Maya 3: Life - Death - Time

Kävimme juhlistamassa tänä vuonna itsenäisyyspäivää vähän erilaisella tavalla, pistäydyimme nimittäin Didrichsenin taidemuseossa katsomassa Maya III -näyttelyn. Olen ollut pikkutytöstä saakka innostunut historiasta, haaveilinpa joskus arkeologin työstäkin, olkoonkin että minun kuvitelmissani arkeologia oli yhtä vauhdikasta menoa kuin Indiana Jones -leffoissa. Mayat taas ovat minun (vilkkaahkossa) mielikuvituksessani lähinnä lapsuudensarjakuvista tuttu kansa, kulta-aarteineen ja ihmisuhreineen.

Näyttely kuvaa Mayojen ajankäsitystä, joka onkin kovin ajankohtainen juuri nyt, onhan Mayojen kalenterin mukainen maailmanlopun päivä jo ensi viikolla. Muina aiheina ovat arkinen elämä ja kuolema. Pieni Indiana Jonesini kieltämättä heräsi hetkeksi eloon katsellessani taidokkaita esineitä ja ihmellessäni kuinka savesta tehdyt kulhot ovat ylipäätään voineet säilyä niin hyvässä kunnossa vuosisatoja. Ennenkuin huomasinkaan huomasin jo "tulkitsevani" sarjakuvista ammentamillani laajoilla ja taatusti pätevillä tiedoilla kaikenmoisia kaiverruksia, miehelläni mahtoi olla hauskaa...

Näyttelyn kiinnostavin elementti oli museon alakerrassa sijaitseva alamaailma, jossa paitsi kurkistettiin kuolemaan liittyviin riitteihin, myös luolaan josta esineitä oli löydetty. Olipa mukana valokuvakin paikasta, josta eräs kivinen koodekin säilytykseen tarkoitettu rasia oli löydetty. Erittäin siistiä!

Näyttelyn teemoihin liittyen järjestetään Yliopistomuseolla arkeologi, professori Arthur Demaresitn luento 20.12.2012 klo 17:30 - 19:00. Luennon aiheena on “Endings and Beginnings:  The Ancient Mayan Civilization and the December 21st 2012 Apocalypse” ja sinne on vapaa pääsy, ilmoittauminen tapahtuu Didrichsenin museon sivujen kautta.

Kiinnostuneille kerrottakoon vielä että museon näyttelyyn on vapaa pääsy maailmanloppupäivänä (21.12.2012) ja jos hyvin käy, niin vielä uuden vuoden päivänäkin. ;-)

Huipulla tuulee

Vähän lomatunnelmia vaihteeksi. Tällä viikolla kävin itselleni ihan uudessa paikassa, Malminkartanon näköalapaikalla. Jostain syystä tuonne ei ole tullut koskaan lähdettyä, mutta voi miten hienoja maisemia siellä olikaan. Oivallista valokuvausmaastoa! Liikunnallisia ihmisiä ilahduttavat varmasti myös n. 400 rappusta, joissa saa mukavan sykettä nostattavan treenin.

Pidemmittä puheitta, kuvasatoa:

Vielä olisi paljon matkaa, huh...

Voittaja on jo huipulla!

Huipulla on näköalapaikka, josta levittäytyvät näkymät ympäri Helsinkiä ja Espoota. Tuona kesäiltana valo oli ihana ja se auringonlasku...

Täällä taivas tuntuu olevan lähellä.

Lontoo, päivä 5

Viimeinen päivä hauskasta lomasta. Olo oli haikea vaikka kotiin onkin aina kiva palata. Mutta arki, aamuheräämiset ja lumi... Kävimme viimeisenä päivänä pyörähtämässä Spitalfieldsin markkinoilla, jotka tosin maanantai-aamuna olivat aika hiljaiset. Eipä se kauheasti tosin meitä haitannut, oli kiva vain kierrellä somilla pikkukujilla ja ihastella. Ostimme vähän herkkuja kotiinviemisiksi ja otimme rennosti, nautiskelimme aamucrepit... Valehtelematta viimeinen päivä olikin loman rennoin, ei tarvinnut enää yrittää ehtiä nähdä ja tehdä, nyt mentiin vain sinne minne nenä näytti.

Iltapäivällä koitti lentokentälle lähtö. Olin onnistunut saamaan päähäni että lentomme lähti 17:15 (oikeasti tuntia myöhemmin) ja onnistuin panikoimaan kovasti ehtimisestä, olinhan lukenut paljon Lontoon ruuhkista. Oikeasti matka sujui oikein sutjakasti ja olin aika nolona kun (juostuani) lähtöselvitykseen tajusin että olin sotkenut ajat. Sittemmin kävi myös ilmi että lentomme oli myöhässä 1,5 tuntia Suomen tuulien takia - nolotti se juokseminen vielä vähän lisää...

Mutta onneksi aikaa kuitenkin jäi, koska kerkesin siis tehdä kierroksen lentokentän kaupoissa. Olin Westfieldissä iskenyt silmäni kaulakoruun, jota en kuitenkaan ollut ostanut. Sittemmin koru alkoi kummittelemaan mielessäni ja kun kentältä löytyi saman ketjun liike, päätin mennä katsomaan oliko koru niin kiva kuin muistin. Oli se. Ajattelin että kyseessä oli kohtalo ja marssin kassalle, joka jostakin syystä näpäytti kassaan Duty Free-alennuksen. Alkoi hymyilyttää kun tajusin saaneeni toivomani korun ja vielä pikkuisen halvemmalla...

Sitten kohti kotia...

Lontoo, päivä 4

Päätimme pitää Sivistävän Sunnuntain, eli viettää aikaa jossain muuallakin kuin kaupoissa. Minä olen aina ollut kiinnostunut Tudoreista ja siksi Towerin linnaan pääseminen oli suuri haaveni. Tällä kertaa haave toteutui - suuntasimme aamulla Tower Hillille! Näemmä matka ei ole matka jossei sen aikana pääse koluamaan ainakin yhtä keskiaikaista linnaa... Hih... Onneksi herra Norkku tykkää kierrellä linnoja ja raunioita yhtä paljon kuin minäkin!

Minusta Tower oli oikein kiva ja monipuolinen museoalue, sellainen jossa voisin kuvitella koko perheellä olevan hauskaa. Siellä täällä oli erilaisia pisteitä, jossa sai vaikkapa kokeilla keskiaikaisen soturin kypärää tai kokeilla vaikka jousiammuntaa. Näyttelyt koostuivat hyvinkin erilaisista osa-alueista, näyttelyitä oli mm.keskiaikaisesta arkielämästä, haarniskaherroista, Towerin linnan vangeista ja kuninkaiden villieläintarhasta.

Ja sitten tietysti olivat NE kruununjalokivet. Bling-blingiä oikein koko rahan edestä. Herra Norkku yritti ensin kivenkovaan väittää että niiden oli pakko olla jäljennöksiä, kunnes museon työntekijä toisin todisti. Harvoinpa sitä meikäläinen pääseekään alle puolen metrin päähän kanan munan kokoisesta timantista...

Towerin jälkeen käväisimme vielä British Museumissa - upea paikka ja vielä ilmainenkin! Harmitti että meillä ei ollut kuin muutama tunti viettää, koska tuolla olisi saanut luultavasti menemään vaikka koko päivän! Nyt kerkesimme kuitenkin kiertää Egypti-osaston (hieroglyfit ja muumiot ovat myös must!) sekä Kiina-näyttelyn, jonka jade-kokoelma oli todella kaunis. Sydämeni jätin Curiosities roomiin - tämmöisen kirjaston haluaisin vielä joskus itselleni. :D

Illalla tallasimme pienellä haikeudella Lontoon katuja hotellia kohti, viimeinen ilta...

Pelottava, kammottava, hirvittävä ja kauhea eli Mustavalkomaanantai # 091

Mustavalkomaanantaissa ollaan vielä kammottavissa tunnelmissa ja haussa on siis pelottavia kuvia Halloweenin hengessä. Muutamat kamaluudet olen jo julkaissut aiemmin (täällä), joten tällä kertaa tulkintani on vähän leikkisämpi. Mikähän hirveä, kammottava, pelottava sieltä kurkkii?

Lisää kauhua täällä.

Berlin, day 4

Viimeinen päivä Berliinissä toi taas mukanaan yllätyksiä. Hotellipakettiimme kuului myöhäinen check-out ja olimme edellisenä iltana kysyneet respasta milloin meidän pitäisi luovuttaa huoneet, sillä hotellikirjaa ei huoneissa ollut. Vastaanoton nuori mies kertoi myöhäisen check-outin olevan klo 18, josta yllätyimme. Pyysimme miestä katsomaan vielä meidän varauksemme tiedot, kuuluiko tämä check-out todelle meidän pakettiimme. Kuulemme kuului.

 Klo 12 maissa olimme juuri lähdössä katselemaan nähtävyyksiä kun huomasimme että huoneidemme avaimet eivät enää toimineet. Vastaanotossa oleva yrmeän oloinen nainen selvitti meille että meidän olisi kuulunut luovuttaa huoneet klo 12. Yritimme selittää että edellisiltana meille oli annettu toisenlainen tieto, sama nuorimies oli työssä tänäänkin. Kun sanoimme näin, oli naisen vastaus: "Hän on töissä vasta toista päiväänsä. Hän ei tiedä mitään." Virheitä voi varmasti tapahtua, kaikkein kurjimmalta tuntui naisen asenne - hän ei pyytänyt anteeksi eikä tehdä oloamme sotkun takia mukavaksi vaan pikemminkin antoi ymmärtää että virhe oli meidän ja kohteli töykeästi. Vaikka hotellissa oloaika kokonaisuutena olikin ollut mukava, tämä asiakaspalvelukokemus jätti siihen hyvin negatiivisen leiman.

Luovutimme siis huoneet ja lähdimme katselemaan nähtävyyksiä, tällä kertaa kohteena oli Charlottenburgin palatsi. Palatsin sisäänkäynti olikin aika erikoisen näköinen, ilmeisesti Berliinissä oli tuolloin juoksutapahtuma, joka finaali oli juuri palatsin portilla. Paikka oli siis pullollaan juoksuasuisia ihmisiä, Bajamajoja ja oluttelttoja.

Museossa pidin hivenen yllättävänä sitä, että kaikki teksitit olivat ainoastaan saksaksi. Olisin kuvitellut paikasta löytyisi englanninkielisiäkin tekstejä. Me kuitenkin saimme käyttöömme englanninkieliset audio guidet, mikä ei tosin minusta ole ihan se kaikkein sosiaalisin tapa kierrellä museossa. Olisi ollut kiva katsella ja jutella näkemästämme yhdessä eikä kierrellä laput korvilla.

Palatsi itsessään oli ihan mielenkiintoinen nähtävyys, vaikkakin monen huoneen kohdalla kuulimme ettei alkuperäisiä huonekaluja ollutkaan jäljellä. Posliinihuone sekä näkymät puutarhaan olivat kauniit, tosin minun suosikkini olivat kruununjalokivet ja linnan posliinien ja hopeoiden näyttely - kaunista, kaunista... Jostain syystä ne antoivat minulle parhaiten kuvan siitä loistosta jonka keskellä tuolloin oli eletty. Ja mukava kuulla että noihinkin aikoihin oli kuninkaallisiakin rakkausavioliittoja - kerrotaan Fredrik I:n rakastaneen puolisoaan Sophia Charlottea niin paljon että tämän kuoltua 36-vuotiaana keuhkokuumeeseen, tämä nimesi uudelleen ko. palatsin ja Charlottenburgin kaupunginosan edesmenneen vaimonsa muistoksi.

Tarte Flambée

Museokäynnin jälkeen päätimme nauttia viimeisen ateriamme Berliinissä. Hotellimme vierestä löytyi mukava elokuva-aiheinen ruokapaikka, jossa allekirjoittanut pääsi kokeilemaan Tarte Flambéeta - ei hullumpaa. Kovista yrityksistämme huolimatta emme olleet saaneet syötyä muuta saksalaista ruokaa kuin aamiaismakkarat, mutta googletus kotona paljasti Tarte Flambéen olevan nimestään huolimatta saksalainen ruokalaji. Hyvää se ainakin oli, tätä voisin kokeilla kotonakin.

Lento kotiinpäin sujuikin sutjakasti ja pehmeästi (kuten kotimatka yleensäkin)...

Berlin, day 2

Maggaraa

 Toinen päivä Berliinissä starttasi yllätyksellä kun heräsimme siihen että siivooja oli tulossa sisään huoneeseemme n. klo yhdeksän tienoilla. Sittemmin tuli huomattua että tuossa kyseisessä hotellissa siivous alkoi aikaisemmin kuin monessa muussa paikassa ja siivoojat olivat hyvinkin nopeasti avaamassa huoneen ovea. Jos siis on suihkussa väärään aikaan, saattaa yllättyä...

Hotellipakettiimme kuului aamiainen, jonka perjantai-aamuna nautimme hotellimme (Excelsior Berlin) alakerrassa sijaitsevassa Franke Brasseriessa. Aamiainen oli maukas, meikäläinen jopa söi muutaman pienen bratwurstinkin - maassa maan tavalla, eikös niin?

Muuri ja Topografie des Terrors

Aamupalan jälkeen lähdimme kohti Potsdamer Platzia, joukkomme halusi nähdä Checkpoint Charlien ja tietysti muurin. Olimme metrokartasta selvittäneet että pääsemme perille samalla tutulla metrolinjalla U12, jolla jo edellisenäkin päivänä olimme huristelleet. Menimme siis metroon aika rennoin mielin, tämähän oli jo tuttu juttu. Jossain vaiheessa metrossa kuulutettiin jotain, mutta emme tulleet kuunnelleeksi mitä. Seuraavaksi havahduin siihen että metro pysähtyi ihan toisen nimisellä pysäkillä kuin olisi pitänyt... Pikkupähkäilyn jälkeen valkeni. Metrohan oli ollut yhdistelmä linjoista 1 ja 2 ja ilmeisesti nuo linjat olivat haarautuneet jossakin vaiheessa ja kuulutuskin oli koskenut luultavasti juuri tätä. Huristimme kovaa vauhtia eteenpäin linjaa U1, kun meidän olisi pitänyt istua junassa U2. Muuta ei voitu kuin hypätä junasta ja ajella taaksepäin...

Muurin raosta

Potsdamer Platzilta löysimme helposti ensin Topografie des Terrorsille, paikalle jossa muinoin sijaitsi SS-joukkojen ja Gestapon päämaja - ei siis mikään iloinen paikka. Paikalla on isohko pätkä SITÄ muuria sekä myöskin museo, jossa museon nimenkin mukaisia kauhuja esiteltiin.Valokuvien kautta esiteltiin natsien valtaannousua, aloin ymmärtää selkeämmin sen kuinka näyttäviä Hitlerin ja natsien marssit ja kokoukset olivat olleet, kuinka niiden oli täytynyt vedota kansaan. Aikajanan edetessä eteeni levittäytyi surullisia ja karmeita kuvia - kaikkian en edes katsonutkaan, osa kuvista oli melko raakoja, esitellen esim. hirtettyjä uhreja. Surullisinta ehkä on se, ettei tämä ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään kerta kun moista tapahtuu, esimerkkinä vaikkapa Jugoslavia ja Ruanda. Ehkä tällainen museo onkin tärkeä siksi, ettei totuus unohtuisi.

Muurilla

Jatkoimme matkaa melko synkeissä tunnelmissa kohti Checkpoint Charlieta. Matkan varrelle osui sentään Trabanteja esittelevä Trabi-museo, joka autoillaan vähän nosti mielialaa. Checkpointissa otimme ne pakolliset turistikuvat, mutta koska tuuli oli muuttunut kylmäksi, emme viettäneet siellä pitkää aikaa. Eli seuraavaksi suunta kohti Potsdamer Platz Arkadenia ja shoppailua!

Halusimme maistella saksalaisia kakkuja ja leivonnaisia, etukäteen oli selvitetty että Arkadenissa olisi Wiener Cafe, josta saattaisi löytyä jos jonkinmoista herkkua. Ja mikäs se piristäisikään tunnelmaa paremmin kuin ihanat leivonnaiset! Hankitut kalorit poltettiin shoppailemalla...

Checkpoint Charliella

Illalla oli rock varieteen vuoro Wintergarten Variete -teatterissa. Paikassa oli tyyliä heti alkumetreiltä lähtien, livreepukuinen ovimies auttoi meidät taksista punaiselle matolle. Kattokruunuja, punaista samettia... Näytillä oli upeita vanhoja esiintymisasuja ja ohjelmalehtisiä. Virvokkeita sai tilata omalle paikalle ja listalta löytyikin mm. drinkkejä, jotka oli ohjelman henkeen sopivasti nimetty tunnettujen musiikkikappaleiden mukaan. Seurueemme nautiskeli mm. Sweet Carolinasta, Obladi Obladasta ja Purple Rainista.

"You are leaving the American sector..."

Itse esitys ei sekään ollut hullumpi. Olimme alkuun luulleet sen olevan musikaali, mutta Forever Young osoittautuikin sirkustyyppiseksi esitykseksi, jota talon bändi säesti rockkappalein. Esityksiin mahtui jos jonkinmoista akrobatiaa, jonglööräysta, temppupyöriä, tasapainopalloja... Minun suosikkini olivat esitykset joissa akrobaatti keikkui maan ja taivaan välillä kahden leveän nauhan/verhon avulla. Musiikki (Stairway to heaven, Gound control to Major Tom) tuki hienosti esityksiä, kaunis kokonaisuus! Tunnelmaa meidän osaltamme ehkä hiukan latisti pitkähkö saksalaisten kappaleiden sikermä, joiden aikana muu katsomo lähes pomppasi tuoleistaan - me emme ulkomaalaisina ymmärtäneen kappaleiden hienoutta. Kokonaisuutena ilta oli kuitenkin hauska ja esitys oli meille oikein sopiva!

Riva del Garda, Malcesine, päivä 6

Loman lopulla oli ehdottomasti ehdittävä käväistä Malcesinessa, olin nähnyt kuvia kauniista pikkukaupungista jonka edustalla oli LINNA! Niin, sinne oli mentävä ja siispä taas hypättin lautan kyytiin. Malcesine on toinen Gardan pohjoispään suurista rantakaupungeista, mielestäni se oli melko saman tapainen kuin Riva. Söpöjä, värikkäitä pikkutaloja, historiaa, jäätelöpuoteja, ravintoloita, historiaa... Kauppojen tarjonta näytti melko samanlaiselta, Malcesinessa oli mahdollisesti vähemmän vaateliikkeitä, mutta sen sijaan siellä oli muutama laadukkaan oloinen lelu-ja pienoismalliliike.

Ensimmäiseksi suuntasimme kuitenkin sinne LINNAAN eli Castello di Scaligeroon. Linnassa toimii nykyisellään museo, jossa, kuten Rivankin museossa, oli useita erilaisia näyttelyitä. Löytyi osasto, joka kuvasi mm. Garda-järven eläimistöä sekä järven syntyä, oli modernia taidetta patsaiden muodossa, 1400-luvulla Gardaan uponneen venetsialaisaluksen pelastusta, valokuvia ja sali Goethen matkasta Gardan alueella (josta muuten viereinen lainauskin on)... Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin itse linna ja ne näkymät! Aurinko paistoi kauniisti, joten seudut todella näyttivät parastaan. Linnan muureilta oli hienot näkymät moneen suuntaan, kuvattavaa riitti. Myös linnan torniin pääsi kipuamaan ja mehän kiivettiin. Tornin huipulla oli 500 vuotta vanha kello ja kuinka ollakkaan, juuri kun tutkailimme kelloa tarkemmin, se löi tasatunnin merkiksi. Olipa kova ääni, säikähdin todella!

Linna-seikkailun jälkeen lähdimme etsimään ruokapaikkaa, olihan kello jo pitkällä iltapäivässä. Paikan löytäminen vain osoittautui hankalaksi, sillä paikallisilla ravintoloilla on meikäläisittäin hiukan mielenkiintoiset aukioloajat. Ravintola saattaa olla auki klo 12-14, sulkea sitten ovensa ja avata uudelleen klo 18 tienoilla. Olisi kiva tietää kuinka systeemi toimii työntekijöiden kannalta, äkkiseltään minusta tuntuisi hankalalta pitää neljän tunnin tauko keskellä päivää, mutta kenties siinä on puolensakin. Nälkäiselle turistille ratkaisu kuitenkin on hankala ja hämmennystä lisää se, että ruokapaikka saattaa olla auki, mutta keittiö on suljettu. Onneksi non-stopina pitsaa ja pastaa tarjoava paikka kuitenkin löytyi ja nälkäiset saivat sapuskansa. En ollutkaan ennen nähnyt peruna-pitsaa listalla, joten kokeilin. Maistui pitsalta jossa oli perunaa, yllätys, yllätys.

Sitten kauppoja kiertelemään. Suurin osa kaupoista myi matkamuistotavaraa, joka oli meille tuttua jo Rivan tarjonnastakin. Erilaiset pastat ja suloiset, värikkäät kulhot olivat kyllä kivoja, mutta hinnat olivat Rivan luokkaa, joten emme tehneet ostoksia. Kunnes Mies löysi itsensä autourheilun lisenssituoteita myyvästä liikkeestä, oli Porschea, Ducatia ja tietysti Ferraria. Muutama lippis lähtikin sieltä mukaan.

Lopulta väsyneet matkailijat kipusvat lauttaan ja matkustivat takaisin Rivaan lepäilemään.

Riva del Garda,Torbole, päivä 5

Polkuveneitä sai liukumäelläkin.

Keskiviikkona oli Rivassa markkinat. Markkinat järjestetään kahdesti kuussa ja markkinatapahtumat kiertävät järven kaupunkeja, eli jos oman kaupungin markkinapäivä menee jostakin syystä ohi, voi aina reissata vaikkapa Malcesineen ostoksille. Olimme aluksi melko innostuneita markkinoista, kuvittelimme tarjolla olevan paikallisia ruoka-aineksia sun muuta rustiikkista, mutta loppujen lopuksi tilaisuus olikin pienoinen pettymys. Myynnissä olikin lähinnä vaatetavaraa, saman tyyppistä halpakampetta kuin olimme Kiinan marketeissa tottuneet näkemään.

Markkinat siis siivuutettiin aika nopeasti ja kun aikatauluun näin olikin järjestynyt ylimääräistä aikaa, päätimme kokeilla polkuveneilyä. Se olikin hauskaa puuhaa. Järvellä oli pienoinen tuulenvire, joka viilensi mukavasti ja polkeminenkin oli oikeastaan aika kevyttä. Polkuveneitä näkyikin ulapalla roppakaupalla, niitä sai vuokrata satamasta. Tunnin kyyti maksoi 8 euroa ja jos vuokrasi veneen kahdeksi tunniksi, sai kolmannen tunnin kaupan päälle. Kivaa oli, mutta aurinko osoittautui petolliseksi - ensimmäistä kertaa elämässäni poltin polveni auringossa!

Rocca

Reippailun jälkeen oli kulttuurin vuoro, tutustuimme Rivan museoon, joka sijaitsi vanhassa linnoituksessa nimeltä Rocca.  Museossa oli useampikin erilainen näyttely, uutuutena Rivan seuduilta kuvattuja 1900-luvun alkupuolen kuvia. Vanhoissa valokuvissa oli mukavaa tunnelmaa. Yllättävää kyllä, Garda-järven alue ei näyttänyt muuttunut paljoakaan, ihmiset vaatteet ja kampaukset olivat selkein vinkki aikojen kulusta.

Muissa näyttelyissä esiteltiin kirkkotaidetta, näimme sen seitsemän erilaista ristiinnaulittua sekä kenties maailman rumimman kuvan Jeesus-lapsesta... Ja version Viimeisestä ehtoollisesta, joka sai minut taas miettimään da Vinci-koodin teorioita, sillä Jeesukseen nojautuva opetuslapsi oli niin naisellisen ja herkän näköinen. Kivana yksityiskohtana kerrottakoon että museossa oli myös lapsille oma tietopakettinsa ja erilaisia pisteitä joiden kautta tutkia taideteoksia.

Illemmalla päätimme tallustaa läheiseen Torbolen pikkukaupunkiin. Torbole on erityisesti rantakansan suosima paikka ja varsinkin surffarit viihtyvät siellä hyvien tuulien takia. Tienviitan mukaan Torboleen oli vaivaiset kaksi kilometriä, mutta kuinkas ollakkaan perillä matkaa oli kertynyt kymmenisen kilometriä.   Mutta kivahan se on kauniissa maisemissa kävellä, rantabulevardilla sai katsella uimareita ja surffareita ja nautiskella maailmanmenosta.

Torbolen keskustasta löytyi kiva ravintola jossa herra söi miekkakalaa (minäkin maistoin, ei yhtään hullumpaa!) ja meikäläiselle löytyi makoisa pitsa. Ja sitten tallusteltiin kotiin. Aurinko oli jo laskemassa ja rannat olivat muutamassa tunnissa tyhjentyneet tyystin. Autiossa hiekkarannassa on omaa, haikeaa tunnelmaansa siinäkin. Oli muuten kiva huomata että huolimatta rannan ihmispaljoudesta kaikki roskat oli kuitenkin korjattu todella siististi.

Kävelyretkellä tuli huomattua surullisiakin asioita lomaparatiisissa. Teiden varsilla, varsinkin tunnelien suiden lähettyvillä oli monta muistolaattaa onnettomuuksissa henkensä heittäneille, joista monet näyttivät olevan kovin nuoria. Yksi muistopaikoista näytti kovin tuoreelta. Nuoret huolettomat lomalaiset...

Pinocchio hauskuutti torilla

Katson autiota hiekkarantaa...

Polkuveneiden invaasio

Torbole

Riva del Garda ja Arco, päivä 3

Arcon vanhakaupunki.

Meillehän kävi sitten niin että kameran laturi unohtui kotiin, paha juttu! Maanantaina kun kaupat olivat taas auki, päätimme suunnata Arcoon, jossa kuulemma oli isohko ostari ja hommata sieltä uuden laturin. Olisi muuten loppunut lomakuvaus lyhyeen...

Bussit kulkivat Rivan ja Arcon väliä kiitettävän usein ja lipun hintakaan ei päätä huimannut, tiketti maksoi yhden euron ja oli voimassa 70 minuuttia. Pientä sekaannusta tuli toki bussiasemalla, kun kuljettaja neuvoi meitä ottamaan "orangen" bussin, vaikka tarkoittikin ilmeisesti liilaa. Noh, sattuuhan näitä.

Kielitaidosta muuten sen verran, että vaikka Riva elääkin paljolti turismilla, englantia puhutaan yllättävän huonosti, saksan kielellä sen sijaan sai monikin turisti palvelua, luultiinpa meitäkin moneen otteeseen saksalaisiksi. Hyvin silti pärjättin, hyödynsin ahkerasti ne pari sanaa italiaa, jotka tiesin sekä elekieltä jos englannilla ei päästy eteenpäin.

Matka linnaan vei oliivilehtojen halki.

Arcossa ajoimme tietysti sen ostarin ohi, koska bussinkuljettajamme ei ymmärtänyt termiä shopping mall, vaan tipautti meidät kyydistä päättärillä. Eipä siinä mitään, olimmekin siis lähes vanhan kaupungin kauniissa keskustassa ja kun näimme Arcon komean linnavuoren, tiesimme että sinne pitää päästä. Linna on sijainnut paikallaan jo vuodesta 1000 ja se sijaitsee n. 1 kilometrin korkeudessa. Sotilaallisesta näkökulmasta se on varmaankin ollut mainio paikka rakentaa linnoitus, vuoren seinistä kaksi oli lähes pystysuoria.

Löysimme tiemme aika nopeasti vuorelle vievälle patikkapolulle, pienessä paikassa suunnistaminen on helppoa, sen kun vain seuraa muita turisteja. Matka huipulle oli ihana! Mitä korkeamalle kivuttiin sen upeammin maisemat levittäytyivät eteemme, vuoren rinteelle oli istutettu oliivipuita ja niiden välissä kulki kaunis valkokivinen, kiemurteleva tie. Matkan varrella oli useita taukopaikka ja juomalähteitä, jotka tulivatkin tarpeeseen sillä sää oli todella kuuma. Lähteiden vesi oli viileää ja hyvänmakuista, kuulemma se tuli suoraan vuorilta.

Ylhäällä vuorilla sijaitseva linna oli kyllä kipuamisen arvoinen, varsinaiselle raunio-alueelle oli pääsymaksu, muistaakseni muutaman euron luokkaa. Linnassa kävellessäni mietin mitä kaikkea nämä seinät ovatkaan nähneet, melkoisen määrän ihmiskohtaloita ainakin. Hurjaa ajatellakin kuinka linna on saatu rakennettua noinkin vahvaksi noin korkealla ja sen aikaisilla työkaluilla!

Eräässä linnan saleista oli vielä osia alkuperäisistä freskoista jäljellä. (Niitä ei tietystikään saanut kuvata!) Freskot kuvasivat ritareita tappamassa erilaisia hirviöitä, linnanneitoja, piispan tai paavinkin olin sieltä löytävinäni. Kuvissa vilahti useampikin shakkilauta, ilmeisesti shakki oli noihin aikoihin suosittu ajanviete linnassa?

Linnan korkeimmilla kohdilla kävi jo kova tuuli, sellainen että oli pakko napata hattu pois päästä, muuten se olisi lennähtänyt ties minne. Mutta ne maisemat...

Alaspäin tultuamme oli pakko tankata... gelatoa.. Sitten etsimme sen ostoskeskuksen joka loppujen lopuksi oli aika pieni mutta sisälsi kuitenkin muutaman vaate- ja kenkäkaupan ja sen tärkeimmän - eli elektroniikkaliikkeen.