Viikon 25 parhaat hetket

Viikosta 25 jäi parhaiten mieleen kolme asiaa: kiire, kaverit ja nukkuminen. Juhannusviikot kun näkyvät työssäni pienimuotoisena työtsunamina joka on seurausta siitä, että kollegani ovat valmistautumassa lomallelähtöön ja siivoavat työpöytiään. Nyt vuorossa on jokunen viikko lähes autiolla toimistolla, ihmetellen outoja juttuja kesälomasta haaveillen. Sekin on toki tulossa, mutta vasta heinäkuun lopulla. Ja voi pojat, miten pitkältä ajalta kuukausi juuri nyt tuntuukaan!!

Viikkoon mahtui myös mahtihetkiä kavereiden kanssa: kävimme porukalla ostamassa Vanhalla ylioppilastalolla sijaitsevasta Magnumin luksusjätskibaarista kustomoidut jätskit, jotka olivat kieltämättä aika makoisia. Minun (ja näemmä aika monen muunkin) valinta oli valkosulkaajätski mansikkalastuilla, pähkinöillä ja vaahtokarkeilla.

Juhannuspäivän kaverimuisto onkin sitten märempää sorttia. Tarkoitus oli nimittäin kuntoilla ja reippaina likkoina mietimme että pikkusade ei haittaa. "Ei se metsässä niin kovasti tunnu". "tää varmaan loppuu ihan kohta". Ei loppunut. Viimeiset pari kilometriä, veden tippuessa lippiksestä kuin räystäältä, pohdiskeltiin olivatko urheilutakit jo täysin läpimärkiä vai vain osittain. Mutta silti, meillä oli kivaa. Kaverit - niiden kanssa kastuminenkin on hauskaa.

Juhannuksen kovin sana olikin rentoilu ja nukkuminen. Otimme iisisti, latasimme akkuja ja teimme kivoja juttuja. Tähän liittyen löysin (myöhäisherännäisenä) Mr. Selfridges -sarjan johon koukutuin heti. Kelpo näyttelijäkaarti (nimiosaa esittää mainio Jeremy Piven), komea puvustus ja lavastus ja kelpo juoni - historiallisen draaman ystävät, tsekatkaa tämä!

Viikon 24 parhaat hetket

Viime viikolla alkoi vihdoin tuntua kesältä, siis ulkona tarkeni joinain päivinä ihan ilman takkiakin. Jipii! Tällä viikolla iloitsimme ainakin seuraavista:

1. uusia ravintolatuttavuuksia

Kävimme työporukan kanssa illastamassa El Grecossa (Ludviginkatu 3, Helsinki) ja ruoka oli oikein maittavaa. Grillilammas oli maistuvaista ja erikoisesti pidin kreikkalaisesta jugurtista ja hunajasta koostuvasta jälkkäristäni jonka söin oikein hitaasti ja hartaasti.

2. työkaverit, jotka lahjoittavat säkillisen raparperia

Kyllä vain, tämmöinen onnenpotku on osunut kohdalleni ja raahasin töistä kotiin säkillisen raparperia. Parhautta! Ensimmäiset kiisselit on keitelty ja hyvää on.

3 . kesä tulee!

Viikonloppuna alkoi jo tuntua kesältä ja vaikken vielä uskaltautunutkaan uimaan, piti kesävarpaita kuitenkin jo uittaa vähän. (Valitettavasti lämpö loppui heti seuraavana päivänä mutta olihan se kivaa niin kauan kuin kesti. )

3. laiska sunnuntai

Joskus on paikallaan pitää laiska sunnuntai ja vain vetelehtiä ja kiitos luontoäidin järjestämän sadepäivän, tuli rentouduttua. Herra Norkku uppoutui Prison Breakiin, minuun kolahti Outlander. Ei siivoamista tai mitään pakollista tekemistä. Vain sateen ropinan kuuntelua ja viihdettä.

4. Outlander-sarja

Pääsin vihdoinkin tänne asti digiboksin siivousurakassani ja onpa muuten mahtava sarja! Etenkin sarjan tunnusmusiikki on sydämeenkäyvän upea. (Pitäisikin ehkä joskus matkustaa Skotlantiin. Tai ainakin lukea tämä Gabaldonin kirjasarja. Tai molemmat.) Ihana!

Viikon 23 parhaat

Viime viikon parhaita hetkiä on vaikea valita - viikko oli paitsi kylmä, myös väsyttävä ja pitkä. Huippuhetket jäivät jotenkin kaiken muun alle. Pahantuulisia ihmisiä tuli viikon aikana
valitettavan paljon vastaan, liekö alustava lomalle jäämisstressi painamassa vai olivatko tähdet kenties huonossa asennossa - mene ja tiedä. Tuittupäitä vain piisasi ja viikon lopulla tunnelmat olivatkin sen mukaiset. Kiitti tyypit.

Niin, niitä huippuhetkiä.

1. Väsyneet kikatushetket kollegan kanssa. On oikeasti hienoa että minulla on mahtavia työkavereita ja arvostan suuresti myös väsyneitä kikatushetkiä. Naurusta saa uutta virtaa.

2. Viikonloppu hurahti aidan ja varaston maalauksen sekä pihan istustuslaatikon parissa. Oli kivaa ja puuhailu tuntui kropassakin. En ole remonttiässä enkä välttämättä omaa viherpeukaloakaan mutta luulen että opin koko ajan uutta. Lisäksi siinä että näkee omien kättensä jäljet on todellakin jotain todella tyydyttävää.

3. Kinuskikissan vaniljaraparperipiirakka. Kokeilin tätä sunnuntaina työkaverin yllytyksestä ja hyvää oli, oivallinen happaman ja makean liitto. Omat raparperini (viime vuonna istutetut) olivat jo niin isoja että niistä sai piirakan verran satoa, tuurilla voin loppukesästä leipoa toisen kerran. Pieni sato, mutta onpahan oma.

4. Ensi viikon on pakko olla parempi - eikö?

Viikon 22 parhaat

Viikko on mennyt hurahtaen, töissä ja kotona on piisannut kiitettävästi vauhtia ja muutamana aamuna on ollut suorastaan zombie-olo kun uni ei ole yöllä maittanut.

1. Uusi tukka

Bye-bye ikuinen ponnari, tervetuloa tuulessa liehuvat kutrit! On jännää huomata kuinka niinkin pieni asia kuin kampaajalla käynti antaa tuntee uudistumisesta ja uutta energiaa. Muutos ei (tälläkään kertaa) ollut radikaali mutta silti huomaan siveleväni uusia lyhyempiä kutreja onnellisena. Saattaapa olla että olen löytänyt itselleni vihdoinkin uuden luottokampaajan!

2. Vanhojen työkavereiden tapaaminen

Tiistaina tapasin reilun viiden vuoden takaisia työkavereita Juttutuvassa. Oli ihanaa ja outoa. Oli kuin ei koskaan olisi oltukaan erossa, mutta silti (luonnollisestikin) kaikenlaista on ehtinyt tapahtua, muutama oli ehtinyt eläkkeellekin. Samalla tajusin myös sen kuinka onnekas olen löydettyäni mahtavia työystäviä sekä entisestä että nykyisestä paikastani. Kiitos tyypit, että olet olemassa!

3.  Pihalaatoitus

Vihdoinkin! Kiitos herra Norkun reippaan työn, etupihan iso mutainen kuoppa on poissa ja tilalla on siisti laatoitus ja piha on yht'äkkiä muuttunut pikkuisen isommaksi.

4.  Sunnuntairetki Nuuksioon

Meillä toimitaan usein sumealla logiikalla. Sunnuntain suunnitelmana oli alunperin "joku kiva brunssi" mutta koska mieleen ei tullut mitään sopivaa paikkaa, päädyimme lähtemään eväsleipien kanssa Nuuksion kansallispuistoon - melkein sama juttu! "Ravintolalla" on hulppeat puitteet, tuulen suhina ja lintujen liverrys olivat mainiota taustamusiikkia. Plussaa annan kuntojumpasta, jyrkissa nousuissa saa tehdä jo ihan mukavasti työtä.

Viikon 21 parhaat

Ihan parhaita juttuja viikolla 21 olivat:

1. Piha

Liekö keski-ikäisyys kiusaamassa mutta huomaan pihan ja puutarhassa mylläämisen olevan tosi kivaa! Erityisen mahtavaa se on juuri tähän aikaan vuodesta kun mullan alta alkaa kun luonto alkaa näyttää parastaan.  Sain viime syksynä ison nipun erilaisia kukkasipuleita ja on ollut jännittävää nähdä mitä mullan alta oikein kuoriutuu. Toistaiseksi kaikki on oikein lupaavaa: tulppaaneita sekä perunanarssisseja - lemppareitani! Myös väriloisto tekee pitkän harmaan kauden jälkeen oikein hyvää silmille. Ainoat keksimäni miinuspuolet tälle ihanuudelle ovat se, että Instagram-tilini on täynnä kukkakuvia jotka luultavasti ovat tylsiä kaikista muista paitsi minusta ja se, että naapurit ihmettelevät kun rouva Norkku kyyristelee jatkuvasti kukkapenkissään kameran kanssa.

2. Työpaikan virkistyspäivä

Työpaikkani joka keväinen virkistyspäivä oli oikein kiva ja sää suosi meitä paremmin kuin osasimme arvatakaan: aamun pilvisyys nimittäin muuttui huikeaksi auringonpaisteeksi! Suuntasimme tällä kertaa saaristoristeilylle ja aikaa vietettiin merellisistä maisemista, hyvästä ruoasta ja kivasta seurasta nauttien. Westendin rantahuvilat herättivät vain mietoa kateutta: totesimme yksissä tuumin että niissä oli liikaa ikkunoita pestäviksi ja ruohoa leikattavaksi. Oma kompakti koti kullan kallis!

3. Fillarointi ja Helsinki Fly-In

Tiedän että hehkutin fillarointia viime viikollakin mutta kun se on edelleenkin niin kivaa! Kilometrit karttuvat ja toivoakseni myös kunto kasvaa. Viikonlopun lenkkeihin toi pikantin lisänsä myös Malmin lentokentän Helsinki Fly-In -tapahtuma jossa taitolentäjät ja komea vanha DC-3 sulostuttivat taivasta. Poljin yhden ylimääräisen lenkin ihan vain uteliaisuudesta! Samalla tulin ponganneeksi että Finland Airshow järjestetään ko. kentällä myös tämänkin vuoden elokuussa. Viime vuonna meno oli sangen komeaa, odotan siis innolla uusia esityksiä.

4. Pionit

Valitan, vielä yksi kukkajuttu. Olen nimittäin tällä viikolla havahtunut siihen että pionit ovat upeita. Ostin kotiin muutamia maljakkoon ja olen kuluttanut reiluhkosti aikaa vain niiden ihailemiseen ja nuuhkimiseen. Kukkiin laitettu raha ei todellakaan mennyt siis hukkaan, niin paljon kivempaa on nyt istua keittiönpöydän ääressä.

Pääsiäisen pöhinät eli väkijoukkoja ja kadonnut ravintola

Sattuneesta syystä (you know, se rutto) meillä vietettiin varsin suunnitelmatonta ja rentoa pääsiäistä. Hyvää mutta helppoa ruokaa, menoja vain fiilispohjalta ja paljon lepoa. Toimi oikein hyvin. 

Pyörähdimme Fallkullassa ihastelemassa eläinvauvoja(karitsoja, kilejä ja tipuja) miljardin muun ihmisen seassa. Söpöjä olivat mutta väkeä oli kuin pipoa ja siksi kameraan tallentuivat vain hattivatit jotka nekin ovat kivoja.

Maanantaina huomasimme että Kaapelitehtaallahan on kirpputori, joten suuntasimme sinne. Leuka kieltämättä loksahti auki nähdessäni parinSADAN metrin mittaisen jonon tapahtumaan mutta kun oltiin kerran paikan päälle tultu niin ei auttanut kuin odotella. Jono eteni onneksi aika nopeasti ja kiitos kävijämäärien säätelyn, oli tapahtumassa sisälläkin suht. koht. miellyttävää liikkua. Suurempia löytöjä ei tullut tehtyä mutta kivaa meillä oli kuitenkin. Ei paha.

Kotimatkalla kurvasimme Vanhankaupungin kosken kautta ja mieleen muistui kosken rannalla vaaleassa puutalossa sijainnut ravintola jota aikoinamme harkitsimme hääpaikaksi. Ajattelimme verestää muistoja mutta kappas vaan, koko talo näyttää kadonneen! Joko kaikki on ollut pelkkää yhteistä kuvitelmaamme tai sitten talo on purettu. Pyörimme siis aikamme ihmeissämme etsimässä taloa (okei, minä ehkä myös kuvasin koskea joka oli aika vaikuttava) kunnes löysimme toisen kahvilan ja suklaakakkua ja elämäni palasi takaisin raiteilleen.

Onko kenelläkään muistihavaintoja tuosta ravintolasta ja siitä, mihin se on kadonnut?

Pitkästä aikaa

Viime postauksesta on kulunut jokunen hetki. Syy siihen on tavallista sitkeämpi flunssa (tai mikälie rutto tämä onkaan) joka alkoi helmikuun lopulla ja yrittää edelleen heittää kapuloita elämäni rattaisiin. Takana on mukava satsi korva-, silmä-, poskiontelo - ja vaikka mitä tulehduksia vatsataudilla höystettynä ja kurkkukivusta on tullut osa elämääni. Valitettavasti.

Sattuneesta syystä, elämässäni ei ole tapahtunut kauheasti mitään kertomisen arvoista. Enimmäkseen olen niistänyt nenää, juonut kuumaa ja katsonut hurjasti telkkaria. Tutuksi ovat tulleet mm. sellaiset laadukkaat ohjelmat kuin

• Prinssi Harrylle morsian (Oikeasti, ketä siinäkin höynäytetään, katsojaa vai potentiaalisia prinssimorsioita?)
• Tempatation Island(Miksi kukaan osallistuu tähän ohjelmaan? Miksi jokainen kuvailee deittikumppaniaan aidoksi ihmiseksi? Onko aitous uusi musta?),
• jotain hääpuvun osto-ohjelmaa jossa morsiot vääntävät itkua kun sopivaa mekkoa ei tunninkaan sovittamisen jälkeen löydy (FirstWorldProblems, anyone?) 
• Masterchef Australiaa josta ihan oikeasti tykkään!! (En osaa oikeastaan laittaa ruokaa mutta kivahan se on katsella ihmisiä, jotka osaavat.) 

Että tämmöistä menoa. Jalkeilla ollaan ja enää vain tuo kurkkukipu on harminani - toivottavasti sekin joskus katoaa. Veto on poissa mutta elättelen toivoa siitä että yliannostamalla C-vitamiinilla ja palaamalla sinnikkäästi tuttuihin rutiineihin elämä voisi joskus edes voittaa.

Rakkautta on melonin raahaaminen räntäsateessa

Ei mennyt niinkuin Strömsössä tämä ystävänpäivä. Halusin yllättää siipan ja olin tehnyt mm. pöytävarauksen kivaan ravintolaan. Hykertelin mielessäni ajatellessani iloista yllättyjää. Päivää ennen miehellä alkoi nuha ja lauantai-aamuna meille oli muuttanut punanenäinen kuumeinen örkki joka etäisesti muistuttaa puolisoani. Se niistä suunnitelmista.

Siispä kivan aterian sijaan keittelen siipalle kuumaa mehua. Kaiketi rakkautta on sekin että lampsii räntäsateessa kauppaan hakemaan muruselleen nenäliinoja ja melonin?

Tuhat ja yksi tarinaa uimahallista

En ole mikään zen-ihminen vaikka monesti haluaisinkin. Vesijuostessa olisi hienoa keskittyä liikkeeseen tai vedentunteeseen mutta eihän se minulta onnistu. Minun mietteeni huitelevat missä milloinkin, usein kanssauimareissa joiden katselemiseen en toistaiseksi kyllästynyt. (Voisi ehkä ajatella vesijuoksu on vähän samanlaista kuin kahvilassa istuskelu. Mutta ilman kahvia ja istukelua - ja vedessä.)

Viime viikolla pongasin esimerkiksi viereiseltä radalta pojan joka oli tatuoinut napansa auringon ja tuon tatuoinnin taustoja pohtiessa aika hurahtikin kivasti. Kaipaako poika lämpimiin maihin joissa aurinko lämmittää kivasti vatsaa vai ajatteleeko hän olevansa maailman napa? Vai haluaako hän viestittää olevansa lämmin ihminen? Tai suorastaan kuuma? Kysymyksiä, kysymyksiä...

Tänään hallissa oli ulkomainen isoisä joka näytti varanneen radan lapsenlapsensa treenaamiseen. Ukki oli iso ja karhumainen ja näytti ottavan tehtävänsä vakavasti, eläytyen hienosti eri uimaliikkeisiin. Molemmilla näytti olevan oikein kivaa ja minä pohdiskelin mistä maasta he mahtoivat olla kotoisin (olin kuulevani englantia aksentilla) ja mikä polku oli tuonut heidät tänne. Totta puhuen, kehittelin jo taustalle kaikenlaista tarinaakin, joku tuossa parissa vain hymyilytti ja kutitti mielikuvitusta.

Oma lukunsa ovat sitten uimakoululaiset joita on myöskin kiva katsella. Ensimmäisiä haparoivia uimahyppyjä, lapsia joista toisia pitää melkein hillitä hyppäämään ja toisia, joita selvästi vähän pelottaa. Ja iso hymy hypyn jälkeen on myöskin kiva nähdä. Osasin!

Että kyllä. Olisi kivaa olla zen ja tyhjentää mieli mutta käyhän se näinkin, maailma on avara ja kiinnostava!

"Ensin mä olin et ounou, sit mä olin et jes"

Olen nyt kuukauden päivät takkuillut puhelimeni kanssa. Kaikki kestää, GPS menee päälle jos sitä sattuu huvittamaan ja välillä vähän kaadutaankin. Viimeinen niitti oli se kun saanutkaan ladattua kirjastosta lainaamaani e-kirjaa kapulaani. Puhelin latasi, latasi ja latasi vaan mitään ei ilmestynyt lukuohjelmaan. Alkoi hermo mennä kun halusin sen kirjan niinkuin nyt heti. Mies katseli ajan touhujani ja sitten - kai kyllästyi - ja ehdotti että asennappa käyttis uudelleen. Niin aivan, miten tämä ei ollut edes tullut mieleeni?!

Sitten asenneltiin ja päiviteltiin ja välillä alkoi vähän huulikin väpättää kun tuli virheimoituksia. "Joudunko mä nyt menemään Facebookiin TIETOKONEELLA?" Myös kaikkien salasanojen muistaminen osoittautui aika työlääksi, tässä kohtaa miehen "Miksei sulla ole mitään systeemiä niiden muistamiseksi?" ei hirveästi auttanut. Kyllä ei ennenvanhaan tarvinnut kymmeniä salasanoja muistaa jotta SAA LADATTUA E-KIRJAN PUHELIMEEN. (No myönnetään että lankapuhelimen ja paperikirjan liittokaan ei olisi onnistunut.) Menin sitten nukkumaan ajatellen ettei mikään tule koskaan olemaan enää hyvin. (Kyllä, ehkä omaan hiukan draamakuningattaren piirteitä.)

Aamulla, hyvin nukuttujen unien jälkeen, oli meno onneksi toisen moinen. Olin näemmä saanut asennukset tehtyä ennen itkupotkuraivareita ja jäljellä oli vain sovellusten latailu ja somistaminen. Päivitetty käyttöjärjestelmä toimi entiseen verrattuna kuin salama ja kyllä, se kirjakin latautui lukuohjelmaan. Mitä opimme tästä? 1) mieheltä saa joskus aika hyviä neuvoja 2)älä asenna väsyneenä mitään 3)huomenna on aina uusi päivä, kuten Scarlett O'Harakin aikoinaan sanoi.

Ps. #satasyytäiloon: 21. sain puhelimeni kuntoon!

Pääsiäinen

Pääsiäinen tarjosi minulle, kuten varmaan monelle muullekin, loistavan breikin aherruksesta. Sää suosi,
vihdoinkin sai nauttia auringosta ja lämmöstä. Me pysyttelimme tuttuun tapaan kotona, muutamia vieraita kävi mutta muuten otimme iisisti. Vieraille tarjotut leipomuksetkin onnistuivat mikä on aina kivaa ja vähän yllättävääkin, meikäläisen keittiössä kun piisaa joskus vähän liikaakin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Suosittelen muuten happaman ystäville noita Kinuskikissan sitruunaneliöitä - olivat nannaa!

Jalkakremppani keskellä suurensuuri ilonaihe on se, että näemmä pyöräily onnistuu minulta kivutta. Voin siis lopettaa itseni säälimisen sohvalla sipsipussin kanssa ja purkaa energiaani fillarin selässä. Vauhtini on toki samaa luokkaa kuin ostarille polkevilla mummoilla mutta mitäs siitä - tärkeintä on liike!

Nautin myös siitä että pääsen viettämään vihdoinkin aikaa pihalla. Taas on kuoputeltu ja ihmetelty maasta kohoavia vihreitä juttuja. Tulppaanini näyttävät olevan tuloillaan, narsissit valitettavasti jäivät sen maaliskuisen takatalven uhreiksi. Yksi krookuskin on pihallemme jostain eksynyt. Ja kyllä, kesän ensimmäiset torkut pihalla kirjan kanssa on nyt otettu. Love it!

#satasyytäiloon:
16. rentoilu
17. keittiöonnistumiset (hurraa!)
18. pyöräily (tuplahurraa!)
19. yllärikrookus
20. torkut auringossa

Muistoja menneisyydestä

Mennyt viikko on ollut vauhdikas. Sain fysioterapeutilta kuulla tuomion jalkaongelmastani ja lenkkeily saa toistaiseksi jäädä - nyt opetellaan pieniä mutta vaikeita perusasioita. Toisaalta harmittaa, mutta toisaalta tuntuu hyvältä saada virheellinen asento korjattua ennenkuin aiheutan itselleni isompaa vahinkoa.

Viikko on ollut myös ystävä-painotteinen, perjantaina herkuttelimme Krullan jälkiruokabuffetissa ja lauantai oli varattu ystävän menestyksen juhlistamiselle. On jännää ja ihanaakin huomata kuinka joidenkin ihmisten kanssa yhteys säilyy vaikka emme tapaakaan niin usein. Krullasin tapaamiselle oli syykin, viisi vuotta sitten kirjoitimme itsellemme kirjeet jotka perjantaina nyt avasimme. Kirjeet sisälsivät toiveita, oletuksia tulevaisuudesta, ohjeitakin. Itse toivoin tuolloin mm. oppivani elämään tässä hetkessä ja nauttimaan siitä mitä minulla jo on. Näitä asioita olenkin yrittänyt opetella mutta työ jatkuu vielä! Kirjoitimme uudet kirjeet, viiden vuoden kuluttua nähdään kuinka silloin käy. Kirjejuttu oli itseasiassa hauska, mielenkiintoinen ja jopa vähän jännittäväkin. Pulina pöydässämme ainakin hiljeni joksikin aikaa kun jokainen vakavoitui lukemaan omaa viestiä itselleen.

Krullasin jälkiruokabuffet ei sekään ollut pöhkömpi kokemus, wieniläistyyliset herkuttelut maistuivat kaikille oikein hyvin. Kumma kyllä, erityisen paljon ilahduin raparperikiisselistä jota oli tarjolla kaikkien sacher-ihanuuksien ja pienten leivosten rinnalla. Ihaninta on ehkä muuten se, että kohta on taas raparperiaika!

Tällä viikolla on myös aloitettu kevätsiivous, kaivauduin oikein varaston perimmäisiinkin laatikoihin ja sieltähän löytyi vaikka mitä. Niinkuin kasetteja, vihkoja johon on kirjoitettu laulujen sanoja ja Suosikin fani-kirjanen Michael J. Foxista. Paljon ihania, hölmöjä muistoja tuli mieleen!

#SataSyytäIloon:

• 12: ystävät
• 13: jälkiruokabuffet (rapaperikiisseli!)
• 14: kirje itseltäni
• 15: muistot menneisyydestä

Laiska sunnuntai

Tästä taitaa tulla laiska sunnuntai. Sade ropisee katolla, se on ääni jota olen pitkinä talvikuukausinakaivannut. Talvella sade on niin äänetöntä, vasta ulos kurkistaessa tajuaa olevansa lumimyräkän keskellä.

Sateen ropinassa on jotakin kodikasta. Ainakin silloin kun se nimenomaan on ropinaa ja on sunnuntai ja sitä tietää ettei tarvitse lähteä minnekään ja saa olla vaikka koko päivän kuuntelemassa ja katselemassa sadetta.

Sadepäivät melkein haastavat hidastamaan, ne melkein huutavat että asetu sohvan nurkkaan mukavasti ja lue kirja. Katso vihdoinkin se elokuva jonka tallensit monta viikkoa sitten. Tai ihan vaan ole, katso ja kuuntele sadetta.

PS. #satasyytäiloon: #10 sateen ropina, #11 laiskat sunnuntait.

Mussunmussun

Olen tässä odotellut positiivista fiilistä jotta voisin taas kirjoitella ilon aiheista. Mutta kiitos, viime sunnuntaisen haaverin, olen ollut vähän happamalla tuulella. On se jännä juttu kuinka elämän onni näyttää joskus riippuvan juuri siitä asiasta mikä ei ole saatavilla. Nyt kun olen viikon verran lepuuttanut jalkaani, olen todennut että lepuuttaminen on tylsää ja heikentää moraalia.  (Normaalisti kyllä mielelläni makoilen lukemassa mutta annas olla kun sanotaan ettei SAA liikkua!) Harkitsen jo vakavasti pyöräilyn aloittamista...

Jos nyt mainitsisin jotain positiivistakin, niin ainakin työpaikan järjestemä terveys-haaste on kuulunut viikon valonpilkkuihin. Haasteessa kerätään päivittäin pisteitä eri suorituksista Excel-taulukkoon ja kaiketi eniten pisteitä kerännyt tiimi voittaa palkinnon. (Vaikka tärkeintä ei tietenkään ole päämäärä, vaan se palkin... eikun siis matka.) Haasteen suoritukset ovat ihan fiksuja juttuja, jotka liittyvät oikeaan ruokavalioon, liikuntaan ja palautumiseen. Pisteitä saa mm siitä ettei istu kerrallaan enempää kuin 90 minuuttia tai että käyttää koko päivän ajan portaita jne. Hauskinta on kuitenkin ollut huomata kuin täpinöissään tiimimme haasteesta on: kaikilla tuntuu olevan vähän parempi mieli ja haasteeseen osallistumattomatkin ilakoivat mukana. Tämä siis pääsee sijalle 9 listallani 100 syytä iloon.

Ja onhan nyt toki perjantai ja aurinkokin paistaa, ehkä tämä elämä ei kuitenkaan ole niin kamalaa. (Vaikka nyt olisi kyllä hyvä lenkkikeli...)

#sataSyytäOllaOnnellinen, kevät ja perjantait

Onnellisuuslistani etenee kohtiin 5 ja 6, eli kevääseen ja perjantaihin. Olen tässä kuussa nauttinut keväisistä tunnelmista, asvaltista lenkkareiden alla ja pipottomuudesta. En koskaan ole ollut talven ystävä ja minusta tällainen epätavallinen talvi on ollut suorastaan verraton! Ei liukastelua, lumitöitä, naaman jäädyttämistä aamuisin bussipysäkillä... Aurinkoa kyllä kaipaisin, mutta ehkäpä maaliskuu tuo se tullessaan! Kevät, taidan rakastaa sua!

Toinen viikon ilonaiheistani on perjantai, joka usein on leffailtamme herra Norkun kanssa. Tuntuu hyvältä nollata ajatukset työviikon jäljiltä elokuvan avulla, ehkä hiukan herkutellakin. Tänä perjantaina vietimme iltaa The Monuments Menin seurassa. Tositapahtumiin perustuva komediallinen seikkailu, jossa hivenen epätavalliset sankarit pelastavat taideaarteita natsien ja neuvostosotilaiden hyppysistä, sopi allekirjoittaneelle mainiosti kepeytensä takia mutta herra valittelin toiminnan puutetta. Elokuva ei räjäyttänyt minunkaan tajuntaani, mutta myönnetään että sydäntä riipaisi ajatellessani natsien taulu- ja kirjarovioita. Parasta muuten perjantain leffailloissa on kotimatka ja elokuvasta jutteleminen, kunnon ruotiminen on parantaa kehnonkin leffan!

#sataSyytäOllaOnnellinen

Vaakalentoa

Ihan alkuun toivotan kaikille hyvät uudet vuodet ja esitän pahoitteluni huonosta bloginpidosta. Elämä vei mennessään, tiedätte varmaan... Varsinkin viimeiset pari kuukautta ovat olleet melkoista vaakalentoa, omaa ja perheenjäsenten sairastelua ja arjen pieniä katastrofeja täynnä. Yritän lohduttautua sillä että myrskyn jälkeen on tyyntä ja painaa sitkeästi vastatuuleen.

Tänään tosin mieli oli jo, jos ei nyt suorastaan virkeä, niin ainakin vähän seesteisempi, luulen että auringonvalolla oli tekemistä asian kanssa. Olen yrittänyt sitkeästi painaa lenkeille sateessakin sillä liikunnan jälkeen olo on vain parempi. Ehkä syynä ovat endorfiinit, raitis ilma tai sitten vaan suorittamisen ilo? Tai se, että saa ihan rauhassa ajatella omia juttuja tai olla ajattelematta yhtään mitään. Autuasta.

Pitäisi mutkun

Olen tehnyt Venetsian matkasta kuvakirjaa melkein kuukauden. Loppu ei ole vieläkään näkyvissä sillä
kirja ei oikeastaan edisty. Miksi? Matkakirjan tekohan pitäisi olla kivaa?

Mutta kun ulkona paistaa aurinko. Ja pihalla on kiva kuoputella. Kun on kaikenlaisia projektia, kuten Siivouspäivän kirppikset, Naisten kymppi, pihatalkoot, oksatalkoot ja leffassakin pitäisi käydä. Kun ei millään jaksaisi istua sisällä koneen ääressä. Ja iltaisin kun on väsynyt, ei enää jaksa.

Mutta kuvakirjan alennuskuponki menee heinäkuun lopussa vanhaksi. Ehkä siihen mennessä onnistun.

Mutta juuri nyt haluan kulkea ahon laitaa, poimia luonnonkukkia maljakkoon, syödä uusi perunoita ja haistella ja maistella kesää!

Nollasta viiteen, viikot 3 & 4

Viime viikot ovat menneet kuin siivillä, jäi siksi kolmannen treeniviikon postauskin rästiin... Vappu sotki pään ja aikataulutkin. Piti leipoa mm. elämäni rumin kakku, josta en taida kehdata tänne edes laittaa kuviakaan.

Juoksumielessä viikot ovat olleet vaihtelevia. Mukaan on mahtanut pettymyksen tunteita ja hammas irvessä väkisin vetämistä mutta myös ilon ja onnistumisen elämyksiä. Luulen että minulle sopii ohjelma-muodossa tekeminen, sillä pidän listoista yleensäkin ja koen tärkeäksi sen, että saan suoritettua kaiken listalla olevan. Listan tavoitteet ovat selkeät ja konkreettiset, en siis voi haihatella tai "kuvitella" toimineeni oikein, lepsuilulle ei ole sijaa sillä lista ei tunne armoa. Ainakaan minun mielessäni.

Viikko 3
Maanantai 40 min. 4 x 5 minuutin juoksuvetoja
Keskiviikko 40 min. 2 x 8 minuuttia ja 2 x 4 minuuttia juoksuvetoja
Torstai lihaskunto
Lauantai 40 minuuttia 2 x 10 minuuttia ja 1 x 5 minuuttia juoksuvetoja

Viikko 4
Maanantai 45 minuuttia "pyramidiharjoitus", jossa parin minuutin kävelyllä tauotettuna juostaan ensin 15 min, sitten 5 minuuttia ja lopuksi 5 minuuttia.
Keskiviikko lihaskunto
Perjantai 3 x 10 minuutin juoksuvedot
Lauantai 45 minuuttia "pyramidiharjoitus", jossa parin minuutin kävelyllä tauotettuna juostaan ensin 20 min, sitten 10 minuuttia ja lopuksi 5 minuuttia.

Ensi viikolla pitäisi siis käydä kokeilemassa pystynkö kintullani lönkyttelemään jo viisi kilometriä. Lönkytteleminen nimittäin lienee rehellisin termi vauhdilleni, mutta tällä hetkellä olen iloinen siitä, että jalkani kestää jo sen. Kuntoutumisprojektissani on ollut monia hetkiä, joissa on ollut pakko nöyrtyä, kun yht´äkkiä ei vaan pysty. Mutta sitkeästi ja omaa kroppaa kuunnellen tästä selvitään ja varsinkin viimeisen harjoituksen onnistuminen sai aikaan loistavat fiilikset. I can do it!

Nollasta viiteen, viikko 2

Vihdoinkin kauan odotettu kevät on täällä! Viikonloppu hurahti ulkona ollessa, pihaa kuoputellessa ja risuja noukkiessa. Taannoiselta reissultani toin paketin tulppaanin sipuleita Hollannista ja ne pääsivät nyt sunnuntaina kotimaan multiin. En ole kummoinenkaan viherpeukalo, joten on jännittävää nähdä saanko mitään kasvamaan!

Keväästä nauttimisen ohella olen yrittänyt lönkyttää juoksuohjelmaani eteenpäin. Alkuviikon olin synkeällä mielellä lenkkien ollessa edelleen pohkeiden takia suorastaan tuskallisia, mutta ilokseni lauantain harjoitus olikin jo toista maata! Olen jatkanut kylmä-kuuma -hoitoa ja hierontaa  ja vaikka tunnen vieläkin ettei jalka ole täysin kunnossa, mutta nyt alan jo toivoa että ollaan vihdoinkin menossa oikeaan suuntaan.

Yritän myös säästää pohje-poloisiani ja tästä syystä päädyin suloisena sunnuntaina vuoden ensimmäiselle pyörälenkilleni. Sain houkuteltua pyöräilyhullun miehenikin mukaan ja tässä hieno suunnitelmani karahtikin karille. Mies nimittäin polki kevyesti ja nopeasti eteenpäin siinä missä minä puhisin ja rullasin hitaasti perässä. Samalla tuli myös valittua se kaikkein mäkisin reitti, mikä näyttääkin varmistaneen sen että huomenna ei ole kiva kävellä...

Näin siis tuli treenattua:

Maanantai  40 min. lenkki, 5 x 3 minuutin juoksuvedot
Tiistai 40 min. ns. pyramidi-lenkki, jossa seuraavat juoksuvedot: 2 min, 3 min, 1 min, 3 min, 2 min
Torstai lihaskuntotreeni
Lauantai 40 min. lenkki, 4 x 4 min juoksuvedot
Sunnuntai 1, 5 tunnin pyöräily

Nollasta viiteen, viikko 1

Kevätauringon sulattaessa vihdoinkin lumia lenkkipoluilta oli aika kaivaa lenkkarit esiin ja katsoa kuinka huonoksi kunto olikaan talven ja sairastamisen aikana ehtinyt. Kaksi kuukautta liikuntakieltoa kieltämättä piti huolen siitä että liikunnastani oli ilo ja keveys kaukana, mutta jostainhan se on - taas - aloitettava!

Löysin taukotilan lehdestä juoksua aloittelevalle suunnatun harjoitusohjelman, jonka tarkoituksena on saada sohvaperuna lönkyttelemään viisi kilometriä kuukauden aikana. Ensimmäinen viikko on nyt takana ja toistaiseksi on ollut hauskaa. Lenkit ovat toistaiseksi olleet aika helppoja, ainoastaan jumittavat pohjelihakset tuntuvat aiheuttavan edelleen ongelmia, joten yritän aloittaa nyt supervenyttelyt, kylmä-kuuma-hoidot jotta tästä ei tulisi estettä tämän kauden harrastamiselle.

Tällä viikolla on harjoiteltu näin:

Maanantai 30 minuutin juoksukävelylenkki, 1 minuutin juoksuvetoja 6 kpl
Tiistai 30 minuutin juoksukävelylenkki, 1 minuutin juoksuvetoja 8 kpl
Keskiviikko 30 minuutin juoksukävelylenkki, 1 minuutin juoksuvetoja 2 kpl, 2 minuutin juoksuvetoja 4 kpl
Torstai 50 minuuttia lihaskuntoharjoittelua
Lauantai kävelylenkki 1,5 tuntia

Oikeasti olisi varmaankin parempi jättää ohjelmaan välipäiviä, mutta aikataulullisista syistä se ei tällä viikolla ollut mahdollista. Ensi viikolla sitten paremmin?