tiistai 1. tammikuuta 2013

Mitäs sitä tulikaan luvattua?

Ihan ensimmäiseksi: hyvät uudenvuoden toivotukset kaikille. Tuokoon vuosi tullessaan sellaisia seikkailuita, joita toivotte!

 Minä olen uuden vuoden lupaus -ihmisiä. Vuoden vaihde tuntuu hyvältä hetkeltä miettiä mennyttä ja sitä, mihin suuntaan haluaisi elämänsä tulevana vuonna menevän. Lupaukset, tai oikeastaan tavoitteet, olen yleensä kirjannut ylös ja vuoden lopussa katson kuinka kävi. Joskus vuoden alussa tärkeänä pidetty juttu ei enää tunnukaan merkitykselliseltä ja sekin on ihan ok.

Viime vuonna lupasin seuraavaa:

  • Pitää huolta minusta.
    Tässä olen mielestäni onnistunutkin. Kipeä niska saa nyt hierontaa, kokeilen töissä seisomista yms. En ehkä ole saavuttanut täydellisyyttä, mutta kiinnitin huomioni omaan hyvinvointiini ja sain aikaan ehkä jotakin. 
  • Muuten ruokavaliotani terveellisemmäksi
    Metsään meni.
  • Liikun 4h/viikossa.
    Onnistuin, muutamia satunnaisia viikkoja lukuunottamatta.
  • Karsin pois energiasyöppöjä ja etsin juttuja, joista saa positiivista energiaa
    Yritystä on ainakin ollut, ehkä jopa onnistumisiakin.
  • Opettelen yhden uuden taidon.
    En ole ihan varma uudesta taidosta, ennemminkin olen tainnut kehittää vanhoja kykyjäni. Loppuvuodesta lähdin mukaan myös luovan kirjoittamisen ryhmään, kokeilemaan josko tarinan kirjoittaminen voisi olla minun juttuni. Toistaiseksi minulla on ainakin ollut hauskaa!

Kokonaisuutena selvisin kai aika hyvin, olen ihan tyytyväinen aikaansaannoksiini!

Tänä vuonna ajattelin seuraavaa:

  • Se terveellisempi ruokavalio.
    Ehkä nyt on oikea hetki?
  • Opettelen tietämään ja sanomaan selvästi mitä haluan.
    Tämä on monelle varmaankin itsestään selvyys, mutta itse huomaan sortuvani siihen etten aina kehtaa tai tule ilmaisseeksi itseäni riittävästi, mikä johtaa harmitteluun jälkeenpäin. Piirre ärsyttää minua, joten haluaisin saada sen kitketyksi pois.
  • Etsiä positiivisuutta kivojen projektien kautta.
    Ajattelin kokeilla päivittäistä valokuvaprojektia, jossa tallentaisin päivän ilonaiheita. Kenties ne pienetkin kivat jutut siten konkretisoituisivat.
Ensimmäinen kuva onkin muuten jo napattu, tästä se lähtee...

1 kommentti:

  1. Mahtavan hyvää uutta vuotta Norkku!
    Mahtavaa, että osaat antaa itsellesi tunnustusta viime vuoden aikaansaannoksistasi!
    Onnea ja menestystä sekä varsinkin iloa kaikille uusille projekteillesi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!