Juhannusaattona hipsin lähellä olevalle niitylle poimimaan kukkia - aurinko helotti ja niityllä oli vastassa suoranainen lupiinimeri. Loikin sinne ja tänne, yritin valita väriyhdistelmiltään ihanimmat ja erilaisimmat kimppuuni, se oli melkein mahdoton tehtävä. Mutta kimpusta tuli ihana ja ihan oikeanlainen Juhannukseen.
Sitten Juhannuksen viettoon tuli mukaan kameran kanssa huitominen. Yritin kuvata kaunista kimppuani ja se osoittautuikin vaikeaksi. Mitä enemmän Lupiineja silmällä tarkastelin, sitä vahvemmin näin niiden erikoisen kauneuden. Joka ei välittynyt kuviini saakka. Yritin tallentaa huikeat väriyhdistelmät, geometrisuuden, kukkien määrän.
Tajusin rakastavani valokuvausta mm. siksi, että se pakottaa minut katselemaan asioita enemmän. Etsimään erilaisia näkökulmia. Tutkimaan valoja ja varjoja. Kun kulkee kameran kanssa, ei malta vain ohittaa kauneutta, vaan haluaa ottaa sen mukaansa ja jakaa muillekin.
Kun ostin makrolinssin, olen tullut siihen tulokseen, että luonnon kauneuden näkee vasta konttaamalla pitkin peltoja :-) Ennen valokuvausta sitä tosiaan vain ohitti kaiken kauneuden eikä kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Kameran kanssa tulee katsottua maailmaa ihan erilailla!
VastaaPoistaTotta! Sen huomaa kun lähtee tutuille kulmille kameran kanssa. Löytyy kaikenlaista uutta kivaa katsottavaa.
PoistaNiin totta tuo, mitä sanot valokuvauksesta ! Kauneutta tai kiinnostavia asioita ei malta jättää vain olemaan, se pitää tallettaa.
VastaaPoistaKauniita kuvia ! :)
Ja valokuvien kautta tulee asioita tarkasteltua jotenkin huolellisemmin, ainakin minä huomaan tutkivani enemmän maiseman pieniä yksityiskohtia enemmän kun kamera on mukana.
Poista