sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Raakaa suklaata

Tänä viikonloppuna meillä oli pieni suklaatehdas. Olin maaliskuussa raakasuklaakurssilla ja ihastuin tuotoksiin kovasti. Mies ei ensin lämmennyt, kuulemma raakasuklaa maistui oudolta. Mutta seuraavana päivänä kaikki konvehdit olivat kummasti kadonneet jääkaapista... Sittemmin mies onkin innostunut suklaista siinä määrin että ehdotti että tekisimme tänä jouluna herkkupöytään omia supersuklaita.

Raakasuklaan juttu on se, että se on tarkoitus normaalia kaupan suklaata terveellisempää. Mainospuheissa tietysti luvataan kaikenlaista, itse olen ainakin huomannut sen, että vaikka tavallista suklaata tekisi joskus mieli vetää levyittäin, raakasuklaata en pysty syömään montaa palaa kerralla - sen verran tuhtia tavaraa se on.

Raakasuklaan saa nimensä siitä, että toisin kun normaalia suklaata, sitä ei kuumenneta jolloin kaakaopavuissa olevia ravintoaineita olisi jäljellä suklaassa mahdollisimman paljon. En aio tässä luetella ravintoaineita tms, niistä voivat kiinnostuneet lukea lisää vaikkapa raakasuklaa.comista.

Ihana touhu alkaa sillä että tehdään kaakaovoin palasista pientä silppua, joka sitten sulatetaan vesihauteessa. Pidän tästä vaiheesta paljon, koska kaakaovoi tuoksuu hyvältä ja on nimensä mukaisesti ihanan rasvaista - kädet tykkäävät tästä vaiheesta! Kaakaovoihin sotketaan kookosöljyä ja sitten sekoitellaan taas. (Ja nuuskutellaan kaakaovoita ja kookosöljyä!)

Rouhittua kaakaovoita

Kun rasvat on sekoitettu, lisätään kuivat aineet. Meillä ne ovat kaakao-, Maca-, ja Lucumajauheet. Näitä lisäillään oman maun mukaan. Raakasuklaan teko on muutenkin meillä aika fiilispohjaista, aineksia laitetaan oman maun mukaan, välillä aina pysähdytään maistelemaan ja etsitään sitä hyvää makua ja koostumusta. Makeutusainetta voi laittaa oman maun mukaan, meillä käytetään hunajaa makeutukseen.

Välillä aina sekoitellaan.
Kun suklaa alkaa olla riittävän paksu ja maku on kohdillaan, voidaan lisätä lisäherkut. Raakasuklaa on kyllä hyvää ihan tuollaisenaankin, mutta itse tykkään lisäillä mukaan vähän täytteitä. Tällä kertaa meillä oli pähkinöita, mulperimarjoja (tällä saa muuten yllättävän toffeisen makumaailman aikaiseksi!) ja Goji-marjoja, kaikkia rouhittuna. Täytteet sekoitettiin suklaaseen ja sitten olikin aika kaataa valmis tahna muotteihin.

Lopuksi herkut laitetaan muottiin kovettumaan
Meillä on yksi suklaamuotti, muina työkaluina käytössä olivat ihan tavalliset jääpalamuotit. Minusta jääpalamuotit ovat oikeastaan vähän helpompia käsitellä, koska suklaamuottimme on pehmeää silikonia ja sen pakastimeen nostamiseen tarvitaan useampi käsipari, kun taas jykevämpää jääpalamuottia on helppo käsitellä yksinkin. Suklaat saavat olla pakkasessa ainakin puoli tuntia. Kun ne näyttävät kovettuneen, ne voidaan poistaa muoteista ja vaikka syödä. Koska suklaata ei ole temperoitu, se pehmenee helposti huoneen lämmössä. Itse siis säilyttäisin näitä konvehteja jääkaapissa.

Ja eikun syömään. (Onpahan muuten harvinaisen huono kuva...) 

2 kommenttia:

  1. Mulla on ollut kaapissa jo pitkään Cocovin raakasuklaa"pakkaus", mutta en ole saanut tehdyksi jostain syystä. Sinä olet jo tosi pro kun teet omia reseptejä :-) Jospas saisi nyt joulun aikaan kokeiltua itsekin!

    VastaaPoista
  2. Mä olin Jaakko Halmetojan (Mr. Raakasuklaa.com) kurssilla alkuvuodesta ja sieltä jäi päähän sellainen oppi, että suklaaseen voi sekoitella vaikka mitä kivaa, sen kun maistelee ja etsii oikean yhdistelmän. Tosin nämä mun jutut on aika perusreseptejä, pähkinöitä ja semmoista. Mutta juuri testasin (taas) yhden konvehdin ja kyllä ne hyviä olivat. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!