja tietysti pyörähdän kirjamessuillakin. Tätä on odotettu!
Tälläkin kertaa lähdin liikkeelle samalla, virheellisellä asenteella ja yritin ihan vimmatusti pysyä minua nopeampien vauhdissa kiinni. Seuraus oli itsestäänselvä, voimat alkoivat ehtyä ja olo alkoi olla huono. Jotenkin, ehkä sen huonon olon takia, sain vihdoinkin järjen päähäni ja tajusin että on pakko hidastaa ja mennä sitä omaa tahtia. Vaikka se tarkoittaisikin sitä että kaikki muut menisivät minusta ohi.
Siinä sitä sitten lönkyteltiin, omassa rauhassa. Annoin muiden ohittaa ja nielin egoni. Ajattelin että tärkeintä on se, että voitan itseni ja vedän harjoituksen kunnialla loppuun saakka, omalla mittapuullani niin hyvin kuin vain kykenen. Maaliin päästyäni olo ei nyt varsinaisesti ollut voittajan mihinkäs se tiikeri raidoistaan noin vain pääsisi, mutta tiedän tehneeni parhaani ja se riittää.
Ehkä tärkein juttu jonka juoksukoulusta poimin mukaani, oli innostus. Tiedän, ettei se ehkä välity näistä teksteistäni mutta tuntuu siltä että liekki syttyi taas ja haluan parantaa itseäni, juoksuani ja treenaamistani. Se on hyvä juttu!
Viikonloppuna taitaa treenaaminen kuitenkin jäädä vähemmälle, sillä vuorossa on kirjakivaa! Tapaan muita kirjabloggaajia ja tietysti pyörähdän kirjamessuillakin. Tätä on odotettu!
maanantai 22. lokakuuta 2012
Actionlauantai: Taken 2
Lauantai Norkkulassa oli touhukas. Veimme 9-vuotiaan veljenpoikani kokeilemaan hohtominigolfia, se oli ollut pikkujunnun suuri haave. Itse tosin vain hengasin mukana, koska olen luultavasti yksi maailman huonoimmista golfareista, mutta sen sijaan oivallinen pisteiden laskija ja cheerleader. Kivaa oli ja kuviakin tuli räpsittyä.
Kun pikkuherra lähti isänsä kanssa Linnanmäelle katsomaan Hevisaurusta, päätimme herra Norkun kanssa päättää actionlauantaimme elokuvalla.
Taken-leffa tuli katsottu telkusta pari viikkoa sitten joten päätimme jännittää lauantai-iltana Taken 2:n parissa. Taken-elokuvat keskittyvät Liam Neesonin esittämän agentti-isän hahmon ympärille. Ensimmäisessä elokuvassa isä lähtee pelastamaan Pariisisssa kidnappattua teini-ikäistä tytärtään, toisessa osassa Pariisissa surmattujen albanialaisrikollisten perheet hautovat kostoa miehelle ja perheloma Istanbulissa muuttuukin painajaiseksi kun Neeson ja hänen ex-vaimoaan esittävä Famke Jansen vangitaan rikollisten toimesta.
Elokuva oli kohtuullisen väkivaltainen ja aika jännäkin, ainakin tämmöisen pelkurin mielestä. Elokuvan perusteema oli, ei kauhean yllättävästi, yksi 50-kymppinen amerikkalaisagentti hakkaa 50 aseistettua albanilaisrikollista, siitäkin huolimatta elin kyllä leffassa mukana!
Vielä vähän mielikuvista: olemme jo pitkään halunnut matkustaa Istanbuliin. Vaikka elokuva ei nyt ihan paras myyntimainos kaupungille ollutkaan ("Matkusta Istanbuliin, kidnappaamme ja kidutamme sinua") niin se tietty kipinä kyllä säilyi. Istanbul vain minun mielessä näyttäytyy niin historiallisena, kauniina ja salaperäisenä.
Ensi viikolla mennäänkin sitten kovin kirjallisissa merkeissä, kun Helsingin kirjamessut avaavat ovensa! Tämä lukutoukka tuskin malttaa odottaa!
Taken-leffa tuli katsottu telkusta pari viikkoa sitten joten päätimme jännittää lauantai-iltana Taken 2:n parissa. Taken-elokuvat keskittyvät Liam Neesonin esittämän agentti-isän hahmon ympärille. Ensimmäisessä elokuvassa isä lähtee pelastamaan Pariisisssa kidnappattua teini-ikäistä tytärtään, toisessa osassa Pariisissa surmattujen albanialaisrikollisten perheet hautovat kostoa miehelle ja perheloma Istanbulissa muuttuukin painajaiseksi kun Neeson ja hänen ex-vaimoaan esittävä Famke Jansen vangitaan rikollisten toimesta.
Elokuva oli kohtuullisen väkivaltainen ja aika jännäkin, ainakin tämmöisen pelkurin mielestä. Elokuvan perusteema oli, ei kauhean yllättävästi, yksi 50-kymppinen amerikkalaisagentti hakkaa 50 aseistettua albanilaisrikollista, siitäkin huolimatta elin kyllä leffassa mukana!
Vielä vähän mielikuvista: olemme jo pitkään halunnut matkustaa Istanbuliin. Vaikka elokuva ei nyt ihan paras myyntimainos kaupungille ollutkaan ("Matkusta Istanbuliin, kidnappaamme ja kidutamme sinua") niin se tietty kipinä kyllä säilyi. Istanbul vain minun mielessä näyttäytyy niin historiallisena, kauniina ja salaperäisenä.
Ensi viikolla mennäänkin sitten kovin kirjallisissa merkeissä, kun Helsingin kirjamessut avaavat ovensa! Tämä lukutoukka tuskin malttaa odottaa!
Minulle tulee tästä kuvasta mieleen Christine - tappaja-auto. Ihan sopivaa näin Halloweenin lähestyessä! |
lauantai 20. lokakuuta 2012
Vinkki: Ihana Evernote
Törmäsin äskettäin ihanaan ohjelmaan, Evernoteen. Se on netistä ladattava ilmainen ohjelma, jolla saa näppärästi napsittua talteen netistä kiinnostavat artikkelit.
Evernoten Web Clipper on Chrome-selaimeen asennettava lisäohjelma, joka tuo osoiterivin viereen pienen norsunkuvan. Kun halutaan saada talteen vaikkapa resepti, maalataan haluttu alue, klikataan norsua, kirjaudutaan omalle tilille sisään ja tallennetaan leike. Leikkeelle voidaan tallentaa omia avainsanoja ja kommentteja, jotta se löytyy myöhemminkin helposti.
Leikkeleitä pääsee selailemaan omalle tilille kirjautumalla, jossa leikkeleet voi järjestellä omiin muistikirjoihinsa, esim. reseptit järjestellä omaan muistikirjaansa ja vaikkapa matkajutut omaansa. Nettileikkeiden lisäksi sovellukseen kirjoittaa myös omia muistiinpanoja tai itse otettuja valokuvia tms. Muistikirjan voi myös jakaa toisen käyttäjän kanssa.
Olen käyttänyt Evernotea muutaman kuukauden ja listojen tekoon ihastuneena olen kokenut ohjelman todella näppäräksi. Omaan Evernoteeni olen tallettanut reseptien ja matkavinkkien lisäksi mm. juttuja kirjoista jotka haluaisin lukea, jumppa-ohjeita sekä kaikenlaista sekalaista sälää, jonka pariin haluan kenties joskus palata.
Evernotesta on myös oma mobiiliversionsa, joten kun ollaan menossa, on helppo palata täydentää vaikka kauppalistaa. Evernotesta on olemassa sekä ilmainen että maksullinen Premium-versio, ilmaisversiossa aarteita saa kuukauden aikana tallettaa maksimissaan 60 MB verran. Minulle ilmaisversion tallennustila on riittänyt kyllä aivan mainiosti, tällä hetkellä tilaa on varattuna runsaat 1% varastotilastani!
Evernoten Web Clipper on Chrome-selaimeen asennettava lisäohjelma, joka tuo osoiterivin viereen pienen norsunkuvan. Kun halutaan saada talteen vaikkapa resepti, maalataan haluttu alue, klikataan norsua, kirjaudutaan omalle tilille sisään ja tallennetaan leike. Leikkeelle voidaan tallentaa omia avainsanoja ja kommentteja, jotta se löytyy myöhemminkin helposti.
Leikkeleitä pääsee selailemaan omalle tilille kirjautumalla, jossa leikkeleet voi järjestellä omiin muistikirjoihinsa, esim. reseptit järjestellä omaan muistikirjaansa ja vaikkapa matkajutut omaansa. Nettileikkeiden lisäksi sovellukseen kirjoittaa myös omia muistiinpanoja tai itse otettuja valokuvia tms. Muistikirjan voi myös jakaa toisen käyttäjän kanssa.
Olen käyttänyt Evernotea muutaman kuukauden ja listojen tekoon ihastuneena olen kokenut ohjelman todella näppäräksi. Omaan Evernoteeni olen tallettanut reseptien ja matkavinkkien lisäksi mm. juttuja kirjoista jotka haluaisin lukea, jumppa-ohjeita sekä kaikenlaista sekalaista sälää, jonka pariin haluan kenties joskus palata.
Evernotesta on myös oma mobiiliversionsa, joten kun ollaan menossa, on helppo palata täydentää vaikka kauppalistaa. Evernotesta on olemassa sekä ilmainen että maksullinen Premium-versio, ilmaisversiossa aarteita saa kuukauden aikana tallettaa maksimissaan 60 MB verran. Minulle ilmaisversion tallennustila on riittänyt kyllä aivan mainiosti, tällä hetkellä tilaa on varattuna runsaat 1% varastotilastani!
lauantai 13. lokakuuta 2012
Hyvää epäonnistumisen päivää!
Joten tänään minä yritän rikkoa rajojani urheilussa ja opettamalla uuden ruokalajin paljon kokkaaville ystäville. (Joo, minä keittiötumpula ohjaamassa parempiani...) Aiotko ottaa tänään riskin ja kokeilla jotain uutta?
Kuten Vince Lombardi sanoo: "Winners never quit. Quitters never win."
torstai 11. lokakuuta 2012
Citius, altius, fortius eli juoksukoulu, osa 3
Torstaina tuli juoksukoulun kolmannen osan, eli vauhtiharjoittelun vuoro. Aavistelin vähän huonoa koska juokseminen ei kinttuni nykyisessä kunnossa ole vieläkään onnistunut, mutta lähdin silti kokeilemaan. Olin jo valmiiksi väsynyt, mikä ei kyllä auttanut treenin kanssa.
Vauhtiharjoittelulla olisi tarkoitus anaa juoksijalle eri tyyppisiä treenejä. Me juoksimme n. 30 minuuttia siten että teimme 2 minuutin vetoja kovalla, lähes maksimisykkeisellä vauhdilla. Jokaista vetoa seurasi kahden minuutin palauttelu, jolloin laskettiin sykettä.
Odotin harjoitusta kauhulla, sillä jalkani oli alkanut kenkkuilla jo lämmittelylenkin aikana. Ja niin siinä vaan kävi, että pahalta tuntui. Mitä pidemmälle kello kulki, sen pahemmalta. Viimeiset pari vetoa tein silkalla sisulla ja siltikään olo ei maaliin tullessa ollut voittoisa, pikemminkin nolotti ja harmitti.
Mies yritti kannustaa ja sanoa, että parhaasi teit. Ja että toipilaana on tärkeää osata tehdä varovaisesti. Mutta kun en osaa. Olen näemmä liikunnan suhteen aikamoinen on-off -ihminen, eli joko laitan kaiken peliin ja puserran hampaat irvessä tai sitten istun sohvalla. Enkä osaa keskittyä siihen omaan suoritukseen vaan päässäni kilpailen muiden kanssa. Tänäänkin kirvelsi aika pahasti kun osa kurssilaisista ohitti minut (useasti) kentällä, juosten niin kevyen ja vaivattoman näköisesti...
Olisi kyllä hienoa olla sellainen ihminen, joka tekee asioita järkevästi. Tai sellainen, joka juoksee kevyesti. Mutta tällä mennään. : (
Vauhtiharjoittelulla olisi tarkoitus anaa juoksijalle eri tyyppisiä treenejä. Me juoksimme n. 30 minuuttia siten että teimme 2 minuutin vetoja kovalla, lähes maksimisykkeisellä vauhdilla. Jokaista vetoa seurasi kahden minuutin palauttelu, jolloin laskettiin sykettä.
Odotin harjoitusta kauhulla, sillä jalkani oli alkanut kenkkuilla jo lämmittelylenkin aikana. Ja niin siinä vaan kävi, että pahalta tuntui. Mitä pidemmälle kello kulki, sen pahemmalta. Viimeiset pari vetoa tein silkalla sisulla ja siltikään olo ei maaliin tullessa ollut voittoisa, pikemminkin nolotti ja harmitti.
Mies yritti kannustaa ja sanoa, että parhaasi teit. Ja että toipilaana on tärkeää osata tehdä varovaisesti. Mutta kun en osaa. Olen näemmä liikunnan suhteen aikamoinen on-off -ihminen, eli joko laitan kaiken peliin ja puserran hampaat irvessä tai sitten istun sohvalla. Enkä osaa keskittyä siihen omaan suoritukseen vaan päässäni kilpailen muiden kanssa. Tänäänkin kirvelsi aika pahasti kun osa kurssilaisista ohitti minut (useasti) kentällä, juosten niin kevyen ja vaivattoman näköisesti...
Olisi kyllä hienoa olla sellainen ihminen, joka tekee asioita järkevästi. Tai sellainen, joka juoksee kevyesti. Mutta tällä mennään. : (
Kohti hauskempaa viikonloppua...
tiistai 9. lokakuuta 2012
Lemmenlomalla
Kävimme lauantaina siipan kanssa elokuvissa. Edellisen rämistelyn jälkeen päätimme vaihtaa tunnelmaa ihan toisenlaiseksi ja kävimme katsomassa Meryl Streepin ja Tommy Lee Jonesin tähdittämää kypsempää rakkauskomediaa Lemmenlomalla. Tarina on yksinkertainen, pääpari on 31 vuoden liiton jälkeen vieraantunut toisistaan. Nukutaan eri makuuhuoneissa, ei keskustella ja häälahjaksikin passaa romanttisesti telkun kanavapaketti. Kunnes Streepin esittämä Kay kyllästyy ja hakee apua self-help -kirjasta ja eipä aikaakaan kun rouva buukkaa pariskunnalle matkan kirjan kirjoittaneen terapeutin (Steve Carrell) hoitoon.
Pieni miinus leffassa kyllä on ja yllättäen se on Steve Carrell, jonka huumori yleensä iskee allekirjoittaneeseen. Odotin koko elokuvan ajan että Carrell tekisi jotain hauskaa - ei tehnyt. Ymmärsin kyllä ettei hänen roolinsa tällä kertaa ollut komediallinen, mutta aivoni eivät pystyneet päästämään hauskan miehen leimasta irti.
Leffa ei ole mikään unohtumaton kokemus, mutta se oli mukava ja rento ja onnistui herättämään jopa vähän ajatuksiakin. Varmasti ihmissuhteetkin ovat vaarassa vinoutua jos jätetään asioita sanomatta, hampaankoloon. Kaipa se niin on, että melkein kaikki arvokkaat asiat tässä elämässä vaativat työtä ja vaivannäköä, niin myös avioliitto.
Ne pienet arkiset jutut, kosketus tai sanat, ovat sittenkin aika tärkeitä. Ainakin minusta huono päivä vähän paranee kun mieheni ottaa kädestä kiinni. Ja pieni mukava kommentti saattaa suorastaan joskus pelastaa päivän - niin pieni vaivalla! Ikävä kyllä huomaan että itsekin unohdan turhan usein antaa positiivista palautetta, mutta sunnuntainapa muistin sen, kiitos tämän elokuvan. Kirjastoreissullani tulin kerrankin sanoneeksi virkailijalle: "Kiitokset hyvästä työstä, olette tehneet tästä kirjastosta todella kivan paikan. Tänne on aina mukava tulla." Sain palkaksi ison hymyn sekä virkailijalta että ihan vierustoveriltakin. Tuli hyvä mieli. Muistaisinpa jatkossakin sanoa näitä tärkeitä pieniä kiitoksia!
Pieni miinus leffassa kyllä on ja yllättäen se on Steve Carrell, jonka huumori yleensä iskee allekirjoittaneeseen. Odotin koko elokuvan ajan että Carrell tekisi jotain hauskaa - ei tehnyt. Ymmärsin kyllä ettei hänen roolinsa tällä kertaa ollut komediallinen, mutta aivoni eivät pystyneet päästämään hauskan miehen leimasta irti.
Leffa ei ole mikään unohtumaton kokemus, mutta se oli mukava ja rento ja onnistui herättämään jopa vähän ajatuksiakin. Varmasti ihmissuhteetkin ovat vaarassa vinoutua jos jätetään asioita sanomatta, hampaankoloon. Kaipa se niin on, että melkein kaikki arvokkaat asiat tässä elämässä vaativat työtä ja vaivannäköä, niin myös avioliitto.
Ne pienet arkiset jutut, kosketus tai sanat, ovat sittenkin aika tärkeitä. Ainakin minusta huono päivä vähän paranee kun mieheni ottaa kädestä kiinni. Ja pieni mukava kommentti saattaa suorastaan joskus pelastaa päivän - niin pieni vaivalla! Ikävä kyllä huomaan että itsekin unohdan turhan usein antaa positiivista palautetta, mutta sunnuntainapa muistin sen, kiitos tämän elokuvan. Kirjastoreissullani tulin kerrankin sanoneeksi virkailijalle: "Kiitokset hyvästä työstä, olette tehneet tästä kirjastosta todella kivan paikan. Tänne on aina mukava tulla." Sain palkaksi ison hymyn sekä virkailijalta että ihan vierustoveriltakin. Tuli hyvä mieli. Muistaisinpa jatkossakin sanoa näitä tärkeitä pieniä kiitoksia!
perjantai 5. lokakuuta 2012
Venyy mutta ei pauku eli juoksukoulu, osa 2
Torstaina oli juoksukoulun seuraavan osan vuoro, tällä kertaa vuorossa olivat toiminnalliset harjoitukset. Juttu aloitettiin taas pikkuisella lenkillä ja sitten siirryttiin Stadikan (märälle) nurmelle avaamaan kroppaa. Ryhmämme vetäjä, Emma, näytti meille ensin harjoituksia joita olisi hyvä tehdä kun lenkillä on jo vähän juoksua alla ja kroppa on lämmennyt. Täytyy myöntää että varsinkin lonkan avaaminen tuntui todella raskaalta, mutta liikkeiden myötä niveleen tuli ihan erilainen tuntu. Liikkuvuudestani valitettavasti huomasin sen että teen istumatyötä - oikeastaan tällä kertaa tunnin tärkein anti tulikin siitä oivalluksesta, että pitäisi venytellä enemmän ja useammin.
Monet liikkeistä olivat hyvin samantyyppisiä kuin ne, joihin olen Bodybalancessa tutustunut eivätkä sinänsä olleet vaikeita liikkeita, mitä nyt vain raskaita. Perusvenytyssetin vetäminen ei arviolta veisi kuin 20 minuuttia, joten visioin lisääväni venyttelyä niihin päiviin kun en muuten jo liiku. (Liikunnan jälkeen venyttelen jo muutenkin.) Kevyimmiltään setin voisi vetää vaikka telkkaria katsellen eli kyseessä ei varmaankaan olisi suuri "uhraus" mutta se voisi tuoda tullessaan paljon hyvää oloa.
Olen joskus jumppatunnilla miettinyt liikettä, jossa polvesta otetaan kiinni ja yritetään nostaa, en ole koskaan saanut venytystä tuntumaan missään ja olenkin miettinyt mikä sen tarkoitus on. Nyt sain senkin selville, sillä Emma kertoi meille kyseessä olevan jalan lihaskalvojen venytyksen. Kalvot voivat kiristyä ja aiheuttaa hankaluuksia ja niiden venyttäminen on hankalaa, varsinkin kun venytys ei tunnu samalla tavalla kuin lihaksessa. Ikä oppia kaikki.
Kokonaisuutena tunti oli ihan kiva, joskin yllättävän rankka, sillä meikäläisen jalat tuntuivat tunnin jälkeen aivan voimattomilta. Ilmeisesti puolentoista tunnin ulkoilu oli myös tehnyt tehtävänsä, sillä nukkumatti kutsui klo 21 aikoihin.
Monet liikkeistä olivat hyvin samantyyppisiä kuin ne, joihin olen Bodybalancessa tutustunut eivätkä sinänsä olleet vaikeita liikkeita, mitä nyt vain raskaita. Perusvenytyssetin vetäminen ei arviolta veisi kuin 20 minuuttia, joten visioin lisääväni venyttelyä niihin päiviin kun en muuten jo liiku. (Liikunnan jälkeen venyttelen jo muutenkin.) Kevyimmiltään setin voisi vetää vaikka telkkaria katsellen eli kyseessä ei varmaankaan olisi suuri "uhraus" mutta se voisi tuoda tullessaan paljon hyvää oloa.
Olen joskus jumppatunnilla miettinyt liikettä, jossa polvesta otetaan kiinni ja yritetään nostaa, en ole koskaan saanut venytystä tuntumaan missään ja olenkin miettinyt mikä sen tarkoitus on. Nyt sain senkin selville, sillä Emma kertoi meille kyseessä olevan jalan lihaskalvojen venytyksen. Kalvot voivat kiristyä ja aiheuttaa hankaluuksia ja niiden venyttäminen on hankalaa, varsinkin kun venytys ei tunnu samalla tavalla kuin lihaksessa. Ikä oppia kaikki.
Kokonaisuutena tunti oli ihan kiva, joskin yllättävän rankka, sillä meikäläisen jalat tuntuivat tunnin jälkeen aivan voimattomilta. Ilmeisesti puolentoista tunnin ulkoilu oli myös tehnyt tehtävänsä, sillä nukkumatti kutsui klo 21 aikoihin.
Hauskaa ja rentouttavaa viikonloppua!
maanantai 1. lokakuuta 2012
Syyskuun kuvahaaste, part 4
Syyskuu meni menojaan, katosi näkyvistä ihan hurjalla vauhdilla. Kuukausi oli kiireinen ja aika raskaskin, jostain syystä juuri tänä vuonna iltojen pimeneminen ja säiden viileneminen tuntuu vaikealta. Ehkä se johtuu menneen kesän lyhyydestä, mene ja tiedä. Huonoa tuuriakin on ollut, veromätkyjä ja muuta mukavaa. Toivon että lokakuu toisi mukanaan paremmat tuulet ja tuurit, ainakin luvassa on kivoja juttuja, illanviettoja ystävien kanssa ja kirjamessutkin. Niin ja loma. Things will only get better!
Syyskuussa myös kuvahaaste alkoi tuntua loppua kohden raskaalta, se näkyy varmasti kuvissakin joista osa on otettu aika heppoisin ideoin ja taidoin. Ihmeen ja kuvakavereiden tsempin kautta kuitenkin pääsin loppuun, hyvä mä! Kuvakerhon lokakuun haastekin on jo päätetty, tällä kertaa aiheena on "arki".
Syyskuussa myös kuvahaaste alkoi tuntua loppua kohden raskaalta, se näkyy varmasti kuvissakin joista osa on otettu aika heppoisin ideoin ja taidoin. Ihmeen ja kuvakavereiden tsempin kautta kuitenkin pääsin loppuun, hyvä mä! Kuvakerhon lokakuun haastekin on jo päätetty, tällä kertaa aiheena on "arki".
Päivä 21 "Sometimes"
Sometimes we are just like two birds in a nest. Mies ilahdutti
minua hommaamalla meille uuden avaintelineen. Paitsi että se on söpö,
pidän myös sen käytännöllisyydestä. Avaimet tulee aina laitettua linnunpesään
kotiin tultua ja pesästä näkee myös hyvin onko kulta jo kotona.
Päivä 22. "Up"
Seuraavankin päivän kuva on sisustuksellinen, saimme nimittäin vihdoinkin
kartta-seinämme uudet taulut ylös. Ajatuksena on laittaa yhteisistä matkakohteista kauniita karttoja kehyksiin. Olimme aloittaneet karttakuvion Lontoolla ja nyt kokoelma karttui Roomalla ja Hong Kongilla.
Olemme miehen kanssa hitaita projekteissamme ja siksi koko homma kesti kolmisen kuukautta, josta suurin osa tosin oli päämäärätöntä haahuilua. Kuten aina.
Seuraavaksi haluaisin seinälle ehkä jonkun Kiinan matkakohteistamme, tai kenties Venetsian...
Päivä 23 "Before bedtime"
Kuva on hämärä koska se on oikeasti otettu ennen nukkumaanmenoa. Varjojen
kanssa on joskus kiva leikkiä, tässä siis hanhi.
Kuva on hämärä koska se on oikeasti otettu ennen nukkumaanmenoa. Varjojen
kanssa on joskus kiva leikkiä, tässä siis hanhi.
Päivä 24 "Three things"
Vähän mielikuvituksetonta, muuta tässä siis kolme esinettä menneisyydestä. Lapsuuskuva, lukiossa tekemäni muka-taiteellien kipsiteos ja postikortti ensimmäisiltä treffeiltä miehen kanssa. Kyllä vaan, olen oman elämäni supersankari!
Päivä 25 "Frames"
Tämmöiset kehykset meikäläisellä on!
Päivä 26 "Near"
Varsin kirjaimellinen toteutus aiheesta, Alphabet-matsi osui hyvään rakoseen.
(PS. Voitin!)
Päivä 27 "Love/hate"
Vähän väsynyt toteutus. On ihanaa olla kotimatkalla, tykkään sateenvarjostani
ja joukkoliikenne on tosi hieno asia. MUTTA: inhoan sadetta ja ruuhka-aikaa.
Päivä 28 "A good thing"
No mansikkajuustokakkuhan on taatusti suorastaan oivallinen asia.
Viimeistä palaa viedään!
Päivä 29 "Errand"
Kirjabloggaajan askareita. On kansia kuvattavana,
tekstejä kirjoitettavana ja tietysti pitäisi jotain vielä lukeakin.
Mutta ei hätää, it's a labour of love!
Ps. Onkin muuten ihan mahtava kasa tämä, tuntuu että olen
jokaisesta kirjasta ihan innoissani!
lauantai 29. syyskuuta 2012
Uskalsin! Eli kuinka aloitin juoksukoulun
Kuten joistakin aiemmista blogiteksteistäni on ehkä käynyt ilmi, olen innokas juoksunharrastaja, jota tänä vuonna ovat vaivanneet jos jonkinmoiset jalkavammat. Pohjekipu on pakottanut minut pitämään useammankin tauon, eivätkä venytykset, hieronta tai magnesium ole auttaneet. Asia on harmittanut minua kovasti, sillä juokseminen on henkireikäni, se pitää ruumiini ja mieleni paremmassa kunnossa, enkä toistaiseksi ole sille löytänyt hyvää vastinetta.
Lopulta taivuin hakemaan ihan ammattiapua, lääkäri veikkasi akillesjänteen tulehdusta, fysioterapeutti löysi rakennevian selästäni, joka todennäköisesti heijastuu askeltamiseeni. Sitten sattumalta ystäväni pongasi ilmoituksen juoksukoulusta ja sai minut ylipuhutuksi lähtemään seurakseen. Ajatus tuntui suoraan sanottuna loistavalta, sillä uskon että ammattiavun kautta löytäisin virheet juoksussani ja pääsisin lopulta kivuistakin eroon.
Tie juoksukouluun oli kuitenkin epäilysten täyttämä, rankempi ylämäkikävely riitti jumiuttamaan lihakseni ja aloin epäillä kykenisinkö osallistumaan lainkaan. Ajattelin vain sitä, kuinka noloa olisi nilkuttaa kentän laidalla muiden juostessa kevyesti ohi, kuntonihan olisi myös rapistunut. Ja kun ystäväni ilmoitti olevansa flunssassa ja jättävänsä ensimmäisen tunnin väliin, olin melkein itsekin heittämässä jo pyyhettä kehään.
Sitten tapahtui jotain, sillä huomasin ajattelevani että jos sittenkin menisin. Ajatus vahvistui ja ennenkuin huomasinkaan, mietin ajatuksissani miettiväni jo juoksukouluun tarvittavia kamppeita. Minähän menen sinne!
Torstaipäivä osoittautui aika katastrofaaliseksi. Tuntui siltä että melkein kaikki mikä vain voi, menee pieleen. Juoksukoulukin tuntui jo etukäteen tuhoontuomitulta. Mutta menin, kun olin kerran kamppeetkin raahannut mukanani. Eikä se ollutkaan niin kamalaa, tai oikeastaan se oli aika kivaa.
Gymstickin järjestämä juoksukoulu alkoi puolen tunnin luennolla, joka herätti toivoa. Kurssin vetäjä kertoi siitä kuinka pienet virheliikkeet tai asennot voivat vuosien mittaan kumuloitua kivuiksi ja kuinka pienin harjoituksin kivuista voi myös päästä eroon. Jännäsin kuitenkin kovasti varsinaista harjoitusosuutta, joka alkoi pienellä lenkillä. Pohje muistettelikin nopeasti olemassaolostaan, joten suosiolla kävelin osan lenkistä.
Lämmittelyn jälkeen siirryimme Eläintarhan kentälle tekemään tekniikkaharjoituksia. Porukka oli toisilleen vierasta, ja sataa tihuutti, mutta yllättävän nopeasti liikunta ja hassut harjoitukset mursivat jään. Tuntui siltä että kaikilla, myös minulla oli mukavaa. Huomasin ilokseni ettei jalkani kiukutellut 50 m pikkuspurteissa, varsinkin jos annoin sille hiukan lepoa harjoitusten välissä. Jee! Mieli oli hyvä ja tehdyt harjoitukset tuntuivat kropassa. Lopuksi vedettiin vielä pieni loppulenkki, joka allekirjoittaneelle alkoi olla kyllä jo hiukan liikaa, varsinkin kun lenkki koostui paljolti ylämäistä.
Loppujen lopuksi kokemus oli siis hyvä ja seuraavana päivänä treeni tuntui jopa lihaksissakin. Luotto jalkani toimintaan on vielä vähän heikko, mutta toivon että tästä vielä tulee hyvä. Tulee siitä!
Lopulta taivuin hakemaan ihan ammattiapua, lääkäri veikkasi akillesjänteen tulehdusta, fysioterapeutti löysi rakennevian selästäni, joka todennäköisesti heijastuu askeltamiseeni. Sitten sattumalta ystäväni pongasi ilmoituksen juoksukoulusta ja sai minut ylipuhutuksi lähtemään seurakseen. Ajatus tuntui suoraan sanottuna loistavalta, sillä uskon että ammattiavun kautta löytäisin virheet juoksussani ja pääsisin lopulta kivuistakin eroon.
Tie juoksukouluun oli kuitenkin epäilysten täyttämä, rankempi ylämäkikävely riitti jumiuttamaan lihakseni ja aloin epäillä kykenisinkö osallistumaan lainkaan. Ajattelin vain sitä, kuinka noloa olisi nilkuttaa kentän laidalla muiden juostessa kevyesti ohi, kuntonihan olisi myös rapistunut. Ja kun ystäväni ilmoitti olevansa flunssassa ja jättävänsä ensimmäisen tunnin väliin, olin melkein itsekin heittämässä jo pyyhettä kehään.
Sitten tapahtui jotain, sillä huomasin ajattelevani että jos sittenkin menisin. Ajatus vahvistui ja ennenkuin huomasinkaan, mietin ajatuksissani miettiväni jo juoksukouluun tarvittavia kamppeita. Minähän menen sinne!
Torstaipäivä osoittautui aika katastrofaaliseksi. Tuntui siltä että melkein kaikki mikä vain voi, menee pieleen. Juoksukoulukin tuntui jo etukäteen tuhoontuomitulta. Mutta menin, kun olin kerran kamppeetkin raahannut mukanani. Eikä se ollutkaan niin kamalaa, tai oikeastaan se oli aika kivaa.
Gymstickin järjestämä juoksukoulu alkoi puolen tunnin luennolla, joka herätti toivoa. Kurssin vetäjä kertoi siitä kuinka pienet virheliikkeet tai asennot voivat vuosien mittaan kumuloitua kivuiksi ja kuinka pienin harjoituksin kivuista voi myös päästä eroon. Jännäsin kuitenkin kovasti varsinaista harjoitusosuutta, joka alkoi pienellä lenkillä. Pohje muistettelikin nopeasti olemassaolostaan, joten suosiolla kävelin osan lenkistä.
Lämmittelyn jälkeen siirryimme Eläintarhan kentälle tekemään tekniikkaharjoituksia. Porukka oli toisilleen vierasta, ja sataa tihuutti, mutta yllättävän nopeasti liikunta ja hassut harjoitukset mursivat jään. Tuntui siltä että kaikilla, myös minulla oli mukavaa. Huomasin ilokseni ettei jalkani kiukutellut 50 m pikkuspurteissa, varsinkin jos annoin sille hiukan lepoa harjoitusten välissä. Jee! Mieli oli hyvä ja tehdyt harjoitukset tuntuivat kropassa. Lopuksi vedettiin vielä pieni loppulenkki, joka allekirjoittaneelle alkoi olla kyllä jo hiukan liikaa, varsinkin kun lenkki koostui paljolti ylämäistä.
Loppujen lopuksi kokemus oli siis hyvä ja seuraavana päivänä treeni tuntui jopa lihaksissakin. Luotto jalkani toimintaan on vielä vähän heikko, mutta toivon että tästä vielä tulee hyvä. Tulee siitä!
lauantai 22. syyskuuta 2012
Syyskuun kuvahaaste, part 3
No onpahan ollut viikko! Aloitin liikuntaputken vain laittaakseni sen taas tauolle - ärsytys! Viikko on mennyt sairastaessa, sillä silmäni tulehtui ja akillesjännekin kipuilee aika ärhäkästi. Loppuviikon ajan olen siis lätrännyt silmägeelin kanssa ja näyttänyt erityisen viehkeältä punaisine silmineni. Suunnitelmissani oli aloittaa juoksukoulu ensi viikolla, mutta nyt kun ylämäen kävelykin tuntuu jo pahalta, pelkään että se ajatus on unohdettava. Sääli että kurssi on jo maksettu...
Näissä tunnelmissa siis mennään kohti viikonloppua, ehkä aurinko alkaa paistaa minunkin risukasaani!
Päivä 15. "The first thing you see"
Ensimmäinen vilaus omasta kotitiestämme.
Ensimmäinen vilaus omasta kotitiestämme.
Päivä 16. "Strange"
Käytiin pyörimässä Habitaressa ja sieltähän toki löytyi montakin omituista juttua, mutta tämä lamppu vei voiton. Messuilta ei hirveästi uusia ihanuuksia löytynyt, olimme porukassa hiukan pettyneitä tämän vuoden antiin.
Päivä 17. "In my fridge"
Itse tehtyä omenasosetta. Tein ihan ekaa kertaa, innostuin kotirouvailemaan.
Päivä 18. "Price"
Rakastan telkussa tällä hetkellä pyörivää Konttori-sarjaa ja erityisesti toimiston hölmöä pomoa, Steve Carrellin esittämää Michael Scottia. Can't put a price on laughs!
Päivä 19. "Underneath"
Jossain täällä alla on ihan nätti silmä. Kuvan laatu on mitä on, koska oloni oli lievästi sanottuna karmea silmäsäryn ja siitä aiheutuneen päänsäryn takia. :(
Päivä 20. "Man made"
Torstaiaamuna minua hemmoteltiin toisella aamiaisella, tieni siis vei Suomen Elokuvasäätiölle heti aamusta. Ja (man made) Mantahan siellä tietysti taas hurmasi. Muistaakseni Mantan sijoitteluun liittyy ihan tarinakin. Käsittääkseni taiteilija riitaantui erään liikemiehen kanssa, jonka talo oli aukion laidalla. Siispä hän käänsi Manta pyllistämään miehelle.
Mitä luulette, paistaako aurinko risukasaankin?
tiistai 18. syyskuuta 2012
Joutsen, kotka, linnunpesä ja sammakko
Tänään lähdin taas hakemaan notkeutta ja mielenrauhaa BodyBalance-tunnilta. Tiesinhän minä sen, että kun ei aikoihin venytellyt, voi tunti tuntua pikkuisen raskaammalta. Jännittikin, uusi sali ja kaikki.
Vahingossa satuin aloittamaan kokeiluni hyvässä rakosessa, ohjelma oli juuri vaihtunut ja kaikki muutenkin vasta opettelivat uusia kuvioita. Ihan samalta viivalta emme kuitenkaan näemmä aloittaneet, se tuli selväksi varsin pian kun aloimme vääntäytymään aurinkotervehdyksiin ja sotureihin ja viimeistään tasapaino-harjoitus, vanha viholliseni, otti luulot pois tältä rouvalta. Lentokonetta muistuttavassa asennossa ohjaaja pyysi meitä kuvittelemaan kuinka tasapainottelisimme kahvikuppia selkämme päällä. Tasapainottelu laittoi jalkojeni lihakset huutamaan ja luulen että se kuvitteellinen kuppi oli pudonnut jo aikoja sitten.
Tunnin aikana tein tuttavuutta niin joutsenen, kotkan kuin sammakkoonkin. Lintua ja linnunpesääkin yritin, mutta ne jäivät vielä tulevien kertojen haasteiksi. Fiilis tunnin jälkeen oli yllättävän voipunut ja vapiseva, mutta ehdottomasti positiivinen sellainen. Tuntui että jotain oli ihan tehtykin ja että ne vahvempi ja notkeampi kroppakin odottaa jossain tuolla tulevaisuudessa. Tätä lisää!
Vahingossa satuin aloittamaan kokeiluni hyvässä rakosessa, ohjelma oli juuri vaihtunut ja kaikki muutenkin vasta opettelivat uusia kuvioita. Ihan samalta viivalta emme kuitenkaan näemmä aloittaneet, se tuli selväksi varsin pian kun aloimme vääntäytymään aurinkotervehdyksiin ja sotureihin ja viimeistään tasapaino-harjoitus, vanha viholliseni, otti luulot pois tältä rouvalta. Lentokonetta muistuttavassa asennossa ohjaaja pyysi meitä kuvittelemaan kuinka tasapainottelisimme kahvikuppia selkämme päällä. Tasapainottelu laittoi jalkojeni lihakset huutamaan ja luulen että se kuvitteellinen kuppi oli pudonnut jo aikoja sitten.
Tunnin aikana tein tuttavuutta niin joutsenen, kotkan kuin sammakkoonkin. Lintua ja linnunpesääkin yritin, mutta ne jäivät vielä tulevien kertojen haasteiksi. Fiilis tunnin jälkeen oli yllättävän voipunut ja vapiseva, mutta ehdottomasti positiivinen sellainen. Tuntui että jotain oli ihan tehtykin ja että ne vahvempi ja notkeampi kroppakin odottaa jossain tuolla tulevaisuudessa. Tätä lisää!
lauantai 15. syyskuuta 2012
Syyskuun kuvahaaste, part 2
Kuvahaasteen teko senkun jatkuu. Välillä on kuvaaminen on ollut vaikeaakin, mikä varmaan näkyykin kuvista. On ollut kiirettä, harmia ja väsymystä eikä silloin aika oikein luovuus luista. Mutta silloinkin kun ei luista, on minusta tärkeää yrittää. Siispä olen kuitenkin huitonut uskollisesti kamerani kanssa, joskus inspiraatio iskee, joskus ei. Pidän silti tästä haasteesta jo siksikin että saan sen kautta tallennettua päivittäistä elämää, pieniä hetkiä.
Päivä 8. "At Night"
Tässä kohdin luovuus loppui kesken, kuvassa on öinen näkymä.
Päivä 9. "Something you do at weekends"
Tämä kuva ehtikin vilahtaa blogissani - sunnuntaibrunssihan se siinä. Viikonloppuisin minä yritän kokkailla tai leipoa, onhan silloin enemmän aikaa ja virtaa. Näin notkuvia pöytiä meillä tosin harvemmin nähdään mutta kerrankos sitä kultaansa hemmottelee!
Päivä 10. "Black + White"
Tässä taas yksi vähäisen inspiksen kuva. Kuvassa olevat kirjaimet jäivät blogissakin vilahtaneessa ovikyltin askarteluprojektista. Kyltti on jo paikallaan toivottamassa tulijoita tervetulleeksi ja nyt olisikin kiva keksiä jotain käyttöä lopuille kirjaimille.
Päivä 11. "Hero"
Tämä kuvauspäivä sattui ihanalle pienelle intiaaninkesän poikalle. Aurinko lämmitti ihanasti ja kun valo oli kaunis, oli ihan pakko lähteä ulos. Alunperin kuvausideanani oli "olen oman elämäni sankari", mutta eksyin auringonkukkapelloille kuljeksimaan ja nehän veivät mukaan. Iltavalo oli upea ja sieltä löytyi ajatus tämän kuvan taakse. Auringonkukka iltavalossa kun jotenkin muistutti näytelmän sankaria joka on juuri astumassa parrasvaloihin. Joo, myönnetään, tässä liikutaan "laatikon" ulkopuolella, mutta eikös se joskus ole ihan hyväksikin?!
Päivä 12. "Together"
Todays cocktail is painkiller together with vitamins...
Voihan harmin paikka. Rasitusvamma pisti lupaavasti alkaneen juoksuharrastuksen tauolle viikon ajaksi. Mieli oli paha ja harmitti. Lääkärin määräyksestä nautittavaksi tuli tulehduskipulääkekuuri. Siksi romanttisen oloinen aihekin muuttui vähän toisenlaiseksi. Toteutuskin voisi olla parempi mutta...
Päivä 13. "Table"
Tässä on taas luovuuden juhlaa. Työpöytäni. Pidän väreistä ja hassuttelusta - se taitaa näkyä tästäkin.
Päivä 14. "Favourite"
Perjantaina alkoi tehdä mieli karkkia, joten hipsimme porukalla ostamaan alakerran kahviosta Turkinpippureita. Ne ovat lemppareitani vaikka kitalaki meneekin rikki. ;-)
Ja ei kun uutta kuvaamaan!
perjantai 14. syyskuuta 2012
Sunday Brunch
Viime sunnuntaina halusin kerrankin herkutella ihan kunnon aamiaiselle - tehdä oikean brunssin. Meillä sunnuntai on usein laiska lähtemään liikkeelle, jokainen herää omia aikojaan ja aamupalakin nautitaan milloin sattuu. Viikolla halusin kuitenkin hemmotella siippaani tekemällä herkkuaamupalan. Kömmin siis vähän aikaisemmin ylös ja aloin hääräilemään. Edellisenä iltana oli leiponut kaura-mustikkamuffinseja (ohje osuvasti nimettyihin Murun mustikkamuffinsseihin löytyy täältä), sen lisäksi heitin patonginpaloista kyhäämäni crostinit uuniin pecorinon kera uuniin.
Pöytään tuli luumujen ja viinirypäleiden lisäksi myös leipäjuustoa ja useamman sorttista voileipäainesta, tein mm. yrttisestä tuorejuustosta ja tonnikalasta leivälle tahnan. Juomina tarjoiltiina rooibosia ja tuoremehua. Avasin verhot ja päästin aamuauringon sisään keittiöön ja hipsin herättelemään unikekoa.
Yllätys osoittautui mieleiseksi. Mieheni yleensä laittaa meillä ruoan ja oli siksi mielissään kun sai kerrankin itse istua valmiiseen ja kukkuraiseen pöytään. Herkuista crostinit taisivat olla se paras juttu, ainakin siitä päätellen kuinka nopeasti palaset lautaselta katosivat. Näin jälkikäteen ajatelleen ruokaa kyllä tuli varattua ihan armeijan tarpeisiin, mutta kerrankos sitä kultaansa hemmottelee!
Pöytään tuli luumujen ja viinirypäleiden lisäksi myös leipäjuustoa ja useamman sorttista voileipäainesta, tein mm. yrttisestä tuorejuustosta ja tonnikalasta leivälle tahnan. Juomina tarjoiltiina rooibosia ja tuoremehua. Avasin verhot ja päästin aamuauringon sisään keittiöön ja hipsin herättelemään unikekoa.
Yllätys osoittautui mieleiseksi. Mieheni yleensä laittaa meillä ruoan ja oli siksi mielissään kun sai kerrankin itse istua valmiiseen ja kukkuraiseen pöytään. Herkuista crostinit taisivat olla se paras juttu, ainakin siitä päätellen kuinka nopeasti palaset lautaselta katosivat. Näin jälkikäteen ajatelleen ruokaa kyllä tuli varattua ihan armeijan tarpeisiin, mutta kerrankos sitä kultaansa hemmottelee!
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Aamuisin
Jokunen viikko takaperin sain päähäni ajatuksen. Alkaisin käymään lenkillä aamuisin ennen töihinlähtöä. Mikä neronleimaus! Sieluni silmillä näin itseni kirmailemassa aamuisilla niityillä, kepeästi ja iloisena. Joten tuumasta toimeen.
Nyt olen lenkkeillyt aamuisen kolmisen viikkoa ja kokemus on ollut toistaiseksi aika positiivinen, kukapa olisi uskonut että minä, kaikista aamu-unisin, repisin aamuisin itseni sängystä kello viisi ja lähtisin juoksemaan. Herääminen ei itseasiassa olekaan niin vaikeaa, suurin ylitettävä este on jo edellisenä iltana kun laitan ajastan herätyskellon. Kun se on tehty, olen jo päättänyt että juoksen.
Toistaiseksi, kun on vielä valoisaa, juokseminen on ollut kivaa. Ulkona ei juuri muita näy ja saan koko maiseman itselleni. Olen ihastellut auringonnousuja ja usvaisia peltoja - aika kivaa. Kirpeässä säässä on mukava juosta ja kotiinpäästyäni tunnen saavuttaneeni jotain, ehkä olen ottanut otteen ainakin omasta laiskottelustani.
Parasta kaikessa on kuitenkin se, että töihin lähtiessäni olo on raikas, rento - ja herännyt. Huomaan olevani jotenkin paremmalla tuulella ja valmiimpi haasteisiin. Yllättävää.
Nukkumisrytmiltäni tämä uusi ajatus vaatii paljon. En yksinkertaisesti voi valvoa yhtä myöhään kuin aikaisemmin, koska silloin en jaksa herätä aikaisin. Iltaisin silmät alkavatkin jo painaa reilua tuntia varhaisemmin. Mutta en silti koe menettäväni mitään, televisio-ohjelmia voi nauhoittaa, netissä surffailuakin voi rajoittaa. Lukemistakaan ei tarvitse säästää yömyöhälle.
Olen aika innoissani tästä pienestä elämänmuutoksestani, joka on kuitenkin tuonut positiivisia vaikutuksia elämääni. Ei juoksu aamuisin toki mitään auvoa ole, hikistä ja raskasta kai parhaimmillaan ja se keveyskin taitaa olla toiveajattelua, mutta tärkeintä minulle on se että juuri nyt tämä tekee minulle hyvää ja antaa voimaa. En ole ajatellut vielä talven ja pimeän ajan tuloa, kenties harrastus jää silloin talviteloille tai jatkuu jotenkin muuten. Päivä kerrallaan.
Nyt olen lenkkeillyt aamuisen kolmisen viikkoa ja kokemus on ollut toistaiseksi aika positiivinen, kukapa olisi uskonut että minä, kaikista aamu-unisin, repisin aamuisin itseni sängystä kello viisi ja lähtisin juoksemaan. Herääminen ei itseasiassa olekaan niin vaikeaa, suurin ylitettävä este on jo edellisenä iltana kun laitan ajastan herätyskellon. Kun se on tehty, olen jo päättänyt että juoksen.
Toistaiseksi, kun on vielä valoisaa, juokseminen on ollut kivaa. Ulkona ei juuri muita näy ja saan koko maiseman itselleni. Olen ihastellut auringonnousuja ja usvaisia peltoja - aika kivaa. Kirpeässä säässä on mukava juosta ja kotiinpäästyäni tunnen saavuttaneeni jotain, ehkä olen ottanut otteen ainakin omasta laiskottelustani.
Parasta kaikessa on kuitenkin se, että töihin lähtiessäni olo on raikas, rento - ja herännyt. Huomaan olevani jotenkin paremmalla tuulella ja valmiimpi haasteisiin. Yllättävää.
Nukkumisrytmiltäni tämä uusi ajatus vaatii paljon. En yksinkertaisesti voi valvoa yhtä myöhään kuin aikaisemmin, koska silloin en jaksa herätä aikaisin. Iltaisin silmät alkavatkin jo painaa reilua tuntia varhaisemmin. Mutta en silti koe menettäväni mitään, televisio-ohjelmia voi nauhoittaa, netissä surffailuakin voi rajoittaa. Lukemistakaan ei tarvitse säästää yömyöhälle.
Olen aika innoissani tästä pienestä elämänmuutoksestani, joka on kuitenkin tuonut positiivisia vaikutuksia elämääni. Ei juoksu aamuisin toki mitään auvoa ole, hikistä ja raskasta kai parhaimmillaan ja se keveyskin taitaa olla toiveajattelua, mutta tärkeintä minulle on se että juuri nyt tämä tekee minulle hyvää ja antaa voimaa. En ole ajatellut vielä talven ja pimeän ajan tuloa, kenties harrastus jää silloin talviteloille tai jatkuu jotenkin muuten. Päivä kerrallaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)