perjantai 18. toukokuuta 2012

Kuvatuksia ja kipeitä pohkeita

Toukokuu on ollut täynnä touhua. Olen yrittänyt treenailla naisten kympille, mutta taitaa pohkeissa olla sellaista kremppaa etteivät alkuperäiset tavoitteet voi millään toteutua. 10-15 minuutin juoksu saa jo pohkeen kramppaamaan ja toistaiseksi pidemmistä venytyksistäkään ei ole ollut apua. Hierontaa ajattelin kokeilla, mutta apu ei varmaan tule ajoissa sillä Kymppihän juostaan jo ensi viikolla. Kymppi menee kyllä vaikka kävellen, tärkeintä on kuntoilla ja viettää hauskoja hetkiä ystävien kanssa mutta haluaisin kovasti löytää ilon juoksemiseeni. Peukut pystyyn!

Valokuvaushaastetta olen sentään saanut työstettyä, tässä olisi kuvatuksia kuluneilta päiviltä

"Someone that inspires you"
Ystäväni ovat minulle loppumattomia inspiraation lähteitä.
Ihailen heitä, jotka uskaltavat heittäytyä hetken vietäviksi ja tavoitella unelmiaan.
Ja heitä jotka ovat sitkeitä ja peräänantamattomia. Kekseliäitä.
Vahvoja ja herkkiä samaan aikaan.
Heitä, jotka ovat kulkeneet vaikeita polkuja ja taistelleet tiensä aurinkoon.
Heitä, jotka saavat muut nauramaan. Tai joilla on aikaa kuunnella ja olla läsnä.
Tiedätte keitä olette.
Kiitos siitä.

"A smell you adore" 
Hyviä tuoksuja olisi ollut moniakin, tällä kertaa kuvaan valikoitui ruoan tuoksu.
Ihanaa varsinkin silloin kun nälkäinen kuin susi.

"Something you do everyday"
Olen tukkaihmisiä. Vaikka kuontaloni onkin usein ... huoleton,
pidän salaa hirmuisesti hiuksistani. 

"A favorite word"
Tämä kuva on meidän jääkaappimme ovesta. Ja se suosikkisanahan on
- tietysti- rakkaus. Sillä kyllä se vaan maailmaa pyörittää.
Ja suurin onni maailmassa on se, kun joku rakastaa ja
kun saa olla itse rakastettu. Amore.

"Kitchen"
Tuona päivänä meidän keittiössämme kokkailtiin kastiketta paprikan ja valkosipulin kera.
Tuli hyvää. Kuinka noista aineksista voisi pahaa tullakaan?

"Something that makes you happy"
Toistan itseäni. Rakkaus. 

"Mum"
Istutin äitini muistolle viime keväänä tämän luumupuun.
Puu muistutti koko viime kesän pitkälti risua ja olin
talven ajan huolissani siitä, kuinka se selviäisi talven pakkasista.
Mutta selvisi se, nyt on jo hienot silmutkin.
Sitkeä sissi, niinkuin äitikin oli.

4 kommenttia:

  1. Auts, harmi tuo kramppaus! Oletko kokeillut magnesiumia? Suolojen puute voi olla kramppien syy, varsinkin jos on alkanut treenata enemmän ja ehkä juonut enemmän vettä. Tsemppiä treeniin ja ilon etsintään ;) Naisten 10 on iloinen tapahtuma, jos ei voi juosta niin ei se mitään, tärkeintä on hauskanpito ja tunnelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä kokeilla sitäkin. Eilen vaihdoin juoksemisen suosilla rivakkaan sauvakävelyyn - kipu ei oikein tuo iloa elämääni. Sauvislenkki olikin ihan hyvä kokemus, tuli reippailtua hyvällä sykealueella ja vielä ilman tuskaa. Vaikeinta kai on myöntää itselleen että en nyt pysty tähän.

      Kympille kuitenkin mennään kavereiden kanssa, päivästä tulee toivottavasti kaunis ja hauska.

      Poista
  2. Olisin myös ehdottanut magnesiumia kuten edellä. Ja samoin siirtynyt toisinaan sauvakävelyyn - ja ilokseni huomasin saman - mukavaa ja syke pysyy alhaisena.

    Zemppiä & Hauskaa Kymppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kokeilla sitä magnesiumia jos uudet tossut eivät auta. Ja kävelylläkin tosiaan pärjää. Pitäisi vaan osata välillä hellittää.

      Poista

Kiitos kommentistasi!