Sitten aloin miettiä oliko tämä merkki siitä, että olisi aika jo hidastaa. Ottaa ihan lunkisti. Kesäkuu on ollut melkoista vaakalentoa, kalenterini on pullottanut tekemisistä ja vaikka mukana on ollut paljon kivojakin juttuja, alkoi jossain vaiheessa tuntua siltä ettei sydän ollut ihan mukana, en osannut nauttia. Valokuvia on tullut otettua aiempaa vähemmän, koska olen ollut pettynyt otoksiin. Ihan ok kuvia, mutta ei mitään sykähdyttävää. Ei mitään mistä innostuisi.
Joten päätin että tänä juhannuksena meillä levätään. Olemme kotona ja rentoudumme, muita suunnitelmia ei ole. Meillä ei ole hienoa Juhannus-menua, jonkin verran herkkuja on kyllä hankittu mutta ajatuksena ei ole kuluttaa tuntikausia keittiössä.
On oikeastaan aika ihanaa ajatella viikonloppua ilman pakollista ohjelmaa, tehdään vain sitä mikä sattuu huvittamaan. Jos on kaunis ilma, voi ehkä mennä ulos piknikille. Tai sitten ei. Jos ei huvita. Ihan kuinka vaan. Vapaus. <3
Ihanaa ja rentouttavaa keskikesän juhlaa kaikille!
Kuulostaapa hyvälle! Lepäämisiin ja rentoutumisiin - ja oikein ihanaa, omannäköistäsi juhannusta!
VastaaPoistaKiitos samaa. Joskus tosiaan auttaa kun ei vain lähde hössäämiseen ja touhottamiseen mukaan vaan kuuntelee itseään.
PoistaJuu, kyllä kannattaa relata, jos siltä tuntuu :) Joten rentoa juhannusta!
VastaaPoistaKiitos, kyllä se tulikin tarpeeseen. Toivottavasti sielläkin relattiin!
Poista