Olen nyt kuukauden päivät takkuillut puhelimeni kanssa. Kaikki kestää, GPS menee päälle jos sitä sattuu huvittamaan ja välillä vähän kaadutaankin. Viimeinen niitti oli se kun saanutkaan ladattua kirjastosta lainaamaani e-kirjaa kapulaani. Puhelin latasi, latasi ja latasi vaan mitään ei ilmestynyt lukuohjelmaan. Alkoi hermo mennä kun halusin sen kirjan niinkuin nyt heti. Mies katseli ajan touhujani ja sitten - kai kyllästyi - ja ehdotti että asennappa käyttis uudelleen. Niin aivan, miten tämä ei ollut edes tullut mieleeni?!
Sitten asenneltiin ja päiviteltiin ja välillä alkoi vähän huulikin väpättää kun tuli virheimoituksia. "Joudunko mä nyt menemään Facebookiin TIETOKONEELLA?" Myös kaikkien salasanojen muistaminen osoittautui aika työlääksi, tässä kohtaa miehen "Miksei sulla ole mitään systeemiä niiden muistamiseksi?" ei hirveästi auttanut. Kyllä ei ennenvanhaan tarvinnut kymmeniä salasanoja muistaa jotta SAA LADATTUA E-KIRJAN PUHELIMEEN. (No myönnetään että lankapuhelimen ja paperikirjan liittokaan ei olisi onnistunut.) Menin sitten nukkumaan ajatellen ettei mikään tule koskaan olemaan enää hyvin. (Kyllä, ehkä omaan hiukan draamakuningattaren piirteitä.)
Aamulla, hyvin nukuttujen unien jälkeen, oli meno onneksi toisen moinen. Olin näemmä saanut asennukset tehtyä ennen itkupotkuraivareita ja jäljellä oli vain sovellusten latailu ja somistaminen. Päivitetty käyttöjärjestelmä toimi entiseen verrattuna kuin salama ja kyllä, se kirjakin latautui lukuohjelmaan. Mitä opimme tästä? 1) mieheltä saa joskus aika hyviä neuvoja 2)älä asenna väsyneenä mitään 3)huomenna on aina uusi päivä, kuten Scarlett O'Harakin aikoinaan sanoi.
Ps. #satasyytäiloon: 21. sain puhelimeni kuntoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!