Huh. Päätimme tapaninpäivän ratoksi livistää herra Norkun kanssa elokuviin ja juuri ensi-iltansa saanut Exodus kiinnosti. Päällisin puolin paketti näytti oivalta: komeaa menoa, 3D-tehosteita, tarina, jossa olisi luvassa sopivasti vauhtia ja tunnetta, taistelukohtauksia ja kaupan päälliksiksi vielä Christian Bale silmänilona. Kuinkas sitten kävikään...
Exodus kertoo Mooseksen tarinan mutta yllättävän kuivakkaasti. Minulle katsojana jäi hiukan epäselväksi jopa se, mihin Jumala oikeasti Moosesta edes tarvitsi, samoin elokuvan viesti tuntui olevan vaikeasti tavoitettavissa, varsinkin itse tarina on kuitenkin varsin tunnettu.
Elokuvan kiinnostavin hahmo oli Joel Edgertonin esittämä Ramses josta välittyi ristiriitainen ja jopa jossain määrin inhimillinenkin kuva. Tarinan egyptiläispuoli olikin sitä mitä odotimme, näkymät olivat vaikuttavia, puvustuksesta puhumattakaan. Ja vitsaukset - ne vasta hurjia olivatkin!
Kokonaisuus on kuitenkin melko kaksijaksoinen, sillä komeiden kohtauksien ja vauhdin ohella elokuvassa on onnistuu myös turruttamaan. Moosekseen on vaikea uskoa sillä hän ei itsekään usko itseensä ja juutalaiset jäävät sittenkin liian etäisiksi katsojalle. Kysymyksiä jäi mieleeni monta: mitä Mirjamille tapahtui, entä Bithialle? Kuinka Mooses tuli "valituksi" juutalaisten johtajaksi? Mikä merkitys oli juutalaisten taistelukoulutuksella? Lähtivätkö Mooseksen vaimo ja poika mukaan Exodukselle? Miksi Ramseksen äiti halusi tappaa Mooseksen?
Vinkki vielä Ridley Scottille: Christian Bale miellyttäisi naiskatsojan silmää enemmän jos hän ei olisi suurinta osaa ajasta likainen takkutukka... Muutkin heprealaiset näyttivät peseytyneen...
PS. Taidanpa laittaa Sinuhe Egyptiläisen lukulistalleni...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!