Mustavalkomaanantai #83 - Väylä

Mustavalkomaanantain aiheena on tällä kertaa Väylä. Minun väylässäni on kesälomamatkalta pongattu kissa, joka on kahden vaiheilla lähteäkö kesähelteeseen vai pysyäkö kodin viileydessä.

Lisää väyliä täällä.

Värikollaasi # 047 - Riva

Viikon värikollaasin aiheena on tällä kertaa kolme väriä: sininen, lämmin keltaoranssi ja vaalea harmaa. Tällainen kollaasinoviisi olikin hetken helisemässä, mutta sitten muistin kesäisen Italian matkan kuvat, joissa mielestäni toistuvat jokseenkin nuo mainitut sävyt. Sinistä löytyi sekä vuorista että öisestä taivaasta, lämmintä kelta-oranssia yökuvien valoista (ja paikallisesta kissasta, joka muuten oli kiinnostuneempi palmun puskemisesta kuin meistä turisteista!) ja harmaata löytyi erään sateisen päivän taivaasta. Tässä siis Riva del Gardan muistoja!

Lisää värikollaaseja täältä.

Uusi uljas maailma

Teemakuvaus 2011 -kerhon kuukauden aiheena oli "Uusi uljas maailma". Näillä kuvilla päätin osallistua haasteeseen, koin että uusi, uljas maailma on melkein nurkan takana, tuolla vuorten takana. Kuvat on otettu taannoisella Garda-järven matkalla, palatessamme Limonesta Rivaan lautalla. Sadepilvet olivat siirtymässä Limoneen.

Riva del Garda, päivät 7 & 8

Viimeisenä matkapäivänä oli aika tehdä ostoksia. Suurimmaksi osaksi ostelimme kotiin Italian makuja, mutta jokunen vaatekin löytyi. Herkkukaupasta mukaan lähti erilaisia pastoja, maustettuja oliiviöljyjä (paprika, valkosipuli, tryffeli ja basilica), tryffeleitä, mausteita... Mukavaa että saadaan muistella talven tullenkin Italiaa lautasen kautta.

Polkuveneetkin kävimme hyvästelemässä. Tällä kertaa tuuli olikin kovempi ja aallokkoa oli enemmän, melkein liikaa minun makuuni, seuralainen kyllä nautti! Tämä on kyllä mukava ja helppo tapa liikkua, olisi mukava nähdä näitä vekottimia Suomessakin enemmän.

Illalla kävimme syömässä hotellimme, Villa Miravallen, ravintolassa Villetta Annessassa. Ravintolaa oli kehuttu meille ja se näytti todella romanttiselta iltavalaistuksessaan. Ateriat syötiin hotellin vehreässä puutarhassa ja iltaisin pöytiin oli sytytetty erilaisia lyhtyjä ja kynttilöitä. Hintatasoltaan ravintola oli hivenen muita alueen ravintoloita kalliimpi, suomalaista keskitasoa, mutta se oli myös sen arvoista. Palvelu ravintolassa, niinkuin hotellissamme yleensäkin, oli todella miellyttävää ja kohteliasta ja ruoka oli laadukasta. Ennen pääruokaa, ravintola tarjosi meille amuse bouchet, tomaatti-mozzarella-jäätelöt... Ensimmäinen kerta kun olen tomaattijäätelöä syönyt, mutta kyllä se toimi.

Villa Miravalle

Hotellista voisin kertoa vielä sen verran, että Villa Miravallea voin suositella Rivaan matkaaville. Hotelli sijaitsee muutaman sadan metrin päässä vanhan kaupungin muureista eli kaupat ja ravintolat ovat lähellä, samoin kuin bussi-ja lauttapysäkit. Palvelu oli ystävällistä ja ripeää ja puutarha uima-altaineen oli viihtyisä. Hotellipakettiin kuului tuhti ja hyvä laatuinen aamiainen, joka yleensä nautittiin puutarhassa. Meidän huoneemme oli ns. perustasoa, ilman järvinäköalaa, mutta hoiti tehtävänsä oikein hyvin, emmehän matkustaneet Italiaan ollaksemme hotellihuoneessa. Ja totta puhuen, meidän huoneestamme oli oikein kaunis näköala vuorille...

Lauantai-aamuna meillä oli aikainen herätys, lähtö oli jo viideltä aamulla. Auringonnousu oli kaunis kun sanoimme hyvästi Garda-järvelle. Olin kuullut Veronan lentokentän olevan hiukan hidas ja ruuhkautuvainen, mutta ainakin me pääsimme todella sujuvasti kansainväliselle puolelle. Siellä mieleni alkoi tehdä aamuteetä, mikä aiheutti lentokentän kahvilahenkilökunnassa hämmennystä. He eivät ensin olleet ymmärtää mitä "tealla" tarkoitin, lopulta kuitenkin sain eteeni ison kupillisen kuumaa vettä isossa pahvisessa limukupissa suuren muovisen lusikan kanssa. Ilmeisesti heikäläiset eivät ole teenjuojia...

Riva del Garda, Malcesine, päivä 6

Loman lopulla oli ehdottomasti ehdittävä käväistä Malcesinessa, olin nähnyt kuvia kauniista pikkukaupungista jonka edustalla oli LINNA! Niin, sinne oli mentävä ja siispä taas hypättin lautan kyytiin. Malcesine on toinen Gardan pohjoispään suurista rantakaupungeista, mielestäni se oli melko saman tapainen kuin Riva. Söpöjä, värikkäitä pikkutaloja, historiaa, jäätelöpuoteja, ravintoloita, historiaa... Kauppojen tarjonta näytti melko samanlaiselta, Malcesinessa oli mahdollisesti vähemmän vaateliikkeitä, mutta sen sijaan siellä oli muutama laadukkaan oloinen lelu-ja pienoismalliliike.

Ensimmäiseksi suuntasimme kuitenkin sinne LINNAAN eli Castello di Scaligeroon. Linnassa toimii nykyisellään museo, jossa, kuten Rivankin museossa, oli useita erilaisia näyttelyitä. Löytyi osasto, joka kuvasi mm. Garda-järven eläimistöä sekä järven syntyä, oli modernia taidetta patsaiden muodossa, 1400-luvulla Gardaan uponneen venetsialaisaluksen pelastusta, valokuvia ja sali Goethen matkasta Gardan alueella (josta muuten viereinen lainauskin on)... Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin itse linna ja ne näkymät! Aurinko paistoi kauniisti, joten seudut todella näyttivät parastaan. Linnan muureilta oli hienot näkymät moneen suuntaan, kuvattavaa riitti. Myös linnan torniin pääsi kipuamaan ja mehän kiivettiin. Tornin huipulla oli 500 vuotta vanha kello ja kuinka ollakkaan, juuri kun tutkailimme kelloa tarkemmin, se löi tasatunnin merkiksi. Olipa kova ääni, säikähdin todella!

Linna-seikkailun jälkeen lähdimme etsimään ruokapaikkaa, olihan kello jo pitkällä iltapäivässä. Paikan löytäminen vain osoittautui hankalaksi, sillä paikallisilla ravintoloilla on meikäläisittäin hiukan mielenkiintoiset aukioloajat. Ravintola saattaa olla auki klo 12-14, sulkea sitten ovensa ja avata uudelleen klo 18 tienoilla. Olisi kiva tietää kuinka systeemi toimii työntekijöiden kannalta, äkkiseltään minusta tuntuisi hankalalta pitää neljän tunnin tauko keskellä päivää, mutta kenties siinä on puolensakin. Nälkäiselle turistille ratkaisu kuitenkin on hankala ja hämmennystä lisää se, että ruokapaikka saattaa olla auki, mutta keittiö on suljettu. Onneksi non-stopina pitsaa ja pastaa tarjoava paikka kuitenkin löytyi ja nälkäiset saivat sapuskansa. En ollutkaan ennen nähnyt peruna-pitsaa listalla, joten kokeilin. Maistui pitsalta jossa oli perunaa, yllätys, yllätys.

Sitten kauppoja kiertelemään. Suurin osa kaupoista myi matkamuistotavaraa, joka oli meille tuttua jo Rivan tarjonnastakin. Erilaiset pastat ja suloiset, värikkäät kulhot olivat kyllä kivoja, mutta hinnat olivat Rivan luokkaa, joten emme tehneet ostoksia. Kunnes Mies löysi itsensä autourheilun lisenssituoteita myyvästä liikkeestä, oli Porschea, Ducatia ja tietysti Ferraria. Muutama lippis lähtikin sieltä mukaan.

Lopulta väsyneet matkailijat kipusvat lauttaan ja matkustivat takaisin Rivaan lepäilemään.

Riva del Garda,Torbole, päivä 5

Polkuveneitä sai liukumäelläkin.

Keskiviikkona oli Rivassa markkinat. Markkinat järjestetään kahdesti kuussa ja markkinatapahtumat kiertävät järven kaupunkeja, eli jos oman kaupungin markkinapäivä menee jostakin syystä ohi, voi aina reissata vaikkapa Malcesineen ostoksille. Olimme aluksi melko innostuneita markkinoista, kuvittelimme tarjolla olevan paikallisia ruoka-aineksia sun muuta rustiikkista, mutta loppujen lopuksi tilaisuus olikin pienoinen pettymys. Myynnissä olikin lähinnä vaatetavaraa, saman tyyppistä halpakampetta kuin olimme Kiinan marketeissa tottuneet näkemään.

Markkinat siis siivuutettiin aika nopeasti ja kun aikatauluun näin olikin järjestynyt ylimääräistä aikaa, päätimme kokeilla polkuveneilyä. Se olikin hauskaa puuhaa. Järvellä oli pienoinen tuulenvire, joka viilensi mukavasti ja polkeminenkin oli oikeastaan aika kevyttä. Polkuveneitä näkyikin ulapalla roppakaupalla, niitä sai vuokrata satamasta. Tunnin kyyti maksoi 8 euroa ja jos vuokrasi veneen kahdeksi tunniksi, sai kolmannen tunnin kaupan päälle. Kivaa oli, mutta aurinko osoittautui petolliseksi - ensimmäistä kertaa elämässäni poltin polveni auringossa!

Rocca

Reippailun jälkeen oli kulttuurin vuoro, tutustuimme Rivan museoon, joka sijaitsi vanhassa linnoituksessa nimeltä Rocca.  Museossa oli useampikin erilainen näyttely, uutuutena Rivan seuduilta kuvattuja 1900-luvun alkupuolen kuvia. Vanhoissa valokuvissa oli mukavaa tunnelmaa. Yllättävää kyllä, Garda-järven alue ei näyttänyt muuttunut paljoakaan, ihmiset vaatteet ja kampaukset olivat selkein vinkki aikojen kulusta.

Muissa näyttelyissä esiteltiin kirkkotaidetta, näimme sen seitsemän erilaista ristiinnaulittua sekä kenties maailman rumimman kuvan Jeesus-lapsesta... Ja version Viimeisestä ehtoollisesta, joka sai minut taas miettimään da Vinci-koodin teorioita, sillä Jeesukseen nojautuva opetuslapsi oli niin naisellisen ja herkän näköinen. Kivana yksityiskohtana kerrottakoon että museossa oli myös lapsille oma tietopakettinsa ja erilaisia pisteitä joiden kautta tutkia taideteoksia.

Illemmalla päätimme tallustaa läheiseen Torbolen pikkukaupunkiin. Torbole on erityisesti rantakansan suosima paikka ja varsinkin surffarit viihtyvät siellä hyvien tuulien takia. Tienviitan mukaan Torboleen oli vaivaiset kaksi kilometriä, mutta kuinkas ollakkaan perillä matkaa oli kertynyt kymmenisen kilometriä.   Mutta kivahan se on kauniissa maisemissa kävellä, rantabulevardilla sai katsella uimareita ja surffareita ja nautiskella maailmanmenosta.

Torbolen keskustasta löytyi kiva ravintola jossa herra söi miekkakalaa (minäkin maistoin, ei yhtään hullumpaa!) ja meikäläiselle löytyi makoisa pitsa. Ja sitten tallusteltiin kotiin. Aurinko oli jo laskemassa ja rannat olivat muutamassa tunnissa tyhjentyneet tyystin. Autiossa hiekkarannassa on omaa, haikeaa tunnelmaansa siinäkin. Oli muuten kiva huomata että huolimatta rannan ihmispaljoudesta kaikki roskat oli kuitenkin korjattu todella siististi.

Kävelyretkellä tuli huomattua surullisiakin asioita lomaparatiisissa. Teiden varsilla, varsinkin tunnelien suiden lähettyvillä oli monta muistolaattaa onnettomuuksissa henkensä heittäneille, joista monet näyttivät olevan kovin nuoria. Yksi muistopaikoista näytti kovin tuoreelta. Nuoret huolettomat lomalaiset...

Pinocchio hauskuutti torilla

Katson autiota hiekkarantaa...

Polkuveneiden invaasio

Torbole

Riva del Garda, Tenno, Limone, päivä 4

Näkymiä Tennolta.

 Neljäntenä lomapäivänä oli jälleen tarkoitus kiivetä, joten siitä oli päässyt tulemaan meidän lomamme "SE" juttu. Tällä kertaa oltiin suunniteltu matkaa Tennon keskiaikaiseen kylään, joka kartan perusteella olisi vaivaisen kymmenen kilometrin päässä Rivasta. Olimme ennen lomaa miettineet pyörien vuokraamista, kymmenen kilometriähän ei olisi fillarilla paljon mitään... Fillari-ajatus kuitenkin jäi, koska Gardan seutu oli... aika mäkistä, ehkä vähän liiankin tälläiselle sunnuntaipyöräilijälle. Hyvä niin koska Tennoon kulkemamme n. 10 kilometriä oli melko lailla koko ajan ylämäkeä, välillä loivempaa, välillä julmetun jyrkkää. Siinä ei olisi kyllä kunto kestänyt.

Näkymiä Tennolta.

Yksi päivän opetuksista oli siis se, että kymmenen kilometriä kartalla ja kymmenen kilometriä ylämäkeä eivät ole sama asia... Kaiken kruunasi se, että mitä ilmeisimmin eksyimme kiemuraisilla italialaisilla pikkuteillä. Jossain vaiheessa oli vain myönnettävä että olemme luultavasti menneet jossakin kohdin väärään suuntaan. Tennon kaupungin kylttejä ei näkynyt missään ja suoraan sanottuna aurinko ja kiipeäminen uuvuttivat. Joskus pitää vain tietää milloin antaa periksi...


Muutama kilometri matkasta oli pelkkää ajoradan laitaa kävelemistä, mikä tuntui aika pelottavalta. Autot kun ajoivat aika lujaa ohi ja varsinkin mutkaisilla teillä, kun isompi ajoneuvo pyyhkäisi ohi, pikkuisen hirvitti. Silti tuntui siltä että käveleminen oli ehdottomasti turvallisempi vaihtoehto meille. (Vaikka 10 km alamäkeä olisikin ollut houkuttelevaa...)
Illalla halusimme hiukan vaihtelua Rivan keskustaan ja päätimme ottaa lautan Limoneen. Lauttalippu maksoi muutaman euron ja kyyti kesti reilun puoli tuntia. Pidin kovasti lautalla matkustamisesta, se oli pitkän tarpomisen jälkeen rento ja raikas tapa taittaa matkaa. Ja järvimaisemathan olivat mitä upeimmat!

Limone on pieni kaupunki, joka tunnetaan parhaimmin sitruunalehdoistaan. Ihan hirveästi nähtävää siellä ei ole, mutta tällaiselle puolikkaalle päivälle kuitenkin riittävästi. Kaupunki on rakentunut kerroskakun oloisesti, tavallaan itsensä päälle. Alimmassa kerroksessa on ranta uimapaikkoineen ja satamineen, suuri osa vanhan kaupungin kaupoista, ravintoloista sun muista. Väliin mahtuu hotellia, asumuksia ja sitruunalehtoja. Ylimpänä, kuin kirsikkana kakussa, on autotie, kaiverrettuna kallioon.

Me tutustuimme tähän asiaan miettiessämme bussikyytiä. Ongelmaksi nousi aika yllättävä juttu, kuinka kivuta ylimpään kerrokseen. Se ei nimittäin ollut ihan yksiselitteinen asia... Tarpomisen jälkeen löysimme hotellin, jonka läpikulkemalla pääsi tien laitaan. En tiedä oliko jossain yleinenkin tie, siihen emme koskaan löytäneet viittoja.

Limonen kaupat pursusivat, yllättäen, kaikkea sitruuna-aiheista. Oman kylän sitruunoitakin näimme, huikean kokoisia! Oli sitruunasuklaata, pastaa, asioita, saippuaa - you name it. Tuotteet olivat kyllä suloisia ja varsinkin sitruunasuklaata olisi ollut kiva maistaa. Sitruuna- ja pippuripastaa toimme paketin kotiin, saapa nähdä miltä se maistuu.
Sään suhteen meillä oli hyvä tuuri matkallamme, niin tänäkin päivänä. Rivassa alkoi sadella juuri kun lauttamme lähti laiturista ja juuri kun olimme lähdössä Limonesta, oli sadevyöhyke siirtynyt Limoneen. Sekin hyvä puoli tummissa pilvissä on, että niiden kanssa saa otettua dramaattisia kuvia noista maisemista.

Limonen omia sitruunoita.

Limone

Monte Brione

Myrsky saapuu Limoneen

Riva del Garda ja Arco, päivä 3

Arcon vanhakaupunki.

Meillehän kävi sitten niin että kameran laturi unohtui kotiin, paha juttu! Maanantaina kun kaupat olivat taas auki, päätimme suunnata Arcoon, jossa kuulemma oli isohko ostari ja hommata sieltä uuden laturin. Olisi muuten loppunut lomakuvaus lyhyeen...

Bussit kulkivat Rivan ja Arcon väliä kiitettävän usein ja lipun hintakaan ei päätä huimannut, tiketti maksoi yhden euron ja oli voimassa 70 minuuttia. Pientä sekaannusta tuli toki bussiasemalla, kun kuljettaja neuvoi meitä ottamaan "orangen" bussin, vaikka tarkoittikin ilmeisesti liilaa. Noh, sattuuhan näitä.

Kielitaidosta muuten sen verran, että vaikka Riva elääkin paljolti turismilla, englantia puhutaan yllättävän huonosti, saksan kielellä sen sijaan sai monikin turisti palvelua, luultiinpa meitäkin moneen otteeseen saksalaisiksi. Hyvin silti pärjättin, hyödynsin ahkerasti ne pari sanaa italiaa, jotka tiesin sekä elekieltä jos englannilla ei päästy eteenpäin.

Matka linnaan vei oliivilehtojen halki.

Arcossa ajoimme tietysti sen ostarin ohi, koska bussinkuljettajamme ei ymmärtänyt termiä shopping mall, vaan tipautti meidät kyydistä päättärillä. Eipä siinä mitään, olimmekin siis lähes vanhan kaupungin kauniissa keskustassa ja kun näimme Arcon komean linnavuoren, tiesimme että sinne pitää päästä. Linna on sijainnut paikallaan jo vuodesta 1000 ja se sijaitsee n. 1 kilometrin korkeudessa. Sotilaallisesta näkökulmasta se on varmaankin ollut mainio paikka rakentaa linnoitus, vuoren seinistä kaksi oli lähes pystysuoria.

Löysimme tiemme aika nopeasti vuorelle vievälle patikkapolulle, pienessä paikassa suunnistaminen on helppoa, sen kun vain seuraa muita turisteja. Matka huipulle oli ihana! Mitä korkeamalle kivuttiin sen upeammin maisemat levittäytyivät eteemme, vuoren rinteelle oli istutettu oliivipuita ja niiden välissä kulki kaunis valkokivinen, kiemurteleva tie. Matkan varrella oli useita taukopaikka ja juomalähteitä, jotka tulivatkin tarpeeseen sillä sää oli todella kuuma. Lähteiden vesi oli viileää ja hyvänmakuista, kuulemma se tuli suoraan vuorilta.

Ylhäällä vuorilla sijaitseva linna oli kyllä kipuamisen arvoinen, varsinaiselle raunio-alueelle oli pääsymaksu, muistaakseni muutaman euron luokkaa. Linnassa kävellessäni mietin mitä kaikkea nämä seinät ovatkaan nähneet, melkoisen määrän ihmiskohtaloita ainakin. Hurjaa ajatellakin kuinka linna on saatu rakennettua noinkin vahvaksi noin korkealla ja sen aikaisilla työkaluilla!

Eräässä linnan saleista oli vielä osia alkuperäisistä freskoista jäljellä. (Niitä ei tietystikään saanut kuvata!) Freskot kuvasivat ritareita tappamassa erilaisia hirviöitä, linnanneitoja, piispan tai paavinkin olin sieltä löytävinäni. Kuvissa vilahti useampikin shakkilauta, ilmeisesti shakki oli noihin aikoihin suosittu ajanviete linnassa?

Linnan korkeimmilla kohdilla kävi jo kova tuuli, sellainen että oli pakko napata hattu pois päästä, muuten se olisi lennähtänyt ties minne. Mutta ne maisemat...

Alaspäin tultuamme oli pakko tankata... gelatoa.. Sitten etsimme sen ostoskeskuksen joka loppujen lopuksi oli aika pieni mutta sisälsi kuitenkin muutaman vaate- ja kenkäkaupan ja sen tärkeimmän - eli elektroniikkaliikkeen.