torstai 22. marraskuuta 2012

Kalenterityttö

Tämä asia ei enää ole uusi, mutta se ilahdutti minua kovin, joten ajattelin sen kuitenkin jakaa kanssanne. Amman lukuhetki on nimittäin järjesti (nyt jo toista kertaa) Copycat -kirjankansikilpailun, jossa ideana oli tehdä oma tulkinta kirjankannesta. Innokkaalle lukijalle ja valokuvaajalle tämä oli tietysti ihan must juttu, tällä kertaa huomasin miettiväni Keatsin teosta Yön kirkas tähti, jonka kansi on todella kaunis. Kilpailuajankohta osui elokuulle ja lähipellot lainehtivat viljasta - siitä se sitten lähti! Kuvassa luetaan viljapellossa ja voin kertoa ettei se mallin homma ihan niin helppoa ollut kuin kuvittelin. Korret olivat pidempiä kuin mitä alunperin arvioin, joten jouduin kyykkimään pellossa varpaillani, jotta kuvissa olisi näkynyt muutakin pelkkä päälaki! Ja paikallaankin piti pysyä! Lopputulos oli kuitenkin aika kiva, kuvan nimeksi tuli lopulta alkuperäisteoksen nimeä mukaillen Yön virkeä lukija.

Aikanaan Amman blogissa sitten äänestettiin ja ilokseni minunkin kuvani sijoittui niin että pääsin kalenteriin saakka, elokuulle tietysti. Näin se elämä siis yllättää, minusta tuli kalenterityttö! Kukapa olisi uskonut...





maanantai 19. marraskuuta 2012

Tositarinoita perjantaina: Argo

Viikko on mennyt lomaillessa ja vaikkei mitään ihmeellistä ollakaan tehty, niin kumma kyllä en ole juuri koneelle ehtinyt - hyvä merkki kai. Perjantaina päästiin kuitenkin leffaan saakka ja tehtiin aikamatka 1970-luvulle Argon avulla.

Argon tarina on huikea, ihan siksikin että se on totta. Juuri todentuntuisuus toikin leffaan tehokkaampaa jännitystä kuin action-pläjäysten stuntit konsanaan - ne pyssymiehet kun olivat ihan oikeita! Tarina lähtee liikkeelle Iranin vallankumouksesta vuonna 1979 kun syöpäsairas shaahi Reza Pahlavi syöstään vallasta. Kansalaisiaan kiduttanut shaahi saa poliittisen turvapaikan Yhdysvalloista ja iranilaiset alkavat osoittaa voimakkaasti mieltään Yhdysvaltoja vastaan. He ottavat Yhdysvaltain suurlähetystön henkilökunnan panttivangeikseen ja vaativat shaahin palauttamista takaisin maahansa. Lähetystön valtauksessa kuusi henkilökunnan jäsentä kuitenkin pakenee ja saa piilopaikan Kanadan suurlähetystöstä, mutta tilanne tiukkenee jatkuvasti ja Yhdysvaltain vastaisen ilmapiirin levitessä alkaa vaikuttaa siltä että kiinnijääminen merkitsisi kuolemaa. CIA:n agentti Mendez (Ben Affleck) lavastaa tieteiselokuvan kuvaukset voidakseen salakuljettaa kuusikon maasta.

Pidin Argosta, se oli pelkurille sopivan jännittävää katsottavaa ja tositarina elokuvan takana tietysti vaikutti katsomiskokemukseen. Erityisen vaikuttavaa oli katsoa lopputekstien aikana oikeiden henkilöiden  ja paikkojen kuvia - hyvin uskollisesti ovat elokuvantekijät pyrkineet noudattamaan totuutta. Kaikenlaiset salaliittoteoriat kyllä vilistivät päässä leffan jälkeen!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

So-so lauantai: Chjokon suklaabrunssi ja Keinottelua

Lauantai oli so-so päivä. Se näytti etukäteen kalenterissa mahtavalta mutta osoittautui monilta osin odotuksia latteammaksi. Pettymys olisi ehkä ollut suurempi ellei seura olisi ollut mahtavaa!

Suuntasimme lauantaina tyttöporukan kesken Chjokon suklaabrunssille. Idea tuntui mahtavalta, herkuttelua käsintehdyillä suklaaherkuilla kavereiden kesken. Puitteet olivat mukavat eikä tarjontakaan kehnoa ollut mutta kuulemani hehkutuksen jälkeen olin kyllä vähän pettynyt. Valikoimaa oli aika vähän brunssilla, ainakin meidän kattauksessamme oli aika paljon saman tyyppisiä herkkuja, kuten macaronseja tai suklaatikkareita. Olin etukäteen elätellyt toiveita esimerkiksi chilisuklaista tai marjaisemmista herkuista, tai eri suklaalaaduista mutta ainakin meidän kattauksessamme kaikki taisi olla pelkkää maitosuklaata, praliineja ei näkynyt lainkaan. Suklainen rapaperikakku oli kyllä herkkua, vaikkemme raparperinmakua löytäneetkään. Vaikka makeasta pidänkin, tämä herkutteluhetki taisi kuitenkin olla vähän turhankin suloinen. Huh!

(Suklaabrunssi lauantaisin klo 11-14, Liisankadun myymälässä, 16 eur)

Illalla suuntasimme mieheni kanssa elokuvateatteriin katsomaan Richard Geren tähdittämää Keinottelua -leffaa. Puh, mikä pettymys.

Leffassa Richard Geren esittämällä miehellä on oikeastaan kaikkea mitä voi haluta - komea ura, miljoonia dollareita, kaunis vaimo, lahjakkaat lapset, jotka työskentelevät iloisina isänsä firmassa, lapsenlapsia... Ja ranskalainen taidegalleristi rakastajatar. (Mikähän siinä on että ne rakastajattaret ovatkin aina ranskalaisia taidegalleristeja?) Kaikesta kohdalleen osuneesta hyvästä huolimatta mies ei vaikuta erikoisen onnelliselta ja kohta kohtalo jo puuttuukin peliin auto-onnettomuuden muodossa.

Joku elokuvan tarinassa ei miellyttänyt minua, se tuntui liian keksityltä ja teennäiseltä ja silmiini osui monta yksityiskohtaa jossa ei ollut järkeä. Samoin harmitti se, että Lie to me -sarjasta tuttu Tim Roth esitti täsmälleen samanlaista roolia kuin sarjassakin. Olisipa ollut kiva kun miehelle olisi löydetty jotain uuttakin näyteltävää! Samoin harmittelin sitä, että Susan Sarandonin kalipeerin näyttelijätär oli saanut niin minimaalisen osan. Ja nyt kun sain itseni vauhtiin: leffassa Geren 27-vuotias tytär on isänsä satojen miljoonien arvoisen yrityksen rahoitusjohtaja, iso kiho, joka neuvottelee 500 miljoonan kaupoista yhdessä isäpapan kanssa. Sama tytär on myös yhden, noin kolmivuotiaan lapsen äiti ja langanlaiha, kaunis blondi. Miten se onkin ehtinyt kaiken tuon tehdä noin nuorena, miettii hän kateellisenä?!

Huono bloggari

Huono bloggari täällä hei! En ole viime viikkoina päivittänyt blogiani, koska muuta tekemistä on ollut yksinkertaisesti liikaa. Kun olen päässyt vihdoin sohvannurkkaan henkäisemään, ei blogin kirjoittaminen ole ollut ensimmäisenä mielessä, valitettavasti.

Tämmöistä on, työkiireiden ohella, tullut puuhattua:

Olen herkutellut...

kaivannut aurinkoa...

nauttinut usvaisesta auringonlaskusta...

ollut kiireinen...

viettänyt aikaa lentokentällä...

tarkemmin sanottuna Ruotsissa. (Arlandan reissusta kerroin lisää kirjablogissani.)

löytänyt vihdoin ulkovalot ja ripustellut niitä...

nautiskellut hyvistä kirjoista...
ja nähnyt sen Jennifer Lopezin kuuluisan pepun. Tosin aika kaukaa mutta kuitenkin. Oli komia keikka.

Teemakuvauksen kuukauden kuvahaasteen aihe oli arki ja suurin piirtein tältä se minun maailmassani näytti. Marraskuun aiheena on kuva samasta aiheesta eri värityksellä, kokeilemme miten värillisen kuvan tunnelma muuttuu jos väritys muutetaankin sepiaksi tai mustavalkoiseksi. En ole muuten tätäkään ehtinyt vielä aloittaa...