sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Aurinkoa, asfalttia, värejä - kevät tulee

Maaliskuun ensimmäinen viikko alkaa olla takana ja kiva viikko olikin! Kevään lähestymisen alkaa tuntea - näkyy asfalttia, linnut laulavat ja aurinko paistaa! Huomasin että kevät piristää mieltä niin että omaan pukeutumiseenkin alkoi löytyä värejä ja leikkisyyttä, sekin piristi oloa entisestään!

Päivä 1: "Up"
Olen kaivanut Naisten kymppiä varten itselleni juoksuohjelman, sellaisen riittävän rennon jotta treenaamisen  ilo ei pääsisi katoamaan. En juossut paljonkaan viime vuonna, joten kunto lienee sen mukainen. On siis aloitettava maltillisesti. Mieli tekisi oikeastaan päästä jo ihan ulos juoksemaan, mutta tiet ovat nyt sen verran liukkaita etten uskalla. Treenit alkavat siis huomenna, punttiksen juoksumatolla, mikäli vain onnistun matolle pääsemään. Ovat niin suosittuja mokomat...

Päivä 2: "Fruit"
Maaliskuun kuvahaastekin on alkanut, neljä kuvaa on ehditty ottaa. Haaste on oikeastaan melkoinen, sillä töiden jälkeen ei aika ole aina riittänyt kovin mahtavan kuvan ottamiseen, silti aion jatkaa yrittämistä - haastaahan oman luovuudenkin hienosti.
Päivä 3: "My neighbourhood"
Viikonlopun ulkoilun jälkeen olo on melkein reporanka. Tästä on hyvä lähteä kohti uutta viikkoa!

Päivä 4: "Bedside"

2 kommenttia:

  1. Sulla on ihanat haastekuvat, tun naapurusto -kuva on oikeen sellainen mikä iskee ihan mun sieluun =). Rrrrrrakastan vanhoja taloja ja niiden historiaa! Tuollaisen kun saisi itselle....! Joo, minä en voinut vastustaa tätä haastetta, aiheiden vapaus ja tulkinnanvaraus on mukavaa. Bedside on mysteeri-kuva. Olisikohan siinä suolalamppu... =)

    VastaaPoista
  2. Mustakin on kiva kävellä tuon talon ohi, sääli vain että se on niin yksinäinen... Mietiskelen aina välillä että olispa kiva ostaa tuo ja laittaa kuntoon.

    Musta tässä haasteessa on kivaa myös muiden kuvien näkeminen, jokainen tulkitsee niin omalla tavallaan. Bedsidessa on suolalamppu, hyvin pongattu!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!