Viikko on mennyt lomaillessa ja vaikkei mitään ihmeellistä ollakaan tehty, niin kumma kyllä en ole juuri koneelle ehtinyt - hyvä merkki kai. Perjantaina päästiin kuitenkin leffaan saakka ja tehtiin aikamatka 1970-luvulle Argon avulla.
Argon tarina on huikea, ihan siksikin että se on totta. Juuri todentuntuisuus toikin leffaan tehokkaampaa jännitystä kuin action-pläjäysten stuntit konsanaan - ne pyssymiehet kun olivat ihan oikeita! Tarina lähtee liikkeelle Iranin vallankumouksesta vuonna 1979 kun syöpäsairas shaahi Reza Pahlavi syöstään vallasta. Kansalaisiaan kiduttanut shaahi saa poliittisen turvapaikan Yhdysvalloista ja iranilaiset alkavat osoittaa voimakkaasti mieltään Yhdysvaltoja vastaan. He ottavat Yhdysvaltain suurlähetystön henkilökunnan panttivangeikseen ja vaativat shaahin palauttamista takaisin maahansa. Lähetystön valtauksessa kuusi henkilökunnan jäsentä kuitenkin pakenee ja saa piilopaikan Kanadan suurlähetystöstä, mutta tilanne tiukkenee jatkuvasti ja Yhdysvaltain vastaisen ilmapiirin levitessä alkaa vaikuttaa siltä että kiinnijääminen merkitsisi kuolemaa. CIA:n agentti Mendez (Ben Affleck) lavastaa tieteiselokuvan kuvaukset voidakseen salakuljettaa kuusikon maasta.
Pidin Argosta, se oli pelkurille sopivan jännittävää katsottavaa ja tositarina elokuvan takana tietysti vaikutti katsomiskokemukseen. Erityisen vaikuttavaa oli katsoa lopputekstien aikana oikeiden henkilöiden ja paikkojen kuvia - hyvin uskollisesti ovat elokuvantekijät pyrkineet noudattamaan totuutta. Kaikenlaiset salaliittoteoriat kyllä vilistivät päässä leffan jälkeen!
Kiva kuulla että Argo on hyvä, se kiinnostaa itseäkin kovasti! :)
VastaaPoistaOli! Suosittelen kyllä, minua pelkuria kyllä vähän pelottikin. Varsinkin kun muistin että tarina on tosi..
Poista