torstai 24. toukokuuta 2012

Kuvia ja kysymyksiä

Kuvia ja matkoja blogin JohannaH haastoi kaikki lukijansa vastaamaan kysymyksiin. Siispä samalla kun tarjoilen viime viikon kuvahaasteen kuvatuksia, vastailen myös vähän. 
  1. Kerro jokin koulumuisto
    - Meidän piti ihan ensimmäisenä koulupäivänä piirtää kasvokuva itsestämme, joak sitten kiinnitettäisiin luokan seinälle. Minä, vaaleatukkainen pikkutyttö, piirsin itselleni mustan lyhyen tukan, koska halusin näyttää samalta kuin elokuvan Lumikki. Opettaja vähän ihmetteli sitä, mutta jokeripokerina selitin että tukkani oli musta...
  2. Lempikukkasi?
    - Tulppaani.
  3. Muistosi mammasta tai isovanhemmasta?
    - Mummi teki aina ihanaa spagettia. Isolla rautaisella pannulla. Tykkäsin siitä kauheasti ja pyytelin aina mummia tekemään minulle spagettia. Se on vielä tänäkin päiväni lohturuokani, jota haluan syödä silloin kuin seinät kaatuvat päälle. Jokin sen lämmössä tuo mieleeni palan lapsuutta ja sitä huolettomuuden ja turvallisuuden tunnetta.
  4. Tarviitko silmälaseja - kuinka monta?
    - Tarvitsen, yhtä paria.
  5. Juotko kahvia aina samasta mukista tai kupista - millaisesta?
    - En juo kahvia, mutta teetä kylläkin. Enkä käytä aina samaa kuppiakaan. Tykkään mukeista joissa on joku hassu idea. Tosin nykyinen työmukini on kyllä ihan tavallinen, matkamessuilta saatu jossa on turkkilaisia ornamentteja. (Se on nätti!) Kotona hörpin mm. mukista joka vaihtaa väriä lämmön mukaan.
  6. Sex?
    - Kuusi på svenska? Madonnan muinainen kirja? Sukupuoli? Joku muu, mikä?
  7. Oletko onnellinen?
    - Olen matkalla taatusti matkalla sitä kohden. Takana on rankka aika, mutta onneksi se alkaa olla takana. On hetkiä, jolloin hyvän olon määrä suorastaan yllättää, välillä taas pilvet vähän synkentävät aurinkoni hetkeksi. Olen kuitenkin hurjan kiitollinen elämälle miehestäni, joka on minun kallioni, joku johon voin aina turvata. Minulla on ihania ystäviä, ihan mielettömiä tyyppejä, joiden kanssa tulee aina hyvälle tuulelle. Minulla on kirjoja, juoksulenkkejä, valokuvausta ja blogia. Mielenkiintoinen ja haastelias työ ja aika mahtava tiimi. Olen terve. Minulla on ollut onnea.
  8. Mitä kaipaat?
    - Äitiäni. Lisää tunteja päivääni. Tahdonvoimaa. Talvisin valoa.
  9. Mitä teet kun kesä koittaa?
    - Tassuttelen paljain varpain. Syön marjoja. Olen. Puuhailen. Ihmettelen pihaa. Löhöän.
  10. Joulu vai juhannus?
    - Juhannus. Silloin on paaaljon kivemmat ilmat ja paljon vähemmän hössättävää valmisteluissa. Me emme yleensä tee mitään kovin erikoista juhannuksena, olemme vain ja nautimme hiljaisesta kaupungista.
  11. Oletko hyvä laskemaan, edes yhteentoista?
    - Olen joo. Tosin saatan joskus laskiessani unohtaa mihin saakka olin jo päässyt.
Lopuksi edellisen viikon haastekuvia:


"Grass"
Kuvassa on - pakon vuoksi- toki vähän ruohoakin. 
Mutta viime vuonna istuttamani alppiruusu tekee ensimmäisiä kukkiaan
ja olen siitä aika innoissani. Joka päivä on tullut käytyä nuppuja tiirailemassa
- niin kauniita!

"Love"
Tämä oli kansainvälisen valokuvapäivän kuvani. 
Rakastan kuvaamista.

"What you are reading"
Tuon hetkistä lukukasaani. Kolme päälimmäistä kuuluvat kirjablogini
Bloggaajien viikot -kirjoihin, joissa esittelen blogeista syntyneitä kirjoja. 
Juuri nyt korkkasin kasan alimmaisen ja olen lumoutunut...

"A Snack"
Helatorstaina herkuteltiin tällä - kaupan pakastealtaasta
löytyneellä gelatolla, makuna Nocchio eli pähkinä.
Eihän tämä ihan se aito asia ole, mutta maukasta kuitenkin...

"Something you made"
I made these disappear!
Herkuttelimme ystävien kanssa Kakkugalleriassa ja päädyin
kokeilemaan jättimäistä marenkia. Oli se hyvää!
Pahoitteluni huonolaatuisesta kännykkäkameran kuvasta, 
aina ei vain tule raahattua kunnon kameraa mukaan.

"A favourite place"
Lempipaikkaani mietin kauankin, ehdokkaita olisi monia - 
sohvannurkasta auringonläikkään ja lähellä olevaan niittyyn,
jossa on kiva kuljeskella.
Tämän hetken lempparipaikakseni kuitenkin valikoitui yksinkertaisesti 
oma piha.
Muutimme viime kesänä nykyiseen kotiimme ja tämä onkin ensimmäinen
kevät, josta saamme ihan oman pihalla nauttia. On ollut
ihanaa jännittää mitä maasta nouseekaan, myllätä ja istutella.
Katsella luonnon voimaa ja vähän omienkin kätösten jälkeä.
Rakastan puita ja voisin istuskella katselemassa näitä kavereita 
vaikka kuinka paljon. Allergiasta huolimatta.

2 kommenttia:

  1. "Oletko hyvä laskemaan, edes yhteentoista?
    - Olen joo. Tosin saatan joskus laskiessani unohtaa mihin saakka olin jo päässyt."

    :D Kuten monasti huomasimme :)
    "Kolme, kolme, kolme, kolmee...."

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!