maanantai 8. kesäkuuta 2015

Viikon 23 parhaat

Viime viikon parhaita hetkiä on vaikea valita - viikko oli paitsi kylmä, myös väsyttävä ja pitkä. Huippuhetket jäivät jotenkin kaiken muun alle. Pahantuulisia ihmisiä tuli viikon aikana
valitettavan paljon vastaan, liekö alustava lomalle jäämisstressi painamassa vai olivatko tähdet kenties huonossa asennossa - mene ja tiedä. Tuittupäitä vain piisasi ja viikon lopulla tunnelmat olivatkin sen mukaiset. Kiitti tyypit.

Niin, niitä huippuhetkiä.

1. Väsyneet kikatushetket kollegan kanssa. On oikeasti hienoa että minulla on mahtavia työkavereita ja arvostan suuresti myös väsyneitä kikatushetkiä. Naurusta saa uutta virtaa.

2. Viikonloppu hurahti aidan ja varaston maalauksen sekä pihan istustuslaatikon parissa. Oli kivaa ja puuhailu tuntui kropassakin. En ole remonttiässä enkä välttämättä omaa viherpeukaloakaan mutta luulen että opin koko ajan uutta. Lisäksi siinä että näkee omien kättensä jäljet on todellakin jotain todella tyydyttävää.

3. Kinuskikissan vaniljaraparperipiirakka. Kokeilin tätä sunnuntaina työkaverin yllytyksestä ja hyvää oli, oivallinen happaman ja makean liitto. Omat raparperini (viime vuonna istutetut) olivat jo niin isoja että niistä sai piirakan verran satoa, tuurilla voin loppukesästä leipoa toisen kerran. Pieni sato, mutta onpahan oma.

4. Ensi viikon on pakko olla parempi - eikö?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!