torstai 4. huhtikuuta 2013

Viikko Venetsiassa: herkuttelu ja shoppailu

Italia on minulle ehdottomasti herkuttelun maa. Pastat, pizzat ja gelatot ovat vieneet sydämeni jo aikaisemmillakin reissullamme ja odotukset olivat Venetsiassakin korkealla - mutta elämäni parhaita aterioita en täällä syönyt! Ruokailu Venetsiassa oli ehkä hiukan kalliimpaa kuin aikaisemmissa Italian kohteissamme, mutta arvasimme kyllä jo kaupunkiin mennessämme hinnoissa olevan "turistilisää". Ruoka oli kuitenkin laadukasta ja hyvää, joten laskun maksu aterian päätteeksi ei harmittanut.

Venetsian ruokalistoja hallitsivat ehdottomasti merenelävät eri muodoissaan. Meidänkin reissumme aikana pöydässä näkyi useampaan otteeseen Frutti di mare -pizzoja ja pastoja, testasipa mieheni Pasta al seppie neron, mustekalan musteella värjätyn mustan pastakin. Minun suosikikseni nousi tylsästi tonno cipola, tonnikala ja sipulipizza, jossa kalan suolaisuus ja sipulin makeus yhdistyivät oikein mainiolla tavalla. Ihanaa oli myös tuoreesta tonnikalasta tehty carpaccio-tyyppinen herkku!


Gelato - jäätelö - on oma herkullinen lukunsa. Ikävää sanoa näin, mutta italialaisten pikkukioskien jälkeen valioiden ja ingmanien sokerinmakeat tuotteet melkein itkettävät. Gelatoissa kun oli sekä makua että näköä, pikkupuodeissa nimittäin esillelaittokin on kauniimpi kuin meikäläisittäin. 2,50 eurolla saa kaksi palloa - oivallinen kauppa! Tällä kertaa suosikkimakuni taisi olla pistaasi, mutta kuvassa näkyvä tumman suklaan ja mansikan yhdistelmä ei sekään kyllä ollut yhtään pöhkömpi.

Vaikka Venetsiaa ei mainostetakaan ostosparatiisina, onnistuu siellä shoppailukin. Kauppoja on paljon, mutta suuri osa niistä kylläkin myy turisteille suunnattua krääsää, karnevaalinaamioita tai Muranon lasia. Olen ymmärtänyt että monet halvimmista tuotteista tuotetaan nykyisin Kiinassa, joten jos haluaa tukea paikallista käsityötä, saa olla tarkkana - ja maksaa! Naamiopuodit olivat täynnä upeaa silmänruokaa, mietinkin useammin kuin kerran sitä että kaupunki varmasti näyttää upealta karnevaalien aikaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!