keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Berlin, day 3


Kolmas päivämme Berliinissä oli lauantai, tälle(kin) päivälle oli suunniteltu - yllätys, yllätys - shoppailua. Aamiaisen jälkeen suuntasimmekin Ku'Dammille. Kierteleminne C&A-tavarataloa aika hikisissä merkeissä kun eräs nuori mies lähestyi yhtä ystävistäni. Tavaratalossa kuvattiin juuri tuona päivänä videota, joka tulisi nettiinkin ja hän olisi halunnut ystäväni tuolle videolle. Hetken emmittyään ystäväni lupautui, olihan kyseessä vain n. 1 minuutin kestävä pätkä. Olisihan sekin erilainen kokemus! Ja saimmehan mekin ainakin ihmetellä vierestä kansainvälisen videotähtemme toimintaa.

Videon ja kassalla jonottelun jälkeen piipahdimme jälleen kerran yhdessä suklaakaupassa ihailemassa käsintehtyjä konvehteja ja muita ihanuuksia... Tälläisiä olisi kiva saada lisää Suomeenkin!

Ostosreissu päättyi uuteen visiittiin KaDeWessa, joka tällä kertaa oli todella täynnä - olihan lauantai! Shoppailukiintiö alkoikin olla jo aika täynnä, jalat tuntuivat väsyneiltä kolmipäiväisen turneen jäljiltä ja kuumuus ja tungos tuntuivat vievän voimat, joten laahustimme hotellille lepäämään ja sitten syömään johonkin kivaan paikkaan.

Kiva paikka ei vain ollutkaan ihan niin yksinkertainen juttu lauantai-iltana... TripAdvisor oli vinkkannut läheisen Ottenthal-ravintolan olevan hyvä, joten suuntasimme ensin sinne. Ravintola oli valitettavasti täyteen varattu, joten matka jatkui jälleen Ku'Dammin suuntaan. Maredo-nimisessä paikassa näytti olevan tilaa, joten istahdimme sinne. Istuskeltuamme vartin tuli tarjoilijamme kertomaan että ruoassa kestäisi tunti, koska keittiössä oli ruuhkaa. Emme jaksaneet enää lähteä minnekään muualle, joten vähän nuristen päätimme jäädä. Ravintolan puolustukseksi on kuitenkin sanottava että he tarjosivat ylimääräisen juoman lohdutukseksi odotuksesta. Loppujen lopuksi ruoka saapuikin reilussa puolessa tunnissa ja oli hyvää, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!