keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Hemmotteluviikonloppu Tallinnassa, päivä 2

Sunnuntain ohjelmassa oli rauhallinen aamupala ja kauneushoitoja. Aamupala nautittiin Tsaikovski-ravintolan tiloissa, jotka olivat todella miellyttävät. Aamiainen oli maukas, hotellien perussettiä ilman suurempia yllätyksiä. Iso plussa kuitenkin kauniista asioista ja mielettömän hyvästä bergamottiteestä. Sitä tuli juotua useampikin kupponen!

Telegraaf-hotellissa toimii Elemis Spa, johon meillä oli varattuna ajat. Span yhteydessä on myös uima-allas ja saunatiloja, joita ei kuitenkaan tällä kertaa tullut testattua. Minulle oli varattuna tunnin hieronta. Suhtaudun vähän empiväisesti kauneushoitoloiden hierontoihin, sillä joskus olen saanut niissä lähinnä miellyttävää sivelyä. Tällä kertaa hoito oli kuitenkin oikein hyvä, hoitaja osasi hieroa napakasti mutta silti rentouttavasti. Hieronnan päätteeksi olin lähes unessa - ihanan rentouttavaa!

Rentouksen jälkeen suuntasimme vielä kaupoille, tällä kertaa Viru-keskuksen lähistölle. Osa seurueesta teki löytöjä, osa ei. Ne täydelliset juhlakengät jäivät puuttumaan, mutta sen sijaan lämpimät ja vettäpitävät saappaat löytyivät aleista. Herkkuja kotiinviemisiksi ostimme Kaubamajan ruokaosastolta.

Laivaristeily olikin sitten melkoinen paluu arken rennon luksustelun jälkeen. Laiva oli tupaten täynnä väkeä ja juuri mihinkään ravintoloista ei mahtunut istumaan. Ainoa vapaa pöytä löytyi a la carte-ravintolassa jossa kyllä sitten olikin mukavaa istua vähän väljemmin ja nauttia vähän tuoreemman näköisestä ruoasta...





Hemmotteluviikonloppu Tallinnassa, päivä 1

Lauantaina lähdimme viettämään tyttöjen hemmotteluviikonloppua, joka tulikin tarpeeseen. Tallinna oli tässä suhteessa oiva valinta, helppo ja tuttu, matkoihin käytetty aika on melko vähäinen ja luksus irtoaa vähän edullisemmin. Voisin toki vähän purnata Tallinkin laivojen tungoksesta ja epämukavuudesta, mutta jätetään se johonkin toiseen kertaan.

Asuimme Hotel Telegraafissa, joka on vain kivenheiton päässä Raatihuoneen torista. Kätevä sijainti siis. Hotelli on perustettu entisen lennätintoimiston taloon, joka näkyi hauskasti sisustuksessa, mm. huoneemme puhelin oli wanahanmallinen. Koska meidän huoneemme ei ollut sisäänkirjoittautuessamme vielä valmis, jätimme laukut tavaransäilytykseen ja lähdimme - minnekäs muualle kuin - shoppailemaan.

Päätimme suunnata Rocca al Maren ostoskeskukseen ja nappasimme tolpalta taksin, toki sellaisen Tallink Takson, joita on luotettaviksi mainostettu. Sisäänhypätessämme emme kiinnittäneet kylliksi huomiota taksimittariin, joka siis siinä tolpalla jo näytti 17 euron hintaa. Matkan aikana kyllä aloimme ihmetellä sitä miksi mittari liiku lainkaan ja perille tultaessa oli vain uskottava että kuski todella aikoi veloittaa meiltä tuon summan melko lyhyestä matkasta. Tuolloin mietimme että kenties kyseessä on joku vyöhykelisä, mutta kun paluumatka hotellille maksoi vain 8 euroa, oli pakko todeta että kuski oli vedättänyt meitä. Luultavimmin hän oli jättänyt edellisen ajonsa "hinnan" päälle mittariin. Mitä tästä opimme on se, että taksissa pitää siis aina ensin tarkistaa että mittarissa näkyy aloitusmaksun summa.

Rocca al Mare osoittautui ihan mukavaksi kauppakeskukseksi, jossa saman alan liikkeet on koottu yhteen samalle käytävälle. Itse ihastuin Reserved -nimisen kaupan tuotteisiin, ihania ja värikkäitä vaatteita! Melkein kuin kevät olisi jo täällä... Välillä nappasimme lounassushit Silk-nimisessä ravintolassa, jossa oli tarjolla vähän erikoisempiakin susheja. Nami!


Ostosten jälkeen raahauduimme takaisin hotellille vähän lepäilemään ennen illallista. Huone oli kiva, sävyiltään punamusta ja melko tilava. Olimme tehneet etukäteen pöytävarauksen ravintola Troikaan, joka sijaitsi vain muutaman sadan metrin päässä, mutta myös hotellin oma ravintola, Tsaikovski, vaikutti laadukkaalta. Troikka oli ihan hauska, venäläistä ruokaa tarjoileva ravintola, jossa ainakin lauantai-iltana oli myös live-viihdettä. Säännöllisin väliajoin ravintolan keskikäytävän valtasivat tanssitytöt tai sitten vanhempi rouva lauloi harmonikan säestyksellä. Mielenkiintoamme piti yllä myös tarjoilijamme, jolla kenties oli huono päivä. Tilauksen osat saapuivat pöytiin vähän eri aikoihin ja välillä osa tilauksessa unohtuikin...Alkupaloina herkuttelimme blineillä, pääruokaksi nautimme lohta, ankkaa ja Kiovan kanaa, jälkkäriksi sitten liekitettyjä hedelmiä ja suklaayllätyksen. Varsinkin liekitettyjä hedelmiä ihmettelimme pitkään, ystäväni jälkkäri kun oli liekeissä useamman minuutin. Hauskan näköistä!

Päivän päätteeksi hotellissa odotteli pieni yllätys. Telegraafilla olikin turn down -palvelu eli henkilökunta oli käynyt laittamassa sängyt nukkumiskuntoon, laittanut pienet matot ja tohvelit sängyn viereen, tuonut yöveden ja tietysti sen suklaan tyynylle. Mukavaa pientä luksusta!



tiistai 28. helmikuuta 2012

Uusia projekteja

Helmikuu lähentelee loppuaan (onneksi!) ja kevät on koko ajan lähempänä (onneksi!). Kevään tulon huomaan jo siitäkin, että talven horroksen jälkeen alkaa taas tehdä mieli aloittaa projekteja, tehdä jotain uutta ja aktivoitua. Muutama uusi juoni onkin jo kehitteillä...

Ihan ensimmäinen on ihan pieni juttu, maaliskuulle on nimittäin kehitteillä päivittäinen kuvahaaste. Haasteen säännöt näkyvät viereisessä kuvassa, ajatuksena on ottaa yksi kuva päivässä, kukin kuvan aihe on ennalta määrätty. Maaliskuun ensimmäisenä esimerkiksi kuvataan aihetta "Up". Aihetta saa tulkita mielensä mukaan ja aiheet ovat melko helppoja, joten kiireinen voi halutessaan mennä yli siitä mistä aita on matalin... Kaikki mukaan!

Toinen haaste onkin sitten vähän vaativampi, ilmoittauduin Naisten kympille. Olen ollut kerran mukana ja tapahtuma oli oikein hauska, liikuntaa vähän erilaisella tavalla ja mukavassa porukassa. Saanpa samalla tästä itselleni kannustimen kevään liikuntaa varten!

Blogin ulkonäkökin muuttui, kokeilen Dynamic Viewsiä. Kaunis se on, mutta joitakin juttuja, kuten blogislistaa, jäin vielä kaipaamaan. Pikkuhiljaa... Niin ja siitä Tallinnan reissusta lupaan näpytellä tarinaa piakkoin...


torstai 23. helmikuuta 2012

Viikonloppua


Viime viikonloppua vietettiin näissä tunnelmissa, käytiin keilaamassa. Olen itse käynyt vain muutaman kerran joten saldokin oli sen mukainen, 155 pistettä muun seurueen noustessa ihan eri lukuihin. Tappio ei kyllä oikeastaan haitannut, oli vain kivaa olla "heittelemässä" ja iloita jokaisesta keilasta jonka sattuu kaatamaan. Tyyli oli aika pitkälti "give it all you got", heiton viimeisteli useamman kerran pyllähdys. Antaumuksella mentiin!

Tänä viikonloppuna ollaankin sitten ihan toisenlaisissa fiiliksissä, vuorossa olisi nimittäin tyttöjen hemmotteluviikonloppu, joka tuleekin tällä kertaa juuri oikeaan saumaan. Lepo, pieni luksus ja hyvä juoruiluseura on juuri sitä mitä nyt tarvitaan! Suuntana on etelä (Tallinna) ja sieltä kiva hotelli. Varauksessa on pöytä venäläisessä ravintolassa (blinejä!) ja hemmotteluhoitoja kauneushoitolassa. Siihen päälle vielä hitunen shoppailua... Ah!



Hyvää viikonloppua kaikille! Hölläilkää! ;-)

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Keskenjääneitä


Minä olen oikein hyvä aloittamaan projekteja mutta niiden läpiviennin kanssa on vähän niin ja näin. Koska olen syntynyt peukku keskellä kämmentä, ovat kaikenlaiset tuunausprojektit vähän riskaabeleja. Se ei tosin estä allekirjoittanutta innostumasta ja aloittamasta projektia...

Viime vuonna aloin kehitellä mm. isohkoa valokuvakollaasia minusta ja miehestäni. Kehys tuli hankittua ja kuviakin kävin läpi innolla, kunnes tajusin ettei kivoja yhteisotoksia ollut riittävästi. Tämän jälkeen kehys pölyttyi nurkassa kunnes taannoisella Lontoon reissullamme mies löysi kivan vanhan kartan kotiin tuomisiksi. Sattumalta kartta mahtui kehyksiin oikein mainiosti ja saatiin yksi projekti valmiiksi, olkoonkin että lopputulos oli ihan muuta kuin se, mitä alettiin tekemään.

Kesken on myös elokuussa aloitettu nimikylttiprojekti, johon hankittiin suurella innolla kaikki tarvikkeet. Nyt kirjaimet pitäisi enää kiinnittää alustaan - tätä vaihetta on "työstetty" viime elokuusta saakka. Nyt tapahtuu ryhdistäytyminen, kyltti valmistukoon -- ööh--- kevääksi.

Koruaskartelua varten löysin kivoja helmiä syyskuussa. Aikomukseni oli varmaankin tehdä kaulakoru heti seuraavana viikonloppuna, mutta kas, jotain kävi ja helmet ovat edelleen purkeissaan. Todistajien edessä, yritän saada korun valmiiksi maaliskuun loppuun mennessä.


torstai 16. helmikuuta 2012

Rumaa



Viikonloppuna minulla oli luvassa harvinaista herkkua kun lähdimme herra Norkun kanssa kuvaamaan. Minusta on kiva kiertää jonkun toisen kanssa kuvaamassa, silloin tulee löytäneeksi ihan uudenlaisia kuvakohteitakin. Lumiset maisemat alkoivat jo vähän kyllästyttää, kaipaisin taas värejä elämään! Kun valokin oli mitä oli, tuli kuvien tunnelmaksi vähän ...ruma. Joskus näinkin.

Viime viikot ovat kyllä koetelleet kovasti positiivisuuttani, inhoan kerrospukeutumista, sähköistä tukkaa ja kuivaa ihoa. Ja kylmää, tuiskuttavaa lunta ja valon puutetta. Lohduttaudun sillä että kevät on jopa päivä lähempänä, jokainen päivä taittaa talven selkää pikkuisen. Kyllä se tulee sieltä...

Onneksi kevättä odotellessa on luvassa tosi kivoja juttuja. Ensi viikolla olemme menossa viettämään perinteistä tyttöjen talviviikonloppua Tallinnaan, mökkeilyn sijaan luvassa on pientä luksustelua, venäläistä ruokaa (blinejä, ah!) ja spa-hoitoja. Niin ja tietysti hyvien ystävien näkemistä ja shoppailua ja juoruilua! Voin tuskin odottaa!

Kirjastosta olen kantanut selkä vääränä lukemista kotiin, jostain syystä melkein kaikki kirjat ovat kaukomaiden seikkailuja, miksiköhän?! ;-)


maanantai 13. helmikuuta 2012

Gelato-viritelmiä

Tästä se lähtee!
JohannaH:n kanssa olemme jokusen kerran intoileet italialaisen gelaton perään. Reippaana tyttönä minä siis googlettelin reseptejä joita kokeilla omassa pienessä jäätelötehtaassamme. Jätskikone tietysti puuttuu, mutta tämän päiväisten kokeilujen jälkeen, mieheni alkoi innostua ajatukselle moisen vempeleen hankinnasta. Ja onhan se pian pitkä kuuma kesäkin taas tulossa, mikäs olisi mainiompaa kuin itse tehty, tuoreista ja hyvistä raaka-aineista tehty viileä herkku!

Meidän tehtaassa kokeiltiin kahta makua, perusmansikkaa sekä vähän eksoottisempaa - herukoita ja karhunvatukoita kookoskermassa. Jälkimmäinen yhdistelmä syntyi ihan sen perusteella mitä nyt kaapeista sattui löytymään. Tässä sekoituksessa käytettiin makeutusaineena hunajaa. Miespuolinen koemaistaja oli sitä mieltä että maku oli hiukan turhan hapan, naispuolinen maistaja taas mässytti iloisesti menemään... Mansikkajätski sen sijaan oli molempien mielestä onnistunut.

Valmis tuote ei ollut kyllä yhtä kaunista kuin Italiassa, selkeästi prosessissa on vielä kehiteltävä. Muutama makuideakin minulla jo olisi, kaakao voisi käydä paremmin kookoksen kaveriksi ja ananasjätskikin voisi olla hyvää! Onneksi reseptin kehittely ei ole yhtään hullumpaa hommaa!
Kehnot kuvat valmiista tuotoksista. Pinkki onpi mansikkaa ja lila  kookos-karhunvatukkaa.


sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Whitney Houston 1963 - 2012

Luin aamun lehdestä suru-uutisen, yksi lapsuuteni suosikeista, Whitney Houston oli menehtynyt 48-vuotiaana. Muistan omistaneeni Whitneyn ensimmäisen levyn kasettina, se taisi olla yksi ensimmäisistä "aikuisemmista" kaseteistani. Sitä soitettiin meillä ahkerasti ja koska äitinikin piti Whitneystä, kuunneltiin häntä myös autossa. Isäni harmiksi...

Toinen iso juttu oli Bodyguard-leffa. Taisin käydä katsomassa sen peräti kahdesti! Tuosta leffastahan lähti liikkeelle jättihitti "I will always love you".Tätä yritettiin tyttöporukassakin laulaa mutta eihän meidän äänet ihan  riittäneet. "Laulu" taisi kuulostaa enemminkin koiran ulvonnalta... Hienoja biisejä oli monia, Greastest Love of All, Where Do Broken Hearts Go, One Moment in Time, My Love Is Your Love, How Will I Know...

Sittemmin Whitneyn ura kääntyi laskuun päihteiden käytön jälkeen. Surullista.


keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Mistä olin iloinen tänään, vol 2

Ja samalla teemalla jatketaan tänäänkin eli ilonaiheiden etsinnällä. Tänään iloitsin mm.


Hyvästä ja kuumasta teestä. Ostimme tätä Fortnum & Masonin teetä tuliaisiksi Lontoosta ja tänään tuli sellainen olo, että olisi aika vähän "herkutella". Teenharrastajan vaimona olen oppinut arvostamaan hyviä teelaatuja ja tästä purkista kyllä nousi oivallinen ja vahva tuoksu, sellainen joka juuri on omiaan kylmänä pakkaspäivänä.

Kirjat ilahduttivat nekin. Tänään oli Lainan päivä, joten pitihän minunkin käydä kirjastossa. Suomen kirjastolaitos on minusta tosi hieno, se tarjoaa monipuolisen valikoiman kaikenlaista luettavaa jokaiselle, ilmaiseksi. Tänään teinkin hyllyistä parikin löytöä, joista kaunein näkyy kuvassakin. Aivan mielettömän kaunis kirja, ulkoisesti ja alun perusteella myös sisäisestikin! Tänään hain myös valaistumista Buddhan kuvitteellisesta elämäkerrasta ja illalla taidan lähteä Islantiin. Lukeminen kannattaa aina.


Ulkoilu ja aurinkokin ilahduttivat. Kelit voisivat olla lämpimämmät ja oikeastaan lumi voisi puolestani jo sulaa pois (sori, hiihtäjät), mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa. Kevään merkkejä kyllä kaipailen kovasti, joko niitä saisi alkaa etsiä??! 

Kävin myös zumbailemassa tänään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ja sepäs oli hauskaa! Tunnille sattui sijainen, joka vetikin oikein vauhdikkaan tunnin, ohjaajan oma kilpatanssitausta kyllä näkyi. Meidän salilla ei muuten ole peilejä ja pienen totuttelun jälkeen olen tullut siihen tulokseen että tämä on hyvä juttu. Voi tehdä "täysiä" ja uskoa liikkuvansa yhtä hienosti kuin ope kun peili ei ole palauttamassa karuun todellisuuteen. Tärkeintähän on se, että on kivaa?

Mistä olin iloinen tänään, vol 1

Edellisen surkean postauksen jälkeen lienee aika aloittaa uusi postaussarja, nimeltään Mistä olin iloinen tänään, onhan blogin nimi kuitenkin Ilon kautta eikä Masentuneen märinää! Ajatuksena on listata pieniä ilonaiheita ja pyrkiä unohtamaan ne negatiiviset. Here goes...


Iso ilonaihe tiistailta oli tietysti Downton Abbey, joka on eittämättä yksi lempparisarjoistani. Batesin ja Annan tarina tosin otti huolestuttavan käänteen mutta toisaalta entäs Lady Mary ja Matthew? Ihana sarja.

 Glögi piristi ja lämmitti.

Illalla ehdittiin myös leffaan. Kävi tuuri, teattereissa oli superpäivä ja Mission Impossiblen rämistelyt irtosivat muutamaa euroa halvemmalla. Suuri taidenautinto tämä ei ollut, mutta sitä ei lähdetykään hakemaan vaan rentoa aivot narikkaan -viihdettä ja sitä elokuva kyllä tarjosi samoin kuin muutamia näyttäviä kuvakulmia mm. Dubaista. Plussaa oli tietysti Samuli Edelmanin rooli elokuvassa, ensimmäistä kertaa huomasin melkeinpä kannustavani pahiksia, sillä eihän meidän Samulia nyt saa satuttaa. Aika mielenkiintoista muuten että tällä kertaa pääpahis oli ruotsalainen ja kätyrikin alunperin Suomesta. Tätä harvemmin näkee elokuvissa.

Näiden juttujen lisäksi ilahduin myös uutisesta, jossa ilmoitettiin Madonnan kesäisestä Helsingin konsertista. Sticky and Sweet -kiertue tuli aikanaan nähtyä, nyt täytynee katsoa josko onnetar suosisi taas siinä arvonnassa jota lippujen ostamiseksikin kutsutaan.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Huomenna on päivä uus

Tänään ei ole hyvä päivä. Jos aloitan ihan pienimmistä asioista, uuden takin vetoketju hajosi niin etten ollut saada koko takkia päältä pois. Olikin varmaan mielenkiintoinen näky kun meikäläinen yrittää vessassa kiemmurrella suljetusta takista ulos alakautta. Tähän tarinaan liittyy myös sellainen hana, joka käynnistyy automaattisesti ja pian märkä takki... Hulvattoman hauskaa. :(

Muista päivän kohokohdista mainittakoon iso hämähäkki ja laskunmaksu. Luulen että loppupäiväksi linnoittauden löhötuoliini kaakaomukin kanssa. Huomenna on päivä uus.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Pakkaspäiviä


On ilmoja pidellyt! Valokuvaus, tai ulkoilmaelämä noin yleensäkin, on tällä viikolla kärsinyt paukkupakkasista. Tiedän, että säät ovat pitkälti pukeutumiskysymys, mutta kun se naamakin jäätyy... Selkeätä plussaa on kuitenkin se, että päivät ovat jo selkeästi pidempiä ja työläinenkin näkee jo valoa, ainakin vilaukselta. Lauantaina kuitenkin pakkasin muutaman kerroksen vaatetta päälleni ja lähdin tallustelemaan kameran kanssa. Kaunista oli, mutta jatkuva pakkaslumen pyrytys pakotti pitämään kameran enimmän ajan laukussa. Niistä muutamista kuvista tuli kuitenkin hennon puuterinpinkkejä.

Tänään ollaan nukuttu päikkäreitä, nautittu Runebergin tortuista ja odotellaan vaalien tulosiltaa - jännittävää! Ensi viikolla vuorossa olisi sitten ainakin Lainan päivä, eli kirjastojen juhlapäivä. Minusta Suomen kirjastolaitos on sen verran hieno että sitä sietääkin juhlia! Löysin myös Helsinki Design Capital 2012 -vuoteen liittyvän kiinnostavan valokuvauskilpailun, johon ainakin haluaisin ehtiä osallistua...