#satasyytäollaonnellinen (2): matkustaminen avartaa (New York!)

Jatkan sata syytä iloon -sarjaa isolla ilonaiheella - matkustamisella. Matkat, niistä haaveileminen, niiden suunnittelu ja niillä oleminen ovat ehdottomasti minun elämäni suolaa. Ja kaikkein parasta on se, että ainakin toistaiseksi matkalta on aina ollut ihanaa palata kotiin. Oma sänky, omat tutut jutut - siinä sitä on autuutta. On tämä ihmisen elämä kummallista kun pitää mennä kauas nähdäkseen kuinka hienoa on lähellä.

Tammikuussa suuntasimme siippani kanssa New Yorkiin. Reissu oli kummallekin ensimmäinen mutta toki olimme tehneet netissä taustatutkimusta. Ajankohta ei ollut otollisin säiden perusteella mutta joulun jälkeiset alennusmyynnit kiinnostivat sen verran paljon että päätimme riskeerata. Ja sitten koimme amerikkalaisen lumikatastrofin josta varoiteltiin mediassa jo päiviä aikaisemmin. Myönnetään, keli oli kurja tuulen ja lumisateen takia mutta suomalaisina emme ehkä oikein ymmärtäneet tilanteen poikkeuksellisuutta - normaali talvikeli! Lumipyryn taakse melkein katoavissa pilvenpiirtäjissä kuitenkin oli jotain romanttista, olen iloinen että nekin tuli nähtyä vaikka mielummin olisinkin nauttinut auringonpaisteesta.

Reissulla tuli shoppailtua. (kyllä, suosittelen matkaan lähtemistä tyhjin matkalaukuin. Ne kyllä täyttyvät matkan aikana.) Tammikuu on alennusmyyntien aikaa jenkeissäkin ja monessa kaupassa alet olivat jopa -75%. Mukaan tarttui mm. muutama takki, paljon kenkiä sekä Victoria's Secretin ihania kosmetiikkatuotteita, joita myytiin muutaman eurolla.

Hotellimme sijaitsi Broadwayn varrella, lähellä Times Squarea joten kauppoja löytyi lähistöltä kiitettävästi. Parhaaksi löydöksi kuitenkin osoittautui Financial Districtissä sijaitsevat Century 21, joka oli työläs, väsyttävä ja suoranainen penkojan paratiisi. Tavaratalossa on myynnissä tavaraa kuuluisilta muotisuunnittelijoilta kuin tunetemattomiltakin nimiltä - hintahaitari on huikea. Vastaan saattaa tulla tuhansien eurojen hintaisia asuja kuin parilla kympillä mukaan lähteviä vaatteitakin. Ja löytöjä voi tehdä, mm. mieheni nappasi mukaansa kengät joiden alkuperäishinta lapun mukaan oli 200 taalaa - final salessa nyt 12 $. Jonot ovat pitkiä ja kuumakin voi tulla mutta se saattaa olla sen arvoista!

Kyseinen Century 21 liike on muuten ihan 9/11 Memorialin lähellä, joten ennen shoppailuryntäystä kannattaa käydä hiljentymässä tällä vaikuttavalla muistomerkillä. Tornien tilalle on rakennettu suuret vesiputousaltaat, jotka minusta symboloivat kauniisti pohjatonta surua. Altaiden reunalle on kaiverrettu iskussa kuolleiden nimet ja uhreille joilla on syntymäpäivä, on viety valkoisia ruusuja. Kaunis ja koskettava paikka - suosittelen.

Syötyäkin tuli. Aika usein herkuttelimme deleissä, jossa saa buffet-pöydästä mättää boxiin mitä haluaa, hinta määräytyy laatikon painon mukaan. Nälkäiselle tämä oli nopea ja helppo vaihtoehto, pikkunälkään saattoi laatikon täyttää vaikka tuoreilla hedelmillä ja marjoilla jotka tarjosivat hyvän ja terveellisen välipalan. Herkuista jäi erityisesti mieleen Crumbs Bakeryn Red Velvet -cupcake, joka oli juuri sopivan kosteaa ja ihan syntisen hyvää. Myös Juniorsin New Yorkin parhaaksikin koettua juustokakkua ostimme mukaamme palan, mutta vaikka kakku hyvää olikin, oli se myös sen verran tuhtia tavaraa että söimme sitä kolmen päivän ajan...

Taisimme käydä katsomassa suurimmaksi osaksi ne tyypillisimmät turistinähtävyydet, joista ehkä vaikuttavimpana jäi mieleen Times Square kaikkine vilkkuvine ärsykkeineen. Yksi turistijutuistamme oli myös Broadway-show. Luimme netistä vinkin jossa kerrottiin että saman päivän näytöksiin kannatti käydä kyselemässä TKTS:n myyntipisteiltä lippuja, hinnat saattaisivat olla silloin reilustikin alakanttiin. Otimme vinkistä vaarin ja päädyimme nappaamaan itsellemme liput Chicagoon puoleen hintaan. Paikat olivat melko hyvät sillä teatterin pienehkön koon takia ihan sieltä takarivistäkin näki näyttelijöiden kasvot hyvin. Esitys oli oivallinen, sen jälkeen nauratti ja laulattikin. Yksi tv:stä tuttukin lavalla näkyi, Frasier-sarjassa päähenkilön ex-vaimoa esittänyt Bebe Neuwirth oli topakkana vankilanjohtajattarena.

 

Kymmenen päiväämme hurahtivat ohi hurjan nopeasti, niinkuin yleensä käy kun on hauskaa. Näimme museossa Tyrannosaurus Rexin ja monta muuta luurankokaveria, pähkäilimme tippauskulttuuria, huristelimme metrossa vähän epäsiistimmilläkin asemilla (jonne eksyimme vahingossa ja jonne paluumetroa odotellessamme saapui NYPD etsimään jotain tyyppiä. Koska mielikuvitukseni on vilkas ja olen nähnyt riittävästi elokuvia, olin aika iloinen kun metro tuli...) Olen antanut high fiven lentokentän turvatarkastajalle ja huokaillut New York Public Libraryssä. Myös bagelit on testattu, ovat hyviä mutta isoja. Katselimme Keskuspuistossa oravia ja ihmettelimme limousineja. Maailma on suuri ja se on kaunis ja jännittävä.

Kaikista seikkailuista huolimatta oli silti ihanaa tulla kotiin. Vaikka lähtiessämme alle jäävä New Yorkin valomeri olikin vaikuttava, silti sydän sykähti kun näimme allamme juuri heräävän Suomen huurteisine puineen. On se kaunis. Koti. 

Sata syytä olla onnellinen

Pongasin Ja kaikkea muuta -blogista kivan haasteen, jota ajattelin alkaa täällä työstämään. Homman nimi on sata syytä olla onnellinen ja se aikalailla kertookin jo mistä on kyse. Tarkoitus on siis vuoden aikana listata sata syytä iloita, ei pöllömpi lista siis. Mukaan saa liittyä, toteutus olkoon jokaisella sellainen kuin mikä hyvältä tuntuu.

Ensimmäinen syyni onnellisuuteni ovat: tulppaanit tammikuussa. Ihania. Rakastan niitä. <3

#satasyytäollaonnellinen

Vaakalentoa

Ihan alkuun toivotan kaikille hyvät uudet vuodet ja esitän pahoitteluni huonosta bloginpidosta. Elämä vei mennessään, tiedätte varmaan... Varsinkin viimeiset pari kuukautta ovat olleet melkoista vaakalentoa, omaa ja perheenjäsenten sairastelua ja arjen pieniä katastrofeja täynnä. Yritän lohduttautua sillä että myrskyn jälkeen on tyyntä ja painaa sitkeästi vastatuuleen.

Tänään tosin mieli oli jo, jos ei nyt suorastaan virkeä, niin ainakin vähän seesteisempi, luulen että auringonvalolla oli tekemistä asian kanssa. Olen yrittänyt sitkeästi painaa lenkeille sateessakin sillä liikunnan jälkeen olo on vain parempi. Ehkä syynä ovat endorfiinit, raitis ilma tai sitten vaan suorittamisen ilo? Tai se, että saa ihan rauhassa ajatella omia juttuja tai olla ajattelematta yhtään mitään. Autuasta.

JS Kashiman kannella

Joskus käy tuuri. 9-vuotias sukulaispoikani oli vierailemassa luonamme Helsingissä ja miettiessämme pikku-
hepulle jotakin hauskaa puuhaa, hoksasimme että juuri tänään oli Helsinkiin saapuneessa japanilaisessa sotalaivassa, JS Kashimassa, avoimet ovet. Tuumasimme että oikea, iso sotalaiva olisi pikkupojalle mielenkiintoinen kokemus, joten sinne siis!

Paikalla hämmästyimme laivaan olevaa jonoa, joka oli noin 300 metriä pitkä. "Pisin jono jossa olen koskaan ollut", ilmoitti pieni vieras. Jono onneksi liikkui mukavan nopeasti eteenpäin, mutta n. 45 minuuttia jouduimme odottelemaan ja siitä sai kyllä täti kuulla kunniansa! Onneksi vieressä oleva iso laiva ja kauppatori touhuineen sentään tarjosivat vähän ajanvietettä odotukseen.

Sisällä laivassa liikuttiin myös jonoissa, mutta kaikki eteni kyllä sujuvasti ja joutuisasti, juuri niinkuin japanilaisilta odottaa saattaa. Koulutusaluksena käytetyn laivan miehistö oli iloista, tervehti ja moikkaili jopa suomeksikin. Vieraat oli otettu mukavasti huomioon, univormuissaan olevan miehistön kanssa sai ottaa ilomielin kuvia ja olipa vieraille varattu mahdollisuus mm. ottaa kuvia laivastoupseerin takissa ja lakissa sekä isoa tykin patruunaa pidellen. Ei varmaan ole yllätys että tykin patruuna ja univormu olivat aika kova sana varsinkin 9-vuotiaan mielessä eikä jonottaminen kuulemma enää harmittanut, päinvastoin, jos vain aikaa olisi riittänyt, olisi pikkuherra mielellään mennyt uudelleenkin.

Roadtripillä Lahdessa

Kesäloman alkua odotellessa päätimme lähteä kyläilemään tuttavien luokse Lahteen ja siellä olikin meille suunniteltu oikein kunnolla ohjelmaa! Meidät nimittäin kiikutettiin kuulumisten vaihdon jälkeen ensin tutustumaan Urajärven hienosti restauroituun kartanoon ja sitten vielä paikalliseen ilmailumuseoon. Ohjelman kruunasi piipahtaminen eväiden kanssa Kalmarinrannalle uimaan. Touhukas ja  mukava päivä - onneksi oli kamera mukana!

Urajärven kartano sijaitsi upeissa maisemissa Asikkalassa ja onneksemme ehdimme opastetulle kierroksellekin mukaan. Kierros kattoi lähes kokonaan talon alakerran (vain Hugo von Heidemanin makuuhuone oli suljettuna keskeneräisten restaurointitöiden takia) sekä kurkistuksen sivurakennukseen, jossa tarinan mukaan valkoinen rouva (von Heidemanin sisarusten isän ensimmäinen vaimo) kummittelee. Kummitukset jäivät tällä kertaa näkemättä mutta kartano tarjosi hyvän käsityksen siitä millaista herraskainen elämä on aikoinaan ollut. Itse yllätyin siitä, kuinka pienet kartanon tilat todellisuudessa olivat - rakennuksen yläkerta oli ilmeisesti toiminut lähinnä vinttinä. Täältä ei löytynyt tanssisaleja ja talon väen henkilökohtaiset huoneetkin olivat viehättäviä mutta pienehköjä. Pidin kuitenkin kovasti siitä, että talonväki tuntui olevan läsnä pienten henkilökohtaisten esineiden kautta, esimerkiksi kuvan vieraskirjaa olisin selaillut mielelläni samoin kuin olohuoneen kahvipöydän alla olevia paksuja kirjoja, jotka ainakin näyttivät valokuva-albumeilta.

Kartanon viimeiset omistajat olivat von Heidemanin sisarukset Lilly ja Hugo, jotka testamenttasivat kotinsa kartanomuseoksi. Urajärven mailla kannattaa myös kävellä vähän kartanoa pidemmällekin mikäli säät vain suosivat sillä mm. Hugon rakennuttama näköalapaikka Valhalla on näkemisen arvoinen. Pistäydyimme myös kartanon kahvilassa, josta löytyi makoisaa mansikka-raparperijuustokakkua. (Josta valitettavasti ole kuvaa, koska - öh - se katosi lautasiltamme ennen kuin kuvaaminen edes juolahti mieleen.)

Kartanotunnelmien jälkeen vei tiemme meidät Päijät-Hämeen ilmailumuseoon, jossa saimme mainion yksityiskierroksen museon innostuneelta ylläpitäjältä. Museossa, joka muuten on saksalaisten toisen maailmansodan aikana rakentama hangaari, oli näytillä toistakymmentä käytöstä poistettu konetta sekä pienoismalleja. Erikoisuutena museolla on Blackburn Ripon II F -kone, joita on säilynyt ehjänä vain muutamia kappaleita.

Retken päätimme Kalmarin uimarannalle, mikä kuumana päivän olikin oiva valinta. Vähän viilentävää vettä, piknik-eväät nassuut ja sitten kohti kotia!

Pitäisi mutkun

Olen tehnyt Venetsian matkasta kuvakirjaa melkein kuukauden. Loppu ei ole vieläkään näkyvissä sillä
kirja ei oikeastaan edisty. Miksi? Matkakirjan tekohan pitäisi olla kivaa?

Mutta kun ulkona paistaa aurinko. Ja pihalla on kiva kuoputella. Kun on kaikenlaisia projektia, kuten Siivouspäivän kirppikset, Naisten kymppi, pihatalkoot, oksatalkoot ja leffassakin pitäisi käydä. Kun ei millään jaksaisi istua sisällä koneen ääressä. Ja iltaisin kun on väsynyt, ei enää jaksa.

Mutta kuvakirjan alennuskuponki menee heinäkuun lopussa vanhaksi. Ehkä siihen mennessä onnistun.

Mutta juuri nyt haluan kulkea ahon laitaa, poimia luonnonkukkia maljakkoon, syödä uusi perunoita ja haistella ja maistella kesää!

Nollasta viiteen, viikot 3 & 4

Viime viikot ovat menneet kuin siivillä, jäi siksi kolmannen treeniviikon postauskin rästiin... Vappu sotki pään ja aikataulutkin. Piti leipoa mm. elämäni rumin kakku, josta en taida kehdata tänne edes laittaa kuviakaan.

Juoksumielessä viikot ovat olleet vaihtelevia. Mukaan on mahtanut pettymyksen tunteita ja hammas irvessä väkisin vetämistä mutta myös ilon ja onnistumisen elämyksiä. Luulen että minulle sopii ohjelma-muodossa tekeminen, sillä pidän listoista yleensäkin ja koen tärkeäksi sen, että saan suoritettua kaiken listalla olevan. Listan tavoitteet ovat selkeät ja konkreettiset, en siis voi haihatella tai "kuvitella" toimineeni oikein, lepsuilulle ei ole sijaa sillä lista ei tunne armoa. Ainakaan minun mielessäni.

Viikko 3
Maanantai 40 min. 4 x 5 minuutin juoksuvetoja
Keskiviikko 40 min. 2 x 8 minuuttia ja 2 x 4 minuuttia juoksuvetoja
Torstai lihaskunto
Lauantai 40 minuuttia 2 x 10 minuuttia ja 1 x 5 minuuttia juoksuvetoja

Viikko 4
Maanantai 45 minuuttia "pyramidiharjoitus", jossa parin minuutin kävelyllä tauotettuna juostaan ensin 15 min, sitten 5 minuuttia ja lopuksi 5 minuuttia.
Keskiviikko lihaskunto
Perjantai 3 x 10 minuutin juoksuvedot
Lauantai 45 minuuttia "pyramidiharjoitus", jossa parin minuutin kävelyllä tauotettuna juostaan ensin 20 min, sitten 10 minuuttia ja lopuksi 5 minuuttia.

Ensi viikolla pitäisi siis käydä kokeilemassa pystynkö kintullani lönkyttelemään jo viisi kilometriä. Lönkytteleminen nimittäin lienee rehellisin termi vauhdilleni, mutta tällä hetkellä olen iloinen siitä, että jalkani kestää jo sen. Kuntoutumisprojektissani on ollut monia hetkiä, joissa on ollut pakko nöyrtyä, kun yht´äkkiä ei vaan pysty. Mutta sitkeästi ja omaa kroppaa kuunnellen tästä selvitään ja varsinkin viimeisen harjoituksen onnistuminen sai aikaan loistavat fiilikset. I can do it!