Joskus on kiva käydä katsomassa aivan älytöntä elokuvaa ja jättää aivot narikkaan työviikon jälkeen.Vaikkei työviikko erikoisen raskas ollutkaan, päätimme käydä katsomassa Expendables 2:n. Trailerin perusteella tiesin että luvassa on paljon rämistelyä ja vähän dialogia ja suuria tunteita - joskus sellaisellekin elokuvalle on paikkansa.
Expendablesiin näyttelijäkaartiin on kerätty melkein kaikki vanhat actionheput, pääosan esittäjänä heiluu Sylvester Stallone ja taustatukea antavat mm. Bruce Willis, Chuck Norris ja Dolph Lundgren, vilahtaapa leffassa Schwazeneggerkin. Herroissa alkaa ikä jo näkyä vaikka nyrkit vielä näyttävästi heiluvatkin. Varsinkin ainoastaan kahta kuuluisaa repliikkiään toisteleva Schawarzennegger vaikutti aika väsähtäneeltä tapaukselta.
Minusta tämän tyyppisissä elokuvissa on se mukava puoli ettei niitä katsoessa tarvitse pelätä, sillä näitä sankareitahan ei tapa käsikranaattikaan. Juoni oli juuri niin ohut kuin kuvittelin ja dialogi koostui suureksi osaksi machohuudahduksista ja kömpelöistä vitseistä. Salin parhaat naurut taisi muuten irrottaa Chuck Norris pelkällä ilmestymisellään... Minä olin erityisesti odottanut Jet Lin ja Bruce Willisin roolisuorituksia mutta harmikseni molemmat herrat viihtyivät valkokankaalla vain lyhyen aikaa.
Jep, leffa oli mitä arvelinkin. Mutta kaikessa kehnoudessaan se oli omalla tavallaan ihan viihdyttävä, varsinkin kun kehnoimmista elokuvistaa yleensä aikaiseksi mitä parhaimpia keskusteluja. Ja niinpä kuluikin meidänkin kotimatka taas varsin rattoisasti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!