Finland Airshow

Tänään vietin päivän taivaalle tuijotellen - senkin uhalla että niskani ovat maanantaina ihan jumissa. Meneillään on Finland Airshow Malmin lentokentällä ja pitihän koneiden temppuilua päästä katsomaan. Taivaalle piirtyikin päivän mittaan mm. sydän ja hymynaama sekä aimo annos erilaisia kiemuroita. Päivän kunkku oli kuitenkin viimeisenä esiintynyt Hornet, jonka voima teki vaikutuksen, moottoreiden ärjyntä oli hurjaa ja melkein jo fyysistä. Kokemisen arvoinen juttu!

Pääsiäisen pöhinät eli väkijoukkoja ja kadonnut ravintola

Sattuneesta syystä (you know, se rutto) meillä vietettiin varsin suunnitelmatonta ja rentoa pääsiäistä. Hyvää mutta helppoa ruokaa, menoja vain fiilispohjalta ja paljon lepoa. Toimi oikein hyvin. 

Pyörähdimme Fallkullassa ihastelemassa eläinvauvoja(karitsoja, kilejä ja tipuja) miljardin muun ihmisen seassa. Söpöjä olivat mutta väkeä oli kuin pipoa ja siksi kameraan tallentuivat vain hattivatit jotka nekin ovat kivoja.

Maanantaina huomasimme että Kaapelitehtaallahan on kirpputori, joten suuntasimme sinne. Leuka kieltämättä loksahti auki nähdessäni parinSADAN metrin mittaisen jonon tapahtumaan mutta kun oltiin kerran paikan päälle tultu niin ei auttanut kuin odotella. Jono eteni onneksi aika nopeasti ja kiitos kävijämäärien säätelyn, oli tapahtumassa sisälläkin suht. koht. miellyttävää liikkua. Suurempia löytöjä ei tullut tehtyä mutta kivaa meillä oli kuitenkin. Ei paha.

Kotimatkalla kurvasimme Vanhankaupungin kosken kautta ja mieleen muistui kosken rannalla vaaleassa puutalossa sijainnut ravintola jota aikoinamme harkitsimme hääpaikaksi. Ajattelimme verestää muistoja mutta kappas vaan, koko talo näyttää kadonneen! Joko kaikki on ollut pelkkää yhteistä kuvitelmaamme tai sitten talo on purettu. Pyörimme siis aikamme ihmeissämme etsimässä taloa (okei, minä ehkä myös kuvasin koskea joka oli aika vaikuttava) kunnes löysimme toisen kahvilan ja suklaakakkua ja elämäni palasi takaisin raiteilleen.

Onko kenelläkään muistihavaintoja tuosta ravintolasta ja siitä, mihin se on kadonnut?

Blinejä ja pizzaa

Äh. Tämän aamuinen talven vastaisku veti mieleni harmaaksi, etukevät (mikä termi!) oli minusta niin ihana. Juuri kun tiet alkoivat kuivaa ja olin kaivanut kevyemmät kenkäni esiin varastosta... Harmi!

Huolimatta tästä takaiskusta takana on kuitenkin kiva viikko: keskiviikkona tapasin maailman mainionta mimmiporukkaa Ravintola Lasipalatsin herkullisten blinien merkeissä. Mukava miljöö, kauniit ja maukkaat annokset - ei valittamista. Lättyset tuntuivat varsin täyttäviltä, seuraavana päivänä ei ollut tarvetta aamupalalle. Voisin(pa) ruveta jonkun sortin blinidieetille... Blinit ansaitsevat myös paikkansa Sata syytä olla onnellinen -listallani (#7).

Perjantaina vietimme herra Norkun kanssa aikaa Rautatientorin Jääpuistoon perustetussa Dr. Oetkerin pop up -pizzeriassa, jonka avajaisiin olimme saaneet kutsun. Paikan miljöö oli mainio, kaupunki iltavaloissaan, jäällä taiteilevine luistelijoineen ja pizzakin maistui, erityisesti peperoni-pizzan tulisuus lämmitti mukavasti viileässä kelissä. Illan ainoa miinus taisikin olla kylmyys, ateroinnin ja ohjelman jälkeen oli suorastaan ihanaa päästä liikkumaan ja lämmittelemään. Kokemus oli kuitenkin mainio ja ansaitsee sekin päästä Sata syytä olla onnellinen -listalle.

JS Kashiman kannella

Joskus käy tuuri. 9-vuotias sukulaispoikani oli vierailemassa luonamme Helsingissä ja miettiessämme pikku-
hepulle jotakin hauskaa puuhaa, hoksasimme että juuri tänään oli Helsinkiin saapuneessa japanilaisessa sotalaivassa, JS Kashimassa, avoimet ovet. Tuumasimme että oikea, iso sotalaiva olisi pikkupojalle mielenkiintoinen kokemus, joten sinne siis!

Paikalla hämmästyimme laivaan olevaa jonoa, joka oli noin 300 metriä pitkä. "Pisin jono jossa olen koskaan ollut", ilmoitti pieni vieras. Jono onneksi liikkui mukavan nopeasti eteenpäin, mutta n. 45 minuuttia jouduimme odottelemaan ja siitä sai kyllä täti kuulla kunniansa! Onneksi vieressä oleva iso laiva ja kauppatori touhuineen sentään tarjosivat vähän ajanvietettä odotukseen.

Sisällä laivassa liikuttiin myös jonoissa, mutta kaikki eteni kyllä sujuvasti ja joutuisasti, juuri niinkuin japanilaisilta odottaa saattaa. Koulutusaluksena käytetyn laivan miehistö oli iloista, tervehti ja moikkaili jopa suomeksikin. Vieraat oli otettu mukavasti huomioon, univormuissaan olevan miehistön kanssa sai ottaa ilomielin kuvia ja olipa vieraille varattu mahdollisuus mm. ottaa kuvia laivastoupseerin takissa ja lakissa sekä isoa tykin patruunaa pidellen. Ei varmaan ole yllätys että tykin patruuna ja univormu olivat aika kova sana varsinkin 9-vuotiaan mielessä eikä jonottaminen kuulemma enää harmittanut, päinvastoin, jos vain aikaa olisi riittänyt, olisi pikkuherra mielellään mennyt uudelleenkin.

Maya 3: Life - Death - Time

Kävimme juhlistamassa tänä vuonna itsenäisyyspäivää vähän erilaisella tavalla, pistäydyimme nimittäin Didrichsenin taidemuseossa katsomassa Maya III -näyttelyn. Olen ollut pikkutytöstä saakka innostunut historiasta, haaveilinpa joskus arkeologin työstäkin, olkoonkin että minun kuvitelmissani arkeologia oli yhtä vauhdikasta menoa kuin Indiana Jones -leffoissa. Mayat taas ovat minun (vilkkaahkossa) mielikuvituksessani lähinnä lapsuudensarjakuvista tuttu kansa, kulta-aarteineen ja ihmisuhreineen.

Näyttely kuvaa Mayojen ajankäsitystä, joka onkin kovin ajankohtainen juuri nyt, onhan Mayojen kalenterin mukainen maailmanlopun päivä jo ensi viikolla. Muina aiheina ovat arkinen elämä ja kuolema. Pieni Indiana Jonesini kieltämättä heräsi hetkeksi eloon katsellessani taidokkaita esineitä ja ihmellessäni kuinka savesta tehdyt kulhot ovat ylipäätään voineet säilyä niin hyvässä kunnossa vuosisatoja. Ennenkuin huomasinkaan huomasin jo "tulkitsevani" sarjakuvista ammentamillani laajoilla ja taatusti pätevillä tiedoilla kaikenmoisia kaiverruksia, miehelläni mahtoi olla hauskaa...

Näyttelyn kiinnostavin elementti oli museon alakerrassa sijaitseva alamaailma, jossa paitsi kurkistettiin kuolemaan liittyviin riitteihin, myös luolaan josta esineitä oli löydetty. Olipa mukana valokuvakin paikasta, josta eräs kivinen koodekin säilytykseen tarkoitettu rasia oli löydetty. Erittäin siistiä!

Näyttelyn teemoihin liittyen järjestetään Yliopistomuseolla arkeologi, professori Arthur Demaresitn luento 20.12.2012 klo 17:30 - 19:00. Luennon aiheena on “Endings and Beginnings:  The Ancient Mayan Civilization and the December 21st 2012 Apocalypse” ja sinne on vapaa pääsy, ilmoittauminen tapahtuu Didrichsenin museon sivujen kautta.

Kiinnostuneille kerrottakoon vielä että museon näyttelyyn on vapaa pääsy maailmanloppupäivänä (21.12.2012) ja jos hyvin käy, niin vielä uuden vuoden päivänäkin. ;-)

Syyskuun kuvahaaste, part 1

Elokuun rentous tuli ja meni ja jäljelle jäi hurja kiire. Jokunen viikko ollaan menty vallan hurjaa tahtia ja flunssat sun muut ovat olleet oma tylsä lisänsä. Liikuntaputki on ollut olematon ja tässä vaiheessa se alkaa jo ärsyttämään ja ahdistamaan, siispä yritän tehdä uusia suunnitelmia ja keksiä mistä kadonnut motivaatio oikein löytyisi.

Samalla tylsistyneellä tiellä ollaan myös valokuvauksen suhteen, siispä Teemakuvaus-ryhmä aloitti päivittäisen kuvahaasteen, aiheet löytyvät täältä.

Päivä 1. "Me, now"

Viime lauantaina olin flunssassa joten omakuvan ottaminen ei oikein innostanut. Totta puhuen aika kului kivasti sängyssä kirjan ja nenäliinapaketin kanssa.

Päivä 2. "Father"

Sunnuntaina isäni kävi meillä iltateellä.

Päivä 3. "Far away"

Taivas se vaan korkea!

Päivä 4. "In my postbox"

Olipa tylsä päivä, ei edes postia. (Mutta eipä ollut laskujakaan!)

Päivä 5. "Bright"

Aurinkokin paistaa. Tykkään.

Päivä 6. "Everyday"

Tästä tassuttelen ohi jokainen päivä. Vähän mielikuvituksetonta ehkä mutta maisema on kuitenkin kaunis. Syksy alkaa jo maalata vehreää maisemaa ihanilla sävyillä.

Päivä 7. "Natural"

Vähän mielikuvitukseton on tämäkin kuva. Puukulhot löysimme Kierrätyskeskuksesta pikkurahalla ja pienen kunnostuksen ja öljyämisen jälkeen lopputulos oli näin kaunis. Luontoäidin omat materiaalit ovat ihania.

Wanhan ajan iltapäivätee @ Salutorget

Viime viikolla minulla oli ilo tavata vanha, rakas ystävä. Ystävyytemme kulkee vuosien taakse, olemme viettäneet lukemattomia tunteja puiden poikaystäviä, opiskelupaikkoja, ensimmäistä omaa kotia. Sittemmin poikaystävät ovat muuttuneet aviomiehiksi, opiskelupaikat työpaikoiksi ja pikkuyksiöt isommiksi kodeiksi, mutta yhteys tuntuu säilyvän. Vaikka emme tapaa enää niin usein kuin ennen, jotenkin juteltavaa tuntuu riittävän aina.

Koska nykyisin tapaamme harvemmin, yritämme tapaamisia varten keksiä aina jonkin uuden paikan jota kokeilla. Olen jo pitkään halunnut kokeilla iltapäiväteetä, joten lukiessani että Salutorgetissa tarjoiltiin nyt tälläistä herkkua, ehdotin että leikkisimme tällä kertaa hienoja rouvia teekutsuilla.

Salutorgetin tee tarjoillaan ravintolan baarissa, joka on sisustettu tyylikkään vanhan ajan salongin hengessä, on mukavia nojatuoleja, sohvapöytiä, pieniä lasimaljakoita ruusuin. Ympäristö on juuri oikeanlainen ja sopii erinomaisesti tyttöjen juoruhetkeen, pehmeällä sohvalla on mukavampaa ja rennompaa jutella kuin tyypillisemmässä kahvilaympäristössä. Ja kun palvelukin pelaa sujuvasti ja kohteliaasti, on kokonaisuus mukavan yhteinäinen ja menun hengen mukainen.

Teehen kuuluu kakkuvadillinen erilaisia herkkuja maisteltavaksi sekä tietysti sitä teetä. Tee laatuja oli  useampia ja iloksemme mm. vihreä tee oli kerrankin valmistettu oikein! Kakkuvadilta löytyi niin suolaista kuin makeaa, mm. perinteisiä kurkkuvoileipiä, toast skagen, sitruunakakkua, skonsseja hillojen kera, suklaakakkua ja macaroneja. Oli mukavaa saada maistella erilaisia makuja, varsinkin tarjottimen ylimmässä kerroksessa kävimme tiukka neuvotteluja siitä, kannattaisiko viimeikseksi suupalaksi säästää pähkinäinen mutakakun pala vai suklaamacaron.

Iltapäivätee maksoi 21,50 euroa ja lisäämällä kympikin hintaan, tarjoillaan teekannullisen lisäksi kuohuvaa. Suosittelen!

MDNA 12.08.2012 & Mamma Rosa

Tunnustan, olen kesäloman touhuissa laiminlyönyt blogiani. En ole unohtanut sen olemassaolo, paljon kuvia ja juttuaiheita on luonnosteltuna mietintämyssyyn, mutta jostain syystä en ole saanut itseäni koneelle saakka vaan olen ihan reilusti lomaillut. Tässä kuitenkin yksi rästiin jäänyt...

Kesäloman viimeiselle päivälle oli ihan erityisiä suunnitelmia, sillä olimme kaveriporukalla menossa katsomaan Madonnan keikkaa. Sitä ennen kävimme Mamma Rosassa herkuttelemassa. Muutama muukin oli saanut saman ajatuksen sillä paikka oli TÄYNNÄ! Päätimme herkutella pitsoilla, minä hulluttelin poro-tatti -pitsalla, joka ei ollut yhtään hullumpi vaikken sienten ystävä olekaan.

Kello seitsemän jälkeen lähdimme tassuttelemaan kohti Stadionia, sillä Madonnan oli ilmoitettu aloittavan klo 20:30. Stadionilla ei ollut pahemmin ruuhkaa ja pian päästyämme paikoillemme aloittikin lämmittelijä DJ Martin Solveig. Solveig lopetti hiukan ennen yhdeksää ja katsomo oli odottavissa tunnelmissa. Eikä mitään tapahtunut. Kellon lähetessä kymmentä alkoi puisilla penkeillä istuskelu jo vähän kyllästyttää ja seuraava työpäivä vähän kauhistuttaa.

Vähän kello kymmenen jälkeen valot syttyivät ja lavalle ilmestyi katolilaisia munkkeja muistuttavia henkilöitä. Vihdoinkin! Kokonaisuutena keikka oli visuaalisesti näyttävä esitys, mutta tiedossa olikin jo etukäteen että tämä rouva osaa laittaa shown pystyyn. Madonna esitti paljon kappaleita uudelta levyltään, mikä oli pieni pettymys sillä juuri niitä vanhoja kappaleita olisin halunnut kuulla. Artistin näkökulmasta kyllä ymmärrän senkin ettei kenties ole hirveän antoisaa laulaa Holidayta kolme vuosikymmentä... Minulle konsertin kohokohta taisi olla kauniin Masterpiece-balladin kuuleminen, mutta muuten aika moni toivomista kappaleista jäi kuulematta. Harmillista!

Keikka loppui puolilta öin, osuvasti samalla hetkellä kuin lomanikin. Arki alkaisi nyt ja se alkaisi todella vähillä yöunilla...

PS. Huomenna, 19.8 on taas Ravintolapäivän aika. Tapahtuma on hauska, kurkatkaapa kalenterista minkälaisia ravintoloita teidän lähipiiristänne löytyy!

Hernepellolla

Nyt niitä taas saisi, herneitä ja kesäkukkasia! Ainakin Helsingin kaupungilla on ollut jo pitkään kivana tapana kasvattaa kaupungin pelloilla herneitä ja kukkasia kaikkien kaupunkilaisten iloksi. Herneet ja ensimmäiset kukat ovat yleensä olleet valmiita poimittavaksi (ja syötäväksi!) heinäkuun viimeisellä viikolla. Siispä suuntasimme eräänä lomapäivänä lähimmälle pellolle ja herkuttelimme ilmaisilla ja makoisilla luonnon antimilla!
Pelloille on istutettu myös erilaisia kesäkukkia, pellavaa ja auringonkukkasia. Näistä kesäkukat taitavat olla jo poimittavissa, auringonkukat antavat vielä odottaa itseään jokusen viikon.

Tarkempia tietoja Helsingin kaupungin viljelmistä löydät täältä, kliks!

Siellä niitä kasvaa, ihania makeita herneitä...

Edellisen yön sade näkyi vielä lehdillä.

Kitchen & Co

Kas vaan, Blogger ilmeisesti päätti kaikessa viisaudessaan poistaa loman aloituspostaukseni, mutta minähän en periksi anna vaan näpytän uuden. Tekstiä en enää muista mutta asiat vielä joten kuten... Loman starttasimme siis herkuttelemalla Kitchen & Co -ravintolassa. Joskus vaan on mukavaa tarjota itselleen pientä luksusta vaikkapa herkuttelun muodossa.

Tilasimme alkulankun, joka kokonaisuutena oli ihan ok, vaikka lämpimän kalapyörykän sisällä ollut kylmä katkarapu ei ihan ihastuttanutkaan. Sen sijaan pieneen kahvikupposeen laitettua ihanan kermaista kesäkeittoa olisin voinut syödä vaikka isommankin lautasellisen.

Pääruoaksi otin sisäfilettä salottisipulihollandaisen ja lisukesalaatin kera. Kokonaisuus oli juuri sitä, mitä toivoinkin, liha oikein paistettua ja salaatti toi mukavan raikkauden annokseen. Entrecôtella herkutellut seuralainen sen sijaan oli hiukan tuskissaan ison pihvinsä ja itsetehtyjen ranskalaisten kanssa, sillä annos oli aika tuhti.

Jälkiruoka oli kruunasi tämän aterian. Herkuttelin vadelmilla, mansikoilla ja marengilla. Annos oli sinänsä niin kaunis etten olisi hennonnut sitä syödä, mutta...

Kotimatkan päätimme kävellä, sulatella ruokaa ja jatkaa hyvin alkanutta juttutuokiota. Kesä näytti parastaan, ilta oli valoisa ja aurinkoinen ja pitkä. Eikä ollut kiire mihinkään, sillä loma oli vihdoin alkanut.

Huipulla tuulee

Vähän lomatunnelmia vaihteeksi. Tällä viikolla kävin itselleni ihan uudessa paikassa, Malminkartanon näköalapaikalla. Jostain syystä tuonne ei ole tullut koskaan lähdettyä, mutta voi miten hienoja maisemia siellä olikaan. Oivallista valokuvausmaastoa! Liikunnallisia ihmisiä ilahduttavat varmasti myös n. 400 rappusta, joissa saa mukavan sykettä nostattavan treenin.

Pidemmittä puheitta, kuvasatoa:

Vielä olisi paljon matkaa, huh...

Voittaja on jo huipulla!

Huipulla on näköalapaikka, josta levittäytyvät näkymät ympäri Helsinkiä ja Espoota. Tuona kesäiltana valo oli ihana ja se auringonlasku...

Täällä taivas tuntuu olevan lähellä.

Panda lomalla - hahmojen heinäkuu, osa 2

Hahmojen heinäkuu jatkuu (kurkkaa eka osa täältä), sillä pitihän minun ottaa Pandasta kuvia myös lomatunnelmissa! Tällä kertaa kiivettiin Malminkartanon näköalapaikalle nauttimaan auringonlaskusta.

Retkelle pakataan mukaan - tietysti - myös kamera.

Joskus on haastettava itsensä ja kiivettävä korkealle.

Pitää muistaa, että näkymä huipulta on kuitenkin vaivan arvoinen.

Sitten voikin jo nauttia - auringonlaskusta ja kylmästä vedestä. 

Tattarisuolla

Vanha paloauto oli aika komea!

Sunnuntaina seikkailtiin Tattarisuon teollisuusalueella. Romupajojen taakse kun mahtuu jokunen antiikkikauppakin ihanuuksineen. Kuvat ovat Kalusteneuvoksesta ja Tattarisuon antiikista, liikkeet sijaitsevat n. 100 metrin päässä toisistaan. Tattarisuolle pääsee Helsingin sisäisillä busseilla 77A ja 75.

Me lähdimme tällä kertaa kotiin tyhjin käsin, tosin olimmekin lähteneet ihan vain kuljeskelemaan. Minusta on hauska kierrellä atsomassa kauniita esineitä ja miettiä tarinoita niiden takana.

Kukahan tässä tuolissa on istunut maistelemassa sherryä? Vihreä lasi on heikkouteni...

Kukahan tämä nainen on, kenties vaimo tai sisar? Vaatetus voisi viitata 1900-luvun alkupuoleen. Sääli ettei kuvan historiasta ole tietoa...

Vanhoja valokylttejä!

Minusta tämä vanha, käsin veistetty kehto oli liikuttava. Kuka sen lienee tehnyt ja kenelle?

Tämä Tiffany-lamppukin olisi ihana. Värillinen lasi <3

Naisten kympillä

Nyt olisi kymppi takana. Olimme päätyneet osallistumaan hölkkääjien lähtöön, koska arvelimme sen olevan vähemmän tukkoinen kuin kuntokävelijöiden osuus. Tämä osoittautuikin hyväksi valinnaksi, sillä vaikka matkalla hiukan tulppia olikin, kokonaisuutena lenkki kuitenkin veti aika hyvin.

Sitten lähdettiin, Bryan Adamsin tahdissa. Minusta lenkin alkuosa on aina ollut kaikkein hienoin. Siinä, että saa juosta keskellä Mannerheimintietä vain, on vain jotain mahtavaa! Olin kaikkien kevään ongelmien jälkeen ollut aika pessimistinen suoritukseni suhteen ja yllättäen pohkeeni temppuilivat jälleen kerran, ensimmäiset viisi kilometria olivat silkkaa tuskaa, joten jouduin kävelemään silloin tällöin pahimmat kivut pois. Viimeisten viiden kilometrin jälkeen taas jalat ilmeisesti tajusivat etten aio antaa periksi, koska juoksu alkoi sujua - jopa niin että sain kuin sainkin otettua oikein loppukirinkin. Jee!

Aikani ei ollut erikoisen hyvä, kaksi vuotta aikaisemmin juoksin 10 min. nopeammin. Silti tämä aika tuntui isolta voitolta aikaisempien juoksuharmien takia. Jotenkin porukan hyvä mieli ja tsemppis vain tarttui ja auttoi minua tsemppaamaan kohti maalia!

Nyt olo on aika väsynyt, mutta onnellinen.