perjantai 19. heinäkuuta 2013

Roadtripillä Lahdessa

Kesäloman alkua odotellessa päätimme lähteä kyläilemään tuttavien luokse Lahteen ja siellä olikin meille suunniteltu oikein kunnolla ohjelmaa! Meidät nimittäin kiikutettiin kuulumisten vaihdon jälkeen ensin tutustumaan Urajärven hienosti restauroituun kartanoon ja sitten vielä paikalliseen ilmailumuseoon. Ohjelman kruunasi piipahtaminen eväiden kanssa Kalmarinrannalle uimaan. Touhukas ja  mukava päivä - onneksi oli kamera mukana!

Urajärven kartano sijaitsi upeissa maisemissa Asikkalassa ja onneksemme ehdimme opastetulle kierroksellekin mukaan. Kierros kattoi lähes kokonaan talon alakerran (vain Hugo von Heidemanin makuuhuone oli suljettuna keskeneräisten restaurointitöiden takia) sekä kurkistuksen sivurakennukseen, jossa tarinan mukaan valkoinen rouva (von Heidemanin sisarusten isän ensimmäinen vaimo) kummittelee. Kummitukset jäivät tällä kertaa näkemättä mutta kartano tarjosi hyvän käsityksen siitä millaista herraskainen elämä on aikoinaan ollut. Itse yllätyin siitä, kuinka pienet kartanon tilat todellisuudessa olivat - rakennuksen yläkerta oli ilmeisesti toiminut lähinnä vinttinä. Täältä ei löytynyt tanssisaleja ja talon väen henkilökohtaiset huoneetkin olivat viehättäviä mutta pienehköjä. Pidin kuitenkin kovasti siitä, että talonväki tuntui olevan läsnä pienten henkilökohtaisten esineiden kautta, esimerkiksi kuvan vieraskirjaa olisin selaillut mielelläni samoin kuin olohuoneen kahvipöydän alla olevia paksuja kirjoja, jotka ainakin näyttivät valokuva-albumeilta.


Kartanon viimeiset omistajat olivat von Heidemanin sisarukset Lilly ja Hugo, jotka testamenttasivat kotinsa kartanomuseoksi. Urajärven mailla kannattaa myös kävellä vähän kartanoa pidemmällekin mikäli säät vain suosivat sillä mm. Hugon rakennuttama näköalapaikka Valhalla on näkemisen arvoinen. Pistäydyimme myös kartanon kahvilassa, josta löytyi makoisaa mansikka-raparperijuustokakkua. (Josta valitettavasti ole kuvaa, koska - öh - se katosi lautasiltamme ennen kuin kuvaaminen edes juolahti mieleen.)


Kartanotunnelmien jälkeen vei tiemme meidät Päijät-Hämeen ilmailumuseoon, jossa saimme mainion yksityiskierroksen museon innostuneelta ylläpitäjältä. Museossa, joka muuten on saksalaisten toisen maailmansodan aikana rakentama hangaari, oli näytillä toistakymmentä käytöstä poistettu konetta sekä pienoismalleja. Erikoisuutena museolla on Blackburn Ripon II F -kone, joita on säilynyt ehjänä vain muutamia kappaleita.


Retken päätimme Kalmarin uimarannalle, mikä kuumana päivän olikin oiva valinta. Vähän viilentävää vettä, piknik-eväät nassuut ja sitten kohti kotia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!