lauantai 23. helmikuuta 2013

There is a life about to start when tomorrow comes

Onpahan ollut melkoinen vuoden aloitus! Kuluneina viikkoina arkeani ovat sulostetuttaneet mm. rikki mennyt tv-antenni, kaukolämpöhärpäke, läppäri ja ihan viimeisimpänä kännykkä. Kaikki on toki korjattu, mutta mukavasti ne ovat nostaneet stressipiikkiä. Rikottujen laitteiden ohella olen onnistunut myös rikkomaan itseni - ensin silmätulehdus viiden viikon silmätippakuurilla ja tämän viikon olen potenut polveani joka jostain kumman syystä on kipuilemaan ja naksumaan. Alkoi tuntua siltä että tähdet eivät ihan ole meikäläisen kannalta suotuisissa asemissa.

Otsikon lainasin muuten törkeästi Les Misérablesista, kävimme nimittäin eilen elokuvissa musikaalinautinnolla. En ole nähnyt Les Misiä koskaan näyttämöllä mutta ihastuin varsinkin lauluihin kovasti. Suoraan sanottuna olen hoilannut I dreamed a dreamiä koko päivän kotona (kammottavan huonosti!) - anteeksi naapurit!

Mutta eteenpäin vie ihmisen mieli. Eilen tajusin että ollaan jo melkein keväässä, pääsiäinenkin jo ihan nurkan takana. Kohta piha kuorituu lumimassojen alta lenkkipolun kera. (Kunhan se polvi nyt vaan paranisi...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!