Ensilumi

Tänään se satoi tänne eteläänkin. Olen seurannut muiden ihastelua vähän kahden vaiheilla, en oikein osaa olla talvi-ihminen. Minulle ensilumi tarkoittaa sitä, että oma suosikkivuodenaikani, syksy, päättyy. Siinä on jotakin haikeaa.

On tässä talven inhossani ehkä jotain syvempääkin, viimeiset kolme talvea ovat olleet erityisen raskaita muutenkin. On ollut suurta huolta rakkaiden terveydestä, surua ja kuolemaa - synkkiä juttuja synkkään aikaan. Ehken siksikään oikein osaa iloita tästä lumesta, liitän sen ajatuksissani kaikkeen siihen raskaaseen jota olen viime vuosina kantanut. Haluaisin kuitenkin että tähän tulisi muutos ja että tästä talvesta tulisi hyvä. Sellainen punaposkinen ja energinen, että olisi iloa ja hyvää mieltä pimeästä huolimatta.

En oikein vielä tiedä miten, mutta uskon että oma asenne on tässäkin avain. Haluaisin löytää itselleni jonkin talviurheilulajin, vaikka toki elättelenkin toivoa sen verran vähälumisemmasta talvesta että lenkkeily olisi jollain tapaa mahdollista. Haluan myös kehitellä kivoja juttuja jokaiseen kuukauteen, jotta niitä ilonaiheita varmasti löytyisi. Lumitöiden tekemistä oikeastaan vähän jo odotankin, sillä viime vuonna huomasin pihahommien olevan oivaa liikuntaa ja ihan hauskaakin puuhastelua. Ehkä minulla on siis jo tuuli kääntymässä? Antakaapa vinkkejä: kuinka talvesta tehdään iloinen?

Kaikkeni annoin, eli juoksukoulu part 4

Tänään oli juoksukouluni viimeinen oppintunti, olen siis kaiketi valmistunut! Viimeisen tunnin aiheena oli myös vauhtikestävyyden harjoittaminen, tällä kertaa pidemmän ja raskaamman lenkin muodossa. Olin odottanut tuntia kammolla, sillä edellinen harjoitus oli suoraan sanottuna musertava, ehkä kaikkein eniten egolleni. Kaipa sitä ollaan sen verran kilpailunhaluisia että on vaikeaa tyytyä lönkyttämään "oman kunnon" mukaisesti kun muut juoksevat kepeästi ja nopeasti ohi.

Tälläkin kertaa lähdin liikkeelle samalla, virheellisellä asenteella ja yritin ihan vimmatusti pysyä minua nopeampien vauhdissa kiinni. Seuraus oli itsestäänselvä, voimat alkoivat ehtyä ja olo alkoi olla huono. Jotenkin, ehkä sen huonon olon takia, sain vihdoinkin järjen päähäni ja tajusin että on pakko hidastaa ja mennä sitä omaa tahtia. Vaikka se tarkoittaisikin sitä että kaikki muut menisivät minusta ohi.

Siinä sitä sitten lönkyteltiin, omassa rauhassa. Annoin muiden ohittaa ja nielin egoni. Ajattelin että tärkeintä on se, että voitan itseni ja vedän harjoituksen kunnialla loppuun saakka, omalla mittapuullani niin hyvin kuin vain kykenen. Maaliin päästyäni olo ei nyt varsinaisesti ollut voittajan mihinkäs se tiikeri raidoistaan noin vain pääsisi, mutta tiedän tehneeni parhaani ja se riittää.

Ehkä tärkein juttu jonka juoksukoulusta poimin mukaani, oli innostus. Tiedän, ettei se ehkä välity näistä teksteistäni mutta tuntuu siltä että liekki syttyi taas ja haluan parantaa itseäni, juoksuani ja treenaamistani. Se on hyvä juttu!

Viikonloppuna taitaa treenaaminen kuitenkin jäädä vähemmälle, sillä vuorossa on kirjakivaa! Tapaan muita kirjabloggaajia ja tietysti pyörähdän kirjamessuillakin. Tätä on odotettu!

Actionlauantai: Taken 2

 Lauantai Norkkulassa oli touhukas. Veimme 9-vuotiaan veljenpoikani kokeilemaan hohtominigolfia, se oli ollut pikkujunnun suuri haave. Itse tosin vain hengasin mukana, koska olen luultavasti yksi maailman huonoimmista golfareista, mutta sen sijaan oivallinen pisteiden laskija ja cheerleader. Kivaa oli ja kuviakin tuli räpsittyä. Kun pikkuherra lähti isänsä kanssa Linnanmäelle katsomaan Hevisaurusta, päätimme herra Norkun kanssa päättää actionlauantaimme elokuvalla.

Taken-leffa tuli katsottu telkusta pari viikkoa sitten joten päätimme jännittää lauantai-iltana Taken 2:n parissa. Taken-elokuvat keskittyvät Liam Neesonin esittämän agentti-isän hahmon ympärille. Ensimmäisessä elokuvassa isä lähtee pelastamaan Pariisisssa kidnappattua teini-ikäistä tytärtään, toisessa osassa Pariisissa surmattujen albanialaisrikollisten perheet hautovat kostoa miehelle ja perheloma Istanbulissa muuttuukin painajaiseksi kun Neeson ja hänen ex-vaimoaan esittävä Famke Jansen vangitaan rikollisten toimesta.

Elokuva oli kohtuullisen väkivaltainen ja aika jännäkin, ainakin tämmöisen pelkurin mielestä. Elokuvan perusteema oli, ei kauhean yllättävästi, yksi 50-kymppinen amerikkalaisagentti hakkaa 50 aseistettua albanilaisrikollista, siitäkin huolimatta elin kyllä leffassa mukana!

Vielä vähän mielikuvista: olemme jo pitkään halunnut matkustaa Istanbuliin. Vaikka elokuva ei nyt ihan paras myyntimainos kaupungille ollutkaan ("Matkusta Istanbuliin, kidnappaamme ja kidutamme sinua") niin se tietty kipinä kyllä säilyi. Istanbul vain minun mielessä näyttäytyy niin historiallisena, kauniina ja salaperäisenä.

Ensi viikolla mennäänkin sitten kovin kirjallisissa merkeissä, kun Helsingin kirjamessut avaavat ovensa! Tämä lukutoukka tuskin malttaa odottaa!

Minulle tulee tästä kuvasta mieleen Christine - tappaja-auto.
Ihan sopivaa näin Halloweenin lähestyessä!

Vinkki: Ihana Evernote

Törmäsin äskettäin ihanaan ohjelmaan, Evernoteen. Se on netistä ladattava ilmainen ohjelma, jolla saa näppärästi napsittua talteen netistä kiinnostavat artikkelit.

Evernoten Web Clipper on Chrome-selaimeen asennettava lisäohjelma, joka tuo osoiterivin viereen pienen norsunkuvan. Kun halutaan saada talteen vaikkapa resepti, maalataan haluttu alue, klikataan norsua, kirjaudutaan omalle tilille sisään ja tallennetaan leike. Leikkeelle voidaan tallentaa omia avainsanoja ja kommentteja, jotta se löytyy myöhemminkin helposti.

Leikkeleitä pääsee selailemaan omalle tilille kirjautumalla, jossa leikkeleet voi järjestellä omiin muistikirjoihinsa, esim. reseptit järjestellä omaan muistikirjaansa ja vaikkapa matkajutut omaansa. Nettileikkeiden lisäksi sovellukseen kirjoittaa myös omia muistiinpanoja tai itse otettuja valokuvia tms. Muistikirjan voi myös jakaa toisen käyttäjän kanssa.

Olen käyttänyt Evernotea muutaman kuukauden ja listojen tekoon ihastuneena olen kokenut ohjelman todella näppäräksi. Omaan Evernoteeni olen tallettanut reseptien ja matkavinkkien lisäksi mm. juttuja kirjoista jotka haluaisin lukea, jumppa-ohjeita sekä kaikenlaista sekalaista sälää, jonka pariin haluan kenties joskus palata.

Evernotesta on myös oma mobiiliversionsa, joten kun ollaan menossa, on helppo palata täydentää vaikka kauppalistaa.  Evernotesta on olemassa sekä ilmainen että maksullinen Premium-versio, ilmaisversiossa aarteita saa kuukauden aikana tallettaa maksimissaan 60 MB verran. Minulle ilmaisversion tallennustila on riittänyt kyllä aivan mainiosti, tällä hetkellä tilaa on varattuna runsaat 1% varastotilastani!

Hyvää epäonnistumisen päivää!

Tänään vietetään kansainvälistä epäonnistumisen päivää. Tarkoituksena ei ole velloa masennuksessa vaan muistuttaa ihmisille ettei epäonnistuminen ole vaarallista. Tiedän itse miettiväni haasteiden - mahdollisuuksien - edessä osaanko sittenkään. Pärjäänkö. Näytänkö ihan idiootilta. Ja kun tarpeeksi mietin moisia, olen jo valmis antamaan periksi ennen varsinaista yrittämistä! Näissä mietteissäni mieheni on minulle usein avuksi kysymällä: "Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?". Ja kun alan hänelle kertoa näistä painavista syistäni, huomaan että syyni ovat puppua, omien pelkojeni tekemää hämäystä. Joten oikeastaan pahin mitä voisi tapahtua, on jättää yrittämättä.

Joten tänään minä yritän rikkoa rajojani urheilussa ja opettamalla uuden ruokalajin paljon kokkaaville ystäville. (Joo, minä keittiötumpula ohjaamassa parempiani...) Aiotko ottaa tänään riskin ja kokeilla jotain uutta?

Kuten Vince Lombardi sanoo: "Winners never quit. Quitters never win."

Citius, altius, fortius eli juoksukoulu, osa 3

Torstaina tuli juoksukoulun kolmannen osan, eli vauhtiharjoittelun vuoro. Aavistelin vähän huonoa koska juokseminen ei kinttuni nykyisessä kunnossa ole vieläkään onnistunut, mutta lähdin silti kokeilemaan. Olin jo valmiiksi väsynyt, mikä ei kyllä auttanut treenin kanssa.

Vauhtiharjoittelulla olisi tarkoitus anaa juoksijalle eri tyyppisiä treenejä. Me juoksimme n. 30 minuuttia siten että teimme 2 minuutin vetoja kovalla, lähes maksimisykkeisellä vauhdilla. Jokaista vetoa seurasi kahden minuutin palauttelu, jolloin laskettiin sykettä.

Odotin harjoitusta kauhulla, sillä jalkani oli alkanut kenkkuilla jo lämmittelylenkin aikana. Ja niin siinä vaan kävi, että pahalta tuntui. Mitä pidemmälle kello kulki, sen pahemmalta. Viimeiset pari vetoa tein silkalla sisulla ja siltikään olo ei maaliin tullessa ollut voittoisa, pikemminkin nolotti ja harmitti.

Mies yritti kannustaa ja sanoa, että parhaasi teit. Ja että toipilaana on tärkeää osata tehdä varovaisesti. Mutta kun en osaa. Olen näemmä liikunnan suhteen aikamoinen on-off -ihminen, eli joko laitan kaiken peliin ja puserran hampaat irvessä tai sitten istun sohvalla. Enkä osaa keskittyä siihen omaan suoritukseen vaan päässäni kilpailen muiden kanssa. Tänäänkin kirvelsi aika pahasti kun osa kurssilaisista ohitti minut (useasti) kentällä, juosten niin kevyen ja vaivattoman näköisesti...

Olisi kyllä hienoa olla sellainen ihminen, joka tekee asioita järkevästi. Tai sellainen, joka juoksee kevyesti. Mutta tällä mennään. : (

Kohti hauskempaa viikonloppua...

Lemmenlomalla

Kävimme lauantaina siipan kanssa elokuvissa. Edellisen rämistelyn jälkeen päätimme vaihtaa tunnelmaa ihan toisenlaiseksi ja kävimme katsomassa Meryl Streepin ja Tommy Lee Jonesin tähdittämää kypsempää rakkauskomediaa Lemmenlomalla. Tarina on yksinkertainen, pääpari on 31 vuoden liiton jälkeen vieraantunut toisistaan. Nukutaan eri makuuhuoneissa, ei keskustella ja häälahjaksikin passaa romanttisesti telkun kanavapaketti. Kunnes Streepin esittämä Kay kyllästyy ja hakee apua self-help -kirjasta ja eipä aikaakaan kun rouva buukkaa pariskunnalle matkan kirjan kirjoittaneen terapeutin (Steve Carrell) hoitoon.

Pieni miinus leffassa kyllä on ja yllättäen se on Steve Carrell, jonka huumori yleensä iskee allekirjoittaneeseen. Odotin koko elokuvan ajan että Carrell tekisi jotain hauskaa - ei tehnyt. Ymmärsin kyllä ettei hänen roolinsa tällä kertaa ollut komediallinen, mutta aivoni eivät pystyneet päästämään hauskan miehen leimasta irti.

Leffa ei ole mikään unohtumaton kokemus, mutta se oli mukava ja rento ja onnistui herättämään jopa vähän ajatuksiakin. Varmasti ihmissuhteetkin ovat vaarassa vinoutua jos jätetään asioita sanomatta, hampaankoloon. Kaipa se niin on, että melkein kaikki arvokkaat asiat tässä elämässä vaativat työtä ja vaivannäköä, niin myös avioliitto.

Ne pienet arkiset jutut, kosketus tai sanat, ovat sittenkin aika tärkeitä. Ainakin minusta huono päivä vähän paranee kun mieheni ottaa kädestä kiinni. Ja pieni mukava kommentti saattaa suorastaan joskus pelastaa päivän - niin pieni vaivalla! Ikävä kyllä huomaan että itsekin unohdan turhan usein antaa positiivista palautetta, mutta sunnuntainapa muistin sen, kiitos tämän elokuvan. Kirjastoreissullani tulin kerrankin sanoneeksi virkailijalle: "Kiitokset hyvästä työstä, olette tehneet tästä kirjastosta todella kivan paikan. Tänne on aina mukava tulla." Sain palkaksi ison hymyn sekä virkailijalta että ihan vierustoveriltakin. Tuli hyvä mieli. Muistaisinpa jatkossakin sanoa näitä tärkeitä pieniä kiitoksia!