lauantai 23. helmikuuta 2013

There is a life about to start when tomorrow comes

Onpahan ollut melkoinen vuoden aloitus! Kuluneina viikkoina arkeani ovat sulostetuttaneet mm. rikki mennyt tv-antenni, kaukolämpöhärpäke, läppäri ja ihan viimeisimpänä kännykkä. Kaikki on toki korjattu, mutta mukavasti ne ovat nostaneet stressipiikkiä. Rikottujen laitteiden ohella olen onnistunut myös rikkomaan itseni - ensin silmätulehdus viiden viikon silmätippakuurilla ja tämän viikon olen potenut polveani joka jostain kumman syystä on kipuilemaan ja naksumaan. Alkoi tuntua siltä että tähdet eivät ihan ole meikäläisen kannalta suotuisissa asemissa.

Otsikon lainasin muuten törkeästi Les Misérablesista, kävimme nimittäin eilen elokuvissa musikaalinautinnolla. En ole nähnyt Les Misiä koskaan näyttämöllä mutta ihastuin varsinkin lauluihin kovasti. Suoraan sanottuna olen hoilannut I dreamed a dreamiä koko päivän kotona (kammottavan huonosti!) - anteeksi naapurit!

Mutta eteenpäin vie ihmisen mieli. Eilen tajusin että ollaan jo melkein keväässä, pääsiäinenkin jo ihan nurkan takana. Kohta piha kuorituu lumimassojen alta lenkkipolun kera. (Kunhan se polvi nyt vaan paranisi...)

tiistai 19. helmikuuta 2013

A good day to die hard & Anna Karenina

Jylläävässä silmätulehduksessa on sentään jotain hyvääkin. Vaikka lukeminen onkin sumeaa, näen sentään kauas eli leffassa käynti onnistuu - sitä hupia onkin sitten harrastettu.

Sunnuntaina laitettiin aivot narikkaan ja käytiin rämistelemässä Bruce Willlisin kanssa tuoreimman Die Hard -leffan merkeissä. Menihän se, Bruce on edelleen melkoinen Jakke Jäyhä ja näissä leffoissahan on kivaa se, ettei turhia tarvitse jännittää, sillä leffan juonihan on pääpiirteittäin selvä jo ennen kuin trailerit loppuvat. Tällä kertaa rymisteltiin Venäjän maaperällä jossa John McClane ja poika pistävät hengiltä noin tsiljoona venäläistä pahista. Ilmeisesti yksi amerikkalainen vastaa vähintäänkin kymmentä venäläistä?

Venäjällä myös pysyimme, sillä tiistaina pääsin viimein katsomaan Anna Kareninan. Elokuva oli hyvin kaunis ja pidin myös kovasti taustalla soivasta pienestä surullisesta sävelmästä. Ehkä pikkuisen kuitenkin karsastin pääparia, Anna ja Vronski olivat minun makuuni vähän turhan nuoren oloisia. Herra Norkku kiitteli kovasti elokuvan "näyttämöä", joka kyllä olikin nokkela ratkaisu.

Seuraavaksi haikailen Les Miserablesin perään...