keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Aamuisin

Jokunen viikko takaperin sain päähäni ajatuksen. Alkaisin käymään lenkillä aamuisin ennen töihinlähtöä. Mikä neronleimaus! Sieluni silmillä näin itseni kirmailemassa aamuisilla niityillä, kepeästi ja iloisena. Joten tuumasta toimeen.

Nyt olen lenkkeillyt aamuisen kolmisen viikkoa ja kokemus on ollut toistaiseksi aika positiivinen, kukapa olisi uskonut että minä, kaikista aamu-unisin, repisin aamuisin itseni sängystä kello viisi ja lähtisin juoksemaan. Herääminen ei itseasiassa olekaan niin vaikeaa, suurin ylitettävä este on jo edellisenä iltana kun laitan ajastan herätyskellon. Kun se on tehty, olen jo päättänyt että juoksen.

Toistaiseksi, kun on vielä valoisaa, juokseminen on ollut kivaa. Ulkona ei juuri muita näy ja saan koko maiseman itselleni. Olen ihastellut auringonnousuja ja usvaisia peltoja - aika kivaa. Kirpeässä säässä on mukava juosta ja kotiinpäästyäni tunnen saavuttaneeni jotain, ehkä olen ottanut otteen ainakin omasta laiskottelustani.

Parasta kaikessa on kuitenkin se, että töihin lähtiessäni olo on raikas, rento - ja herännyt. Huomaan olevani jotenkin paremmalla tuulella ja valmiimpi haasteisiin. Yllättävää.

Nukkumisrytmiltäni tämä uusi ajatus vaatii paljon. En yksinkertaisesti voi valvoa yhtä myöhään kuin aikaisemmin, koska silloin en jaksa herätä aikaisin. Iltaisin silmät alkavatkin jo painaa reilua tuntia varhaisemmin. Mutta en silti koe menettäväni mitään, televisio-ohjelmia voi nauhoittaa, netissä surffailuakin voi rajoittaa. Lukemistakaan ei tarvitse säästää yömyöhälle.

Olen aika innoissani tästä pienestä elämänmuutoksestani, joka on kuitenkin tuonut positiivisia vaikutuksia elämääni. Ei juoksu aamuisin toki mitään auvoa ole, hikistä ja raskasta kai parhaimmillaan ja se keveyskin taitaa olla toiveajattelua, mutta tärkeintä minulle on se että juuri nyt tämä tekee minulle hyvää ja antaa voimaa. En ole ajatellut vielä talven ja pimeän ajan tuloa, kenties harrastus jää silloin talviteloille tai jatkuu jotenkin muuten. Päivä kerrallaan.

2 kommenttia:

  1. Oh! Aamulenkit ovat ruhtinaallisia :) Joten ei ihmekään, että olet innoissasi. Toivottavasti jaksat myös talvella ja pimeällä. Itse en jaksanut Suomessa kuin ehkä kerran talviaikaan, mutta keväällä, kesällä ja syksyllä rullasi hyvin. Täällä satelee vähän liikaa talvisin, joten en kyllä täälläkään jaksa aina mennä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, aiemmin epäilin mutta nyt alkaa pääni kääntyä. Enpä olisi uskonut...

      Luulen etten kovilla pakkasilla ainakaan pysty juoksemaan, mutta parhaani aion yrittää. Harmittaa vain se, etten ole keksinyt tätä aiemmin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!