So-so lauantai: Chjokon suklaabrunssi ja Keinottelua

Lauantai oli so-so päivä. Se näytti etukäteen kalenterissa mahtavalta mutta osoittautui monilta osin odotuksia latteammaksi. Pettymys olisi ehkä ollut suurempi ellei seura olisi ollut mahtavaa!

Suuntasimme lauantaina tyttöporukan kesken Chjokon suklaabrunssille. Idea tuntui mahtavalta, herkuttelua käsintehdyillä suklaaherkuilla kavereiden kesken. Puitteet olivat mukavat eikä tarjontakaan kehnoa ollut mutta kuulemani hehkutuksen jälkeen olin kyllä vähän pettynyt. Valikoimaa oli aika vähän brunssilla, ainakin meidän kattauksessamme oli aika paljon saman tyyppisiä herkkuja, kuten macaronseja tai suklaatikkareita. Olin etukäteen elätellyt toiveita esimerkiksi chilisuklaista tai marjaisemmista herkuista, tai eri suklaalaaduista mutta ainakin meidän kattauksessamme kaikki taisi olla pelkkää maitosuklaata, praliineja ei näkynyt lainkaan. Suklainen rapaperikakku oli kyllä herkkua, vaikkemme raparperinmakua löytäneetkään. Vaikka makeasta pidänkin, tämä herkutteluhetki taisi kuitenkin olla vähän turhankin suloinen. Huh!

(Suklaabrunssi lauantaisin klo 11-14, Liisankadun myymälässä, 16 eur)

Illalla suuntasimme mieheni kanssa elokuvateatteriin katsomaan Richard Geren tähdittämää Keinottelua -leffaa. Puh, mikä pettymys.

Leffassa Richard Geren esittämällä miehellä on oikeastaan kaikkea mitä voi haluta - komea ura, miljoonia dollareita, kaunis vaimo, lahjakkaat lapset, jotka työskentelevät iloisina isänsä firmassa, lapsenlapsia... Ja ranskalainen taidegalleristi rakastajatar. (Mikähän siinä on että ne rakastajattaret ovatkin aina ranskalaisia taidegalleristeja?) Kaikesta kohdalleen osuneesta hyvästä huolimatta mies ei vaikuta erikoisen onnelliselta ja kohta kohtalo jo puuttuukin peliin auto-onnettomuuden muodossa.

Joku elokuvan tarinassa ei miellyttänyt minua, se tuntui liian keksityltä ja teennäiseltä ja silmiini osui monta yksityiskohtaa jossa ei ollut järkeä. Samoin harmitti se, että Lie to me -sarjasta tuttu Tim Roth esitti täsmälleen samanlaista roolia kuin sarjassakin. Olisipa ollut kiva kun miehelle olisi löydetty jotain uuttakin näyteltävää! Samoin harmittelin sitä, että Susan Sarandonin kalipeerin näyttelijätär oli saanut niin minimaalisen osan. Ja nyt kun sain itseni vauhtiin: leffassa Geren 27-vuotias tytär on isänsä satojen miljoonien arvoisen yrityksen rahoitusjohtaja, iso kiho, joka neuvottelee 500 miljoonan kaupoista yhdessä isäpapan kanssa. Sama tytär on myös yhden, noin kolmivuotiaan lapsen äiti ja langanlaiha, kaunis blondi. Miten se onkin ehtinyt kaiken tuon tehdä noin nuorena, miettii hän kateellisenä?!

Downton Abbey

Kuva: Pinterest.com

Valokuvaus on tosiaan jäänyt, tilalle on näemmä tullut telkkarin töllöttäminen - kuulunee ehkä vuodenaikaakin. Nyt ilahduin kuullessani että Downton Abbey, sarja johon ihastuin tänä syksynä, jatkuu uusin jaksoin jo tammikuun 3. päivä. Mahtavaa! Etenkin kun edellinen tuotantokausi jätti kaikki asiat, romanssit sun muut, ihan auki... Nyt pitää vaan malttaa tammikuulle saakka...

Tänään olen niin väsynyt etten taida jaksaa muuta tehdä kuin töllöttää. Onneksi on tarjolla on Candlefordin postineitiä ja viimeinen jakso hyytävän hyvästä draamasarjasta Sinun lapset, minun lapset...

Huomenna leikin muuttomiestä kaverin apuna ja lupasin hemmotella miestä ruoalla jota meillä kutsutaan nachos-hässäkäksi. Olisi kiva ehtiä pistämään nenä ulos reippailunkin merkeissä, vaikka pelolla odottelenkin sunnuntaita jolloin etelään on luvattu L-U-N-T-A!!!

Hyviä viikonloppuja kaikille!

In the Movies

Minusta on aina kiva lukea muiden elokuvavinkkejä, joten ajattelin jakaa muutaman omista elokuvakokemuksistani. Osa elokuvista on vanhempia, osa uusia, mitä nyt on kulloinkin tullut katsottua. (Kuvat: Pinterest.com)

Chaplin (1992)
- Hieno elokuva miehestä, joka oli todellinen elokuvan uranuurtaja. Oikeasti pikku kulkurin elämä ei ollut ihan niin traaginen kuin kulkurin hahmo antaa ymmärtää, vaikka suruja ja murheitakin riitti. Tykättiin kovasti, hyvä jo yleissivityksenkin kannalta.
Mielenkiintoista: Geraldine Chaplin, Charlien tytär, näyttelee elokuvassa isoäitiään.
Lainaus: (Charlie Chaplin) Nothing quite like it. The feeling of film.

Englantilainen joka nousi kukkulalle, mutta laskeutui vuorelta (1995)
- Hugh Grant nuorena ja ujona sydäntenmurskaajana. Leppoisa komedia karttureista ja pienestä walesiläisestä kylästä, joka ei aio hevillä luopua vuorestaan. Tarina perustuu ilmeisesti tositapahtumiin, mikä lisää mielenkiintoa. 

Johnny English (2011)
- Johnny Englishiä kävimme katsomassa erään pitkän työviikon päätteeksi, aika väsyneinä. Leffa oli juuri siihen mielentilaan sopiva. Helppoa ja hauskaa, pakko myöntää että Rowan Atkinson on melkoinen taituri komiikkansa kanssa vaikka Mr Bean olikin minusta äärettömän ärsyttävä.

Piiat (2011)
- En oikein tiedä miten kuvailla tätä elokuvaa, kenties se on lämminhenkinen draamakomedia. Ainakin siinä saa nauraa, järkyttyä ja vähän itkeäkin. Luin ensin kirjana ja raahasin sitten herra Norkunkin elokuviin. Kirja oli, luonnollisesti, elokuvaa parempi, mutta elokuvakaan ei ole yhtään hullumpi. Myös herraseni piti elokuvasta. Aiheena on mustien kotiapulaisten elämä Amerikan etelävaltioissa 1960-luvulla - siitä varmaan arvaakin jo aika paljon juonesta. Aidon oloiset näyttelijät ja varsinkin pieni Mae Mobley varasti sydämeni.
Lainaus: (Aibeleen Clark) You is kind. You is smart. You is important.

Three Musketeers (2011)
- Aina välillä on kiva käydä katsomassa seikkailuelokuvia, varsinkin tällaisia kuin Kolme muskettisoturia. Aivot saa laittaa narikkaan, nauraa vähän ja olla viihdytetty. Tässä pätkässä on lauma hyviä näyttelijöitä ja Orlando Bloomkin nähdään vaihteeksi pahiksena. Shown taitaa kuitenkin varastaa Milla Jovovichin esittämä Milady. Luulen kyllä että tuotantotiimi on hiukkasen ottanut vapauksia alkuperäisen tarinan suhteen...

Immortals (2011)
- Tämä oli herran valinta, vaikka kyllähän antiikan mytologia aina kiinnostaakin... Kyseessä on siis Theseuksen taruun perustuva sotaisa 3D-filmatisointi, jossa ohjaajana on Tarsem Singh. Paha kyllä, en muistanut ennen elokuvaa että Singhin elokuvat, vaikkakin upeita visuaalisuudessaan, ovat monesti minusta yhtä pelottaviakin kuin painajaiset. Siitä tulikin siis rentouttava lauantai-ilta, sain pelätä kaksi tuntia. Mickey Rourke tekee muuten uskomattoman roolityön leffan pahiksena, kuningas Hyperionina, ja jättää kaikki muut varjoonsa. Freida Pinto (Slumdog Millionaire) on uskomattoman näköinen...

Pahan oma (1997)
- Brad Pitt nuorempana, Harrison Fordista lisäplussat. Leffa käsittelee Pohjois-Irlannin tilannetta ja IRAta. Synkkä aihe, mutta hyvä toteutus.

Berlin, day 2

Maggaraa

 Toinen päivä Berliinissä starttasi yllätyksellä kun heräsimme siihen että siivooja oli tulossa sisään huoneeseemme n. klo yhdeksän tienoilla. Sittemmin tuli huomattua että tuossa kyseisessä hotellissa siivous alkoi aikaisemmin kuin monessa muussa paikassa ja siivoojat olivat hyvinkin nopeasti avaamassa huoneen ovea. Jos siis on suihkussa väärään aikaan, saattaa yllättyä...

Hotellipakettiimme kuului aamiainen, jonka perjantai-aamuna nautimme hotellimme (Excelsior Berlin) alakerrassa sijaitsevassa Franke Brasseriessa. Aamiainen oli maukas, meikäläinen jopa söi muutaman pienen bratwurstinkin - maassa maan tavalla, eikös niin?

Muuri ja Topografie des Terrors

Aamupalan jälkeen lähdimme kohti Potsdamer Platzia, joukkomme halusi nähdä Checkpoint Charlien ja tietysti muurin. Olimme metrokartasta selvittäneet että pääsemme perille samalla tutulla metrolinjalla U12, jolla jo edellisenäkin päivänä olimme huristelleet. Menimme siis metroon aika rennoin mielin, tämähän oli jo tuttu juttu. Jossain vaiheessa metrossa kuulutettiin jotain, mutta emme tulleet kuunnelleeksi mitä. Seuraavaksi havahduin siihen että metro pysähtyi ihan toisen nimisellä pysäkillä kuin olisi pitänyt... Pikkupähkäilyn jälkeen valkeni. Metrohan oli ollut yhdistelmä linjoista 1 ja 2 ja ilmeisesti nuo linjat olivat haarautuneet jossakin vaiheessa ja kuulutuskin oli koskenut luultavasti juuri tätä. Huristimme kovaa vauhtia eteenpäin linjaa U1, kun meidän olisi pitänyt istua junassa U2. Muuta ei voitu kuin hypätä junasta ja ajella taaksepäin...

Muurin raosta

Potsdamer Platzilta löysimme helposti ensin Topografie des Terrorsille, paikalle jossa muinoin sijaitsi SS-joukkojen ja Gestapon päämaja - ei siis mikään iloinen paikka. Paikalla on isohko pätkä SITÄ muuria sekä myöskin museo, jossa museon nimenkin mukaisia kauhuja esiteltiin.Valokuvien kautta esiteltiin natsien valtaannousua, aloin ymmärtää selkeämmin sen kuinka näyttäviä Hitlerin ja natsien marssit ja kokoukset olivat olleet, kuinka niiden oli täytynyt vedota kansaan. Aikajanan edetessä eteeni levittäytyi surullisia ja karmeita kuvia - kaikkian en edes katsonutkaan, osa kuvista oli melko raakoja, esitellen esim. hirtettyjä uhreja. Surullisinta ehkä on se, ettei tämä ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään kerta kun moista tapahtuu, esimerkkinä vaikkapa Jugoslavia ja Ruanda. Ehkä tällainen museo onkin tärkeä siksi, ettei totuus unohtuisi.

Muurilla

Jatkoimme matkaa melko synkeissä tunnelmissa kohti Checkpoint Charlieta. Matkan varrelle osui sentään Trabanteja esittelevä Trabi-museo, joka autoillaan vähän nosti mielialaa. Checkpointissa otimme ne pakolliset turistikuvat, mutta koska tuuli oli muuttunut kylmäksi, emme viettäneet siellä pitkää aikaa. Eli seuraavaksi suunta kohti Potsdamer Platz Arkadenia ja shoppailua!

Halusimme maistella saksalaisia kakkuja ja leivonnaisia, etukäteen oli selvitetty että Arkadenissa olisi Wiener Cafe, josta saattaisi löytyä jos jonkinmoista herkkua. Ja mikäs se piristäisikään tunnelmaa paremmin kuin ihanat leivonnaiset! Hankitut kalorit poltettiin shoppailemalla...

Checkpoint Charliella

Illalla oli rock varieteen vuoro Wintergarten Variete -teatterissa. Paikassa oli tyyliä heti alkumetreiltä lähtien, livreepukuinen ovimies auttoi meidät taksista punaiselle matolle. Kattokruunuja, punaista samettia... Näytillä oli upeita vanhoja esiintymisasuja ja ohjelmalehtisiä. Virvokkeita sai tilata omalle paikalle ja listalta löytyikin mm. drinkkejä, jotka oli ohjelman henkeen sopivasti nimetty tunnettujen musiikkikappaleiden mukaan. Seurueemme nautiskeli mm. Sweet Carolinasta, Obladi Obladasta ja Purple Rainista.

"You are leaving the American sector..."

Itse esitys ei sekään ollut hullumpi. Olimme alkuun luulleet sen olevan musikaali, mutta Forever Young osoittautuikin sirkustyyppiseksi esitykseksi, jota talon bändi säesti rockkappalein. Esityksiin mahtui jos jonkinmoista akrobatiaa, jonglööräysta, temppupyöriä, tasapainopalloja... Minun suosikkini olivat esitykset joissa akrobaatti keikkui maan ja taivaan välillä kahden leveän nauhan/verhon avulla. Musiikki (Stairway to heaven, Gound control to Major Tom) tuki hienosti esityksiä, kaunis kokonaisuus! Tunnelmaa meidän osaltamme ehkä hiukan latisti pitkähkö saksalaisten kappaleiden sikermä, joiden aikana muu katsomo lähes pomppasi tuoleistaan - me emme ulkomaalaisina ymmärtäneen kappaleiden hienoutta. Kokonaisuutena ilta oli kuitenkin hauska ja esitys oli meille oikein sopiva!