Vielä viimeiset toukokuun kuvahaasteen kuvat. Hauskaa oli mutta loppua kohden alkoivat ideat loppua kesken. Tämän tyyppinen haaste on huomattavasti helpompi toteuttaa kesällä kun luonnosta saa niin paljon innostusta. Kesäkuulle onkin sitten luvassa vähän eri tyyppinen haaste, aiheena on tällä kertaa "uusi/vanha" ja kuvankäsittelypuolella pitäisi kokeilla kuvan vanhentamista. Mitähän sitä oikein keksisi?!
"Something you can't live without"
Ilman valoa olisi vaikea elää ihan konkreettisestikin, lisäksi talven pimeys
kyllä todistaa sen kuinka suuri voima valolla meihin ihmisiin on!
"Where you stand"
Tässä seisotaan ihan konkreettisesti meidän pihamuurilla.
Olen pikkuisen innoissani tuosta pienestä muurinpätkästä,
sillä olen aina haaveillut että asuisin talossa jossa olisi sellainen oikea,
vanha kivimuuri. Askel oikeaan suuntaan.
"Something new"
Joskus pitää kokeilla myös uutta myös keittiön puolella. Tässä
pullarullassa on vaniljamömmöä sisällä. Hyvin maistui,
pulla katosi pöydästä vähän turhankin nopeasti.
"Unusual"
Tässä vaihteeksi kamerakännykän kuvaa. Kuvan pallot
olivat laskeutumassa ja olivat sen verran alhaalla että
näky oli aika poikkeuksellinen!
"12 o´clock"
Kello kahdeltatoista olin tämän näköisessä paikassa, Kierrätyskeskuksessa.
Siellä on kiva joskus kulkea etsimässä aarteita tai ihan
vaan ihmetellä tavaroita. Tällä kertaa mukaan ei toki tarttunut pesuallasta
vaan pari kirjaa - Minun Afrikkani ja Sata salattua aistia.
"Weather today"
Satoi. Se tuntui melkein oudolta lämpimien päivien jälkeen.
"A number"
Numerolla 5 ei ole suurempaa merkitykstä minulle,
tämän numeron pongasin vain kävelylenkilläni.
Joskus näinkin.
"My personality"
Tämä kuva tuli ensimmäisenä mieleeni miettiessäni kuinka
kun mietin kuinka kuvata persoonallisuuttani. Toivon että
kuvasta välittyy ainakin lämmin sydän joka täynnä monenlaisia
minulle rakkaita asioita.
"Something beautiful"
Meidän pihallamme oleva pensas on kukassa ja näyttää tältä.
Minulla ei aavistustakaan kuka tämä kaunotar on, mutta
en voi lakata ihailemasta näitä kukkia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!