"Ensin mä olin et ounou, sit mä olin et jes"

Olen nyt kuukauden päivät takkuillut puhelimeni kanssa. Kaikki kestää, GPS menee päälle jos sitä sattuu huvittamaan ja välillä vähän kaadutaankin. Viimeinen niitti oli se kun saanutkaan ladattua kirjastosta lainaamaani e-kirjaa kapulaani. Puhelin latasi, latasi ja latasi vaan mitään ei ilmestynyt lukuohjelmaan. Alkoi hermo mennä kun halusin sen kirjan niinkuin nyt heti. Mies katseli ajan touhujani ja sitten - kai kyllästyi - ja ehdotti että asennappa käyttis uudelleen. Niin aivan, miten tämä ei ollut edes tullut mieleeni?!

Sitten asenneltiin ja päiviteltiin ja välillä alkoi vähän huulikin väpättää kun tuli virheimoituksia. "Joudunko mä nyt menemään Facebookiin TIETOKONEELLA?" Myös kaikkien salasanojen muistaminen osoittautui aika työlääksi, tässä kohtaa miehen "Miksei sulla ole mitään systeemiä niiden muistamiseksi?" ei hirveästi auttanut. Kyllä ei ennenvanhaan tarvinnut kymmeniä salasanoja muistaa jotta SAA LADATTUA E-KIRJAN PUHELIMEEN. (No myönnetään että lankapuhelimen ja paperikirjan liittokaan ei olisi onnistunut.) Menin sitten nukkumaan ajatellen ettei mikään tule koskaan olemaan enää hyvin. (Kyllä, ehkä omaan hiukan draamakuningattaren piirteitä.)

Aamulla, hyvin nukuttujen unien jälkeen, oli meno onneksi toisen moinen. Olin näemmä saanut asennukset tehtyä ennen itkupotkuraivareita ja jäljellä oli vain sovellusten latailu ja somistaminen. Päivitetty käyttöjärjestelmä toimi entiseen verrattuna kuin salama ja kyllä, se kirjakin latautui lukuohjelmaan. Mitä opimme tästä? 1) mieheltä saa joskus aika hyviä neuvoja 2)älä asenna väsyneenä mitään 3)huomenna on aina uusi päivä, kuten Scarlett O'Harakin aikoinaan sanoi.

Ps. #satasyytäiloon: 21. sain puhelimeni kuntoon!

Pääsiäinen

Pääsiäinen tarjosi minulle, kuten varmaan monelle muullekin, loistavan breikin aherruksesta. Sää suosi,
vihdoinkin sai nauttia auringosta ja lämmöstä. Me pysyttelimme tuttuun tapaan kotona, muutamia vieraita kävi mutta muuten otimme iisisti. Vieraille tarjotut leipomuksetkin onnistuivat mikä on aina kivaa ja vähän yllättävääkin, meikäläisen keittiössä kun piisaa joskus vähän liikaakin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Suosittelen muuten happaman ystäville noita Kinuskikissan sitruunaneliöitä - olivat nannaa!

Jalkakremppani keskellä suurensuuri ilonaihe on se, että näemmä pyöräily onnistuu minulta kivutta. Voin siis lopettaa itseni säälimisen sohvalla sipsipussin kanssa ja purkaa energiaani fillarin selässä. Vauhtini on toki samaa luokkaa kuin ostarille polkevilla mummoilla mutta mitäs siitä - tärkeintä on liike!

Nautin myös siitä että pääsen viettämään vihdoinkin aikaa pihalla. Taas on kuoputeltu ja ihmetelty maasta kohoavia vihreitä juttuja. Tulppaanini näyttävät olevan tuloillaan, narsissit valitettavasti jäivät sen maaliskuisen takatalven uhreiksi. Yksi krookuskin on pihallemme jostain eksynyt. Ja kyllä, kesän ensimmäiset torkut pihalla kirjan kanssa on nyt otettu. Love it!

#satasyytäiloon:
16. rentoilu
17. keittiöonnistumiset (hurraa!)
18. pyöräily (tuplahurraa!)
19. yllärikrookus
20. torkut auringossa

Muistoja menneisyydestä

Mennyt viikko on ollut vauhdikas. Sain fysioterapeutilta kuulla tuomion jalkaongelmastani ja lenkkeily saa toistaiseksi jäädä - nyt opetellaan pieniä mutta vaikeita perusasioita. Toisaalta harmittaa, mutta toisaalta tuntuu hyvältä saada virheellinen asento korjattua ennenkuin aiheutan itselleni isompaa vahinkoa.

Viikko on ollut myös ystävä-painotteinen, perjantaina herkuttelimme Krullan jälkiruokabuffetissa ja lauantai oli varattu ystävän menestyksen juhlistamiselle. On jännää ja ihanaakin huomata kuinka joidenkin ihmisten kanssa yhteys säilyy vaikka emme tapaakaan niin usein. Krullasin tapaamiselle oli syykin, viisi vuotta sitten kirjoitimme itsellemme kirjeet jotka perjantaina nyt avasimme. Kirjeet sisälsivät toiveita, oletuksia tulevaisuudesta, ohjeitakin. Itse toivoin tuolloin mm. oppivani elämään tässä hetkessä ja nauttimaan siitä mitä minulla jo on. Näitä asioita olenkin yrittänyt opetella mutta työ jatkuu vielä! Kirjoitimme uudet kirjeet, viiden vuoden kuluttua nähdään kuinka silloin käy. Kirjejuttu oli itseasiassa hauska, mielenkiintoinen ja jopa vähän jännittäväkin. Pulina pöydässämme ainakin hiljeni joksikin aikaa kun jokainen vakavoitui lukemaan omaa viestiä itselleen.

Krullasin jälkiruokabuffet ei sekään ollut pöhkömpi kokemus, wieniläistyyliset herkuttelut maistuivat kaikille oikein hyvin. Kumma kyllä, erityisen paljon ilahduin raparperikiisselistä jota oli tarjolla kaikkien sacher-ihanuuksien ja pienten leivosten rinnalla. Ihaninta on ehkä muuten se, että kohta on taas raparperiaika!

Tällä viikolla on myös aloitettu kevätsiivous, kaivauduin oikein varaston perimmäisiinkin laatikoihin ja sieltähän löytyi vaikka mitä. Niinkuin kasetteja, vihkoja johon on kirjoitettu laulujen sanoja ja Suosikin fani-kirjanen Michael J. Foxista. Paljon ihania, hölmöjä muistoja tuli mieleen!

#SataSyytäIloon:

• 12: ystävät
• 13: jälkiruokabuffet (rapaperikiisseli!)
• 14: kirje itseltäni
• 15: muistot menneisyydestä

Laiska sunnuntai

Tästä taitaa tulla laiska sunnuntai. Sade ropisee katolla, se on ääni jota olen pitkinä talvikuukausinakaivannut. Talvella sade on niin äänetöntä, vasta ulos kurkistaessa tajuaa olevansa lumimyräkän keskellä.

Sateen ropinassa on jotakin kodikasta. Ainakin silloin kun se nimenomaan on ropinaa ja on sunnuntai ja sitä tietää ettei tarvitse lähteä minnekään ja saa olla vaikka koko päivän kuuntelemassa ja katselemassa sadetta.

Sadepäivät melkein haastavat hidastamaan, ne melkein huutavat että asetu sohvan nurkkaan mukavasti ja lue kirja. Katso vihdoinkin se elokuva jonka tallensit monta viikkoa sitten. Tai ihan vaan ole, katso ja kuuntele sadetta.

PS. #satasyytäiloon: #10 sateen ropina, #11 laiskat sunnuntait.

Mussunmussun

Olen tässä odotellut positiivista fiilistä jotta voisin taas kirjoitella ilon aiheista. Mutta kiitos, viime sunnuntaisen haaverin, olen ollut vähän happamalla tuulella. On se jännä juttu kuinka elämän onni näyttää joskus riippuvan juuri siitä asiasta mikä ei ole saatavilla. Nyt kun olen viikon verran lepuuttanut jalkaani, olen todennut että lepuuttaminen on tylsää ja heikentää moraalia.  (Normaalisti kyllä mielelläni makoilen lukemassa mutta annas olla kun sanotaan ettei SAA liikkua!) Harkitsen jo vakavasti pyöräilyn aloittamista...

Jos nyt mainitsisin jotain positiivistakin, niin ainakin työpaikan järjestemä terveys-haaste on kuulunut viikon valonpilkkuihin. Haasteessa kerätään päivittäin pisteitä eri suorituksista Excel-taulukkoon ja kaiketi eniten pisteitä kerännyt tiimi voittaa palkinnon. (Vaikka tärkeintä ei tietenkään ole päämäärä, vaan se palkin... eikun siis matka.) Haasteen suoritukset ovat ihan fiksuja juttuja, jotka liittyvät oikeaan ruokavalioon, liikuntaan ja palautumiseen. Pisteitä saa mm siitä ettei istu kerrallaan enempää kuin 90 minuuttia tai että käyttää koko päivän ajan portaita jne. Hauskinta on kuitenkin ollut huomata kuin täpinöissään tiimimme haasteesta on: kaikilla tuntuu olevan vähän parempi mieli ja haasteeseen osallistumattomatkin ilakoivat mukana. Tämä siis pääsee sijalle 9 listallani 100 syytä iloon.

Ja onhan nyt toki perjantai ja aurinkokin paistaa, ehkä tämä elämä ei kuitenkaan ole niin kamalaa. (Vaikka nyt olisi kyllä hyvä lenkkikeli...)

Blinejä ja pizzaa

Äh. Tämän aamuinen talven vastaisku veti mieleni harmaaksi, etukevät (mikä termi!) oli minusta niin ihana. Juuri kun tiet alkoivat kuivaa ja olin kaivanut kevyemmät kenkäni esiin varastosta... Harmi!

Huolimatta tästä takaiskusta takana on kuitenkin kiva viikko: keskiviikkona tapasin maailman mainionta mimmiporukkaa Ravintola Lasipalatsin herkullisten blinien merkeissä. Mukava miljöö, kauniit ja maukkaat annokset - ei valittamista. Lättyset tuntuivat varsin täyttäviltä, seuraavana päivänä ei ollut tarvetta aamupalalle. Voisin(pa) ruveta jonkun sortin blinidieetille... Blinit ansaitsevat myös paikkansa Sata syytä olla onnellinen -listallani (#7).

Perjantaina vietimme herra Norkun kanssa aikaa Rautatientorin Jääpuistoon perustetussa Dr. Oetkerin pop up -pizzeriassa, jonka avajaisiin olimme saaneet kutsun. Paikan miljöö oli mainio, kaupunki iltavaloissaan, jäällä taiteilevine luistelijoineen ja pizzakin maistui, erityisesti peperoni-pizzan tulisuus lämmitti mukavasti viileässä kelissä. Illan ainoa miinus taisikin olla kylmyys, ateroinnin ja ohjelman jälkeen oli suorastaan ihanaa päästä liikkumaan ja lämmittelemään. Kokemus oli kuitenkin mainio ja ansaitsee sekin päästä Sata syytä olla onnellinen -listalle.

#sataSyytäOllaOnnellinen, kevät ja perjantait

Onnellisuuslistani etenee kohtiin 5 ja 6, eli kevääseen ja perjantaihin. Olen tässä kuussa nauttinut keväisistä tunnelmista, asvaltista lenkkareiden alla ja pipottomuudesta. En koskaan ole ollut talven ystävä ja minusta tällainen epätavallinen talvi on ollut suorastaan verraton! Ei liukastelua, lumitöitä, naaman jäädyttämistä aamuisin bussipysäkillä... Aurinkoa kyllä kaipaisin, mutta ehkäpä maaliskuu tuo se tullessaan! Kevät, taidan rakastaa sua!

Toinen viikon ilonaiheistani on perjantai, joka usein on leffailtamme herra Norkun kanssa. Tuntuu hyvältä nollata ajatukset työviikon jäljiltä elokuvan avulla, ehkä hiukan herkutellakin. Tänä perjantaina vietimme iltaa The Monuments Menin seurassa. Tositapahtumiin perustuva komediallinen seikkailu, jossa hivenen epätavalliset sankarit pelastavat taideaarteita natsien ja neuvostosotilaiden hyppysistä, sopi allekirjoittaneelle mainiosti kepeytensä takia mutta herra valittelin toiminnan puutetta. Elokuva ei räjäyttänyt minunkaan tajuntaani, mutta myönnetään että sydäntä riipaisi ajatellessani natsien taulu- ja kirjarovioita. Parasta muuten perjantain leffailloissa on kotimatka ja elokuvasta jutteleminen, kunnon ruotiminen on parantaa kehnonkin leffan!

#sataSyytäOllaOnnellinen

Rakkautta ja raakasuklaata, #satasyytäollaonnellinen

Tällä viikolla onnellisuuslistalleni pääsevät rakkaus ja raakasuklaa, ihan ystävänpäivän kunniaksi. En ole tehnyt raakasuklaata aikoihin, homma tyssäsi pitkälti laiskuuteeni. Kaakaovoi nimittäin loppui enkä saanut aikaiseksi hankkia sitä lisää, ennenkuin nyt. Halusin nimittäin tehdä siipalleni ystävänpäivälahjaksi terveellisempiä konvehteja.

Aluksi homma oli lievästi sanottuna hakusessa, varsinkin kun huomasin kämmäilleeni kaupassa. Kaakaovoi ei nimittäin ole sama asia kuin kaakaomassa - tulipa sekin nyt opittua. Improvisoin siis lisäämällä kookosöljyn määrää ja onneksi massa alkoi näyttää oikeanlaiselta. Lisäsin tuttuun tapaan Maca- ja Lucuma -jauheita ja makeutin hunajalla. Mieheni on pähkinöiden ystävä, joten konvehtitaikinaan lisättiin reilusti pähkinärouhetta sekä nokare pähkinävoita. Lopputulos oli miehen mukaan makoisa, olkoonkin että tämä suklaa näyttää pehmenevän nopeasti huoneen lämmössä, johtuneekohan tuo pähkinävoista jota käytin ensimmäistä kertaa? Niin tai näin, innostukseni suklaa-alkemiaan ainakin palasi, muutama resepti-idea on jo hautumassa.

Niin ja se rakkaus. Luulen että suurin onni elämässä on rakastaa ja saada vastarakkautta. Rakkaus se maailmaa pyörittää, all you need is love. Kliseistä, mutta tottakin.

#satasyytäollaonnellinen (2): matkustaminen avartaa (New York!)

Jatkan sata syytä iloon -sarjaa isolla ilonaiheella - matkustamisella. Matkat, niistä haaveileminen, niiden suunnittelu ja niillä oleminen ovat ehdottomasti minun elämäni suolaa. Ja kaikkein parasta on se, että ainakin toistaiseksi matkalta on aina ollut ihanaa palata kotiin. Oma sänky, omat tutut jutut - siinä sitä on autuutta. On tämä ihmisen elämä kummallista kun pitää mennä kauas nähdäkseen kuinka hienoa on lähellä.

Tammikuussa suuntasimme siippani kanssa New Yorkiin. Reissu oli kummallekin ensimmäinen mutta toki olimme tehneet netissä taustatutkimusta. Ajankohta ei ollut otollisin säiden perusteella mutta joulun jälkeiset alennusmyynnit kiinnostivat sen verran paljon että päätimme riskeerata. Ja sitten koimme amerikkalaisen lumikatastrofin josta varoiteltiin mediassa jo päiviä aikaisemmin. Myönnetään, keli oli kurja tuulen ja lumisateen takia mutta suomalaisina emme ehkä oikein ymmärtäneet tilanteen poikkeuksellisuutta - normaali talvikeli! Lumipyryn taakse melkein katoavissa pilvenpiirtäjissä kuitenkin oli jotain romanttista, olen iloinen että nekin tuli nähtyä vaikka mielummin olisinkin nauttinut auringonpaisteesta.

Reissulla tuli shoppailtua. (kyllä, suosittelen matkaan lähtemistä tyhjin matkalaukuin. Ne kyllä täyttyvät matkan aikana.) Tammikuu on alennusmyyntien aikaa jenkeissäkin ja monessa kaupassa alet olivat jopa -75%. Mukaan tarttui mm. muutama takki, paljon kenkiä sekä Victoria's Secretin ihania kosmetiikkatuotteita, joita myytiin muutaman eurolla.

Hotellimme sijaitsi Broadwayn varrella, lähellä Times Squarea joten kauppoja löytyi lähistöltä kiitettävästi. Parhaaksi löydöksi kuitenkin osoittautui Financial Districtissä sijaitsevat Century 21, joka oli työläs, väsyttävä ja suoranainen penkojan paratiisi. Tavaratalossa on myynnissä tavaraa kuuluisilta muotisuunnittelijoilta kuin tunetemattomiltakin nimiltä - hintahaitari on huikea. Vastaan saattaa tulla tuhansien eurojen hintaisia asuja kuin parilla kympillä mukaan lähteviä vaatteitakin. Ja löytöjä voi tehdä, mm. mieheni nappasi mukaansa kengät joiden alkuperäishinta lapun mukaan oli 200 taalaa - final salessa nyt 12 $. Jonot ovat pitkiä ja kuumakin voi tulla mutta se saattaa olla sen arvoista!

Kyseinen Century 21 liike on muuten ihan 9/11 Memorialin lähellä, joten ennen shoppailuryntäystä kannattaa käydä hiljentymässä tällä vaikuttavalla muistomerkillä. Tornien tilalle on rakennettu suuret vesiputousaltaat, jotka minusta symboloivat kauniisti pohjatonta surua. Altaiden reunalle on kaiverrettu iskussa kuolleiden nimet ja uhreille joilla on syntymäpäivä, on viety valkoisia ruusuja. Kaunis ja koskettava paikka - suosittelen.

Syötyäkin tuli. Aika usein herkuttelimme deleissä, jossa saa buffet-pöydästä mättää boxiin mitä haluaa, hinta määräytyy laatikon painon mukaan. Nälkäiselle tämä oli nopea ja helppo vaihtoehto, pikkunälkään saattoi laatikon täyttää vaikka tuoreilla hedelmillä ja marjoilla jotka tarjosivat hyvän ja terveellisen välipalan. Herkuista jäi erityisesti mieleen Crumbs Bakeryn Red Velvet -cupcake, joka oli juuri sopivan kosteaa ja ihan syntisen hyvää. Myös Juniorsin New Yorkin parhaaksikin koettua juustokakkua ostimme mukaamme palan, mutta vaikka kakku hyvää olikin, oli se myös sen verran tuhtia tavaraa että söimme sitä kolmen päivän ajan...

Taisimme käydä katsomassa suurimmaksi osaksi ne tyypillisimmät turistinähtävyydet, joista ehkä vaikuttavimpana jäi mieleen Times Square kaikkine vilkkuvine ärsykkeineen. Yksi turistijutuistamme oli myös Broadway-show. Luimme netistä vinkin jossa kerrottiin että saman päivän näytöksiin kannatti käydä kyselemässä TKTS:n myyntipisteiltä lippuja, hinnat saattaisivat olla silloin reilustikin alakanttiin. Otimme vinkistä vaarin ja päädyimme nappaamaan itsellemme liput Chicagoon puoleen hintaan. Paikat olivat melko hyvät sillä teatterin pienehkön koon takia ihan sieltä takarivistäkin näki näyttelijöiden kasvot hyvin. Esitys oli oivallinen, sen jälkeen nauratti ja laulattikin. Yksi tv:stä tuttukin lavalla näkyi, Frasier-sarjassa päähenkilön ex-vaimoa esittänyt Bebe Neuwirth oli topakkana vankilanjohtajattarena.

 

Kymmenen päiväämme hurahtivat ohi hurjan nopeasti, niinkuin yleensä käy kun on hauskaa. Näimme museossa Tyrannosaurus Rexin ja monta muuta luurankokaveria, pähkäilimme tippauskulttuuria, huristelimme metrossa vähän epäsiistimmilläkin asemilla (jonne eksyimme vahingossa ja jonne paluumetroa odotellessamme saapui NYPD etsimään jotain tyyppiä. Koska mielikuvitukseni on vilkas ja olen nähnyt riittävästi elokuvia, olin aika iloinen kun metro tuli...) Olen antanut high fiven lentokentän turvatarkastajalle ja huokaillut New York Public Libraryssä. Myös bagelit on testattu, ovat hyviä mutta isoja. Katselimme Keskuspuistossa oravia ja ihmettelimme limousineja. Maailma on suuri ja se on kaunis ja jännittävä.

Kaikista seikkailuista huolimatta oli silti ihanaa tulla kotiin. Vaikka lähtiessämme alle jäävä New Yorkin valomeri olikin vaikuttava, silti sydän sykähti kun näimme allamme juuri heräävän Suomen huurteisine puineen. On se kaunis. Koti. 

Sata syytä olla onnellinen

Pongasin Ja kaikkea muuta -blogista kivan haasteen, jota ajattelin alkaa täällä työstämään. Homman nimi on sata syytä olla onnellinen ja se aikalailla kertookin jo mistä on kyse. Tarkoitus on siis vuoden aikana listata sata syytä iloita, ei pöllömpi lista siis. Mukaan saa liittyä, toteutus olkoon jokaisella sellainen kuin mikä hyvältä tuntuu.

Ensimmäinen syyni onnellisuuteni ovat: tulppaanit tammikuussa. Ihania. Rakastan niitä. <3

#satasyytäollaonnellinen