perjantai 17. elokuuta 2012

Kun silmäni mä auki saan

Kokeilin tänään jotain ihan uutta - aamulenkkiä. En ole luonnostani aamuihminen, minulle yö on parasta puuhailuaikaa. Silloin voi kaikessa rauhassa kehitellä uusia ideoita, kirjoittaa tai vaikka siivota. Mutta sattuneesta syystä (työ) on kuitenkin mentävä nukkumaan järkevään aikaan ja revittävä itsensä aamulla aikaisin ylös.

Päätin yrittää lopettaa vastavirtaan uimisen ja keksiä kuinka voisin tehdä aamuistani helpompia, jostain kumman syystä mieleeni juolahti ajatus aamulenkistä. Että jos nousisin puoli tuntia aikaisemmin, ehtisin käydä juoksemassa aamuisin pienen lenkuran.

Kun saan jonkun ajatuksen päähäni, lähden mielelläni toteuttamaan sitä heti koska muuten asia jää, siispä viritin eilen kellon herättämään puoli tuntia aiemmin. Valehtelematta kellon ääni tuntui aamulla aika hirveältä mutta sain kuitenkin itseni ylös ja lenkkitamineisiin. Ulkona oli kaunis aamu, vähän viileä, mutta lenkkikeliksi lähes täydellinen. Lönkyttelin rauhassa eteenpäin ja nautin maisemista ja siitä, että sain omia tien kerrankin lähes kokonaan itselleni. Vanha vaivani, jumittavat pohkeet, yrittivät taas vaivata mutta pienessä aamutokkurassa sekään ei tuntunut pahalta.

Paras palkinto tuli kuitenkin lenkin jälkeen, oloni oli nimittäin virkeä ja iloinen. Rasitus tuntui miellyttävänä lihaksissa ja heti aamusta oli sellainen olo että oli saanut jotakin tehtyä. Huomasin saman positiivisen tunteen jatkuvan töissäkin, tuntui siltä ettei vastassani ollut ongelmia, vain ylitettäväksi tarkoitettuja esteitä.

Kokemus oli siis ehdottoman positiivinen, yritän ainakin jatkaa tällä polulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!