Riva del Garda ja Arco, päivä 3

Arcon vanhakaupunki.

Meillehän kävi sitten niin että kameran laturi unohtui kotiin, paha juttu! Maanantaina kun kaupat olivat taas auki, päätimme suunnata Arcoon, jossa kuulemma oli isohko ostari ja hommata sieltä uuden laturin. Olisi muuten loppunut lomakuvaus lyhyeen...

Bussit kulkivat Rivan ja Arcon väliä kiitettävän usein ja lipun hintakaan ei päätä huimannut, tiketti maksoi yhden euron ja oli voimassa 70 minuuttia. Pientä sekaannusta tuli toki bussiasemalla, kun kuljettaja neuvoi meitä ottamaan "orangen" bussin, vaikka tarkoittikin ilmeisesti liilaa. Noh, sattuuhan näitä.

Kielitaidosta muuten sen verran, että vaikka Riva elääkin paljolti turismilla, englantia puhutaan yllättävän huonosti, saksan kielellä sen sijaan sai monikin turisti palvelua, luultiinpa meitäkin moneen otteeseen saksalaisiksi. Hyvin silti pärjättin, hyödynsin ahkerasti ne pari sanaa italiaa, jotka tiesin sekä elekieltä jos englannilla ei päästy eteenpäin.

Matka linnaan vei oliivilehtojen halki.

Arcossa ajoimme tietysti sen ostarin ohi, koska bussinkuljettajamme ei ymmärtänyt termiä shopping mall, vaan tipautti meidät kyydistä päättärillä. Eipä siinä mitään, olimmekin siis lähes vanhan kaupungin kauniissa keskustassa ja kun näimme Arcon komean linnavuoren, tiesimme että sinne pitää päästä. Linna on sijainnut paikallaan jo vuodesta 1000 ja se sijaitsee n. 1 kilometrin korkeudessa. Sotilaallisesta näkökulmasta se on varmaankin ollut mainio paikka rakentaa linnoitus, vuoren seinistä kaksi oli lähes pystysuoria.

Löysimme tiemme aika nopeasti vuorelle vievälle patikkapolulle, pienessä paikassa suunnistaminen on helppoa, sen kun vain seuraa muita turisteja. Matka huipulle oli ihana! Mitä korkeamalle kivuttiin sen upeammin maisemat levittäytyivät eteemme, vuoren rinteelle oli istutettu oliivipuita ja niiden välissä kulki kaunis valkokivinen, kiemurteleva tie. Matkan varrella oli useita taukopaikka ja juomalähteitä, jotka tulivatkin tarpeeseen sillä sää oli todella kuuma. Lähteiden vesi oli viileää ja hyvänmakuista, kuulemma se tuli suoraan vuorilta.

Ylhäällä vuorilla sijaitseva linna oli kyllä kipuamisen arvoinen, varsinaiselle raunio-alueelle oli pääsymaksu, muistaakseni muutaman euron luokkaa. Linnassa kävellessäni mietin mitä kaikkea nämä seinät ovatkaan nähneet, melkoisen määrän ihmiskohtaloita ainakin. Hurjaa ajatellakin kuinka linna on saatu rakennettua noinkin vahvaksi noin korkealla ja sen aikaisilla työkaluilla!

Eräässä linnan saleista oli vielä osia alkuperäisistä freskoista jäljellä. (Niitä ei tietystikään saanut kuvata!) Freskot kuvasivat ritareita tappamassa erilaisia hirviöitä, linnanneitoja, piispan tai paavinkin olin sieltä löytävinäni. Kuvissa vilahti useampikin shakkilauta, ilmeisesti shakki oli noihin aikoihin suosittu ajanviete linnassa?

Linnan korkeimmilla kohdilla kävi jo kova tuuli, sellainen että oli pakko napata hattu pois päästä, muuten se olisi lennähtänyt ties minne. Mutta ne maisemat...

Alaspäin tultuamme oli pakko tankata... gelatoa.. Sitten etsimme sen ostoskeskuksen joka loppujen lopuksi oli aika pieni mutta sisälsi kuitenkin muutaman vaate- ja kenkäkaupan ja sen tärkeimmän - eli elektroniikkaliikkeen.

Riva del Garda, päivä 2

Toinen matkapäivä alkoi sumuisena. Päätimme kuitenkin lähteä kiipeämään Bastionille, reilun 300. korkeudessa olevalle linnakkeen rauniolle. Patikkapolku alkoi näppärästi hotellin edestä ja kartta vaikutti selkeältä. Linnuntietä matkaa oli siis vain alle puoli kilometriä, mutta tavallisen tallaajan piti kulkea pidempään, useampia kilometrejä. Nousu oli kohtuullisen jyrkkää, mutta tie oli helppo kulkuinen, joten mikäpä sitä oli tallustaessa ja hikoillessa...

Mitä ylemmäksi kipusimme, sen upeammat maisemat eteemme levittäytyivät. Rivan kaupunkia sai ihastella lintuperspektiivistä ja alhaalla riippuvat tummat pilvet tekivät maisemista todella dramaattisen näköisiä. Matkan varrella oli useampi pieni alttari, joku Jeesukselle tai Neitsyt Marialle omistettuja. Lopulta pääsimme Bastionille, täytyy sanoa että näkymät olivat vaivan arvoisia. Linnake itsessään oli melko pieni, mutta kaunis, vaaleakivinen rakennus.

Ajatuksena oli kiivetä vielä ylemmäksikin, kaukana vuorenrinteellä keikkui mm. pieni valkoinen kirkko, josta maisemat olisivat varmasti olleet huimaavat.  Polku kuitenkin muuttui aika vaikeakulkuiseksi Bastionista eteenpäin, askelmat olivat suuria ja isoja irtokiviä oli paljon. Eihän se ylöspäin meno, mutta se alaspäin tulo hiukan hirvitti. Päätimme siis kääntyä takaisin hotelliamme kohti.

 Sää oli melko ukkostava, joten pilvisyydestä huolimatta taapertamisessa tuli hiki. Olikin ihanaa päästä hotellin altaalle uimaan. Allasalue oli vieläpä aivan tyhjä, pilvet olivat pelottaneet auringonpalvojat pois. Oli ihanaa luksusta saada iso allas kokonaan omaan käyttöön...

Myöhemmin lähdimme taas vanhaan kaupunkiin kiertelemään. Rivan torilla, kellotorni Torre Apponalen juurella, oli iltaisin mukavaa tunnelmaa. Muusikkoja soittamassa, lapsia leikkimässä värikkäitä valoja heijastavilla leluilla... Tällä kertaa näimme myös mustiin pukeutuneen miehen, joka esitti tanssin palavien soihtujen sapelien kera. Vaikuttavaa varsinkin pimenevässä yössä.

Riva del Garda, päivä 1

Osteria di Gallo

Matka Riva del Gardaan alkoi aikaisin lauantai-aamuna, lentokoneessa olikin aika väsynyttä porukkaa... Mutta väsymys haihtui kun päästiin paikan päälle. Bussikyyti Veronan lentokentältä Riva del Gardaan kesti reilun tunnin, osoittain myös siksi että jouduimme kulkemaan kiertoteitä ruuhkien takia. Vaan eipä tuo haitannut, maisemat olivat sen verran upeita, että aika kului kuin siivillä. Jylhät vuoret, suloiset talot ja luostareiden ja linnoitusten raunioita, viiniköynnöksiä - innostus vain kasvoi ja kun Garda-järvi vihdoin tuli erään mutkan takaa esiin, taisi koko bussillinen huokaista ihastuksesta...

Gnocchi al Bolognese

Saatuamme laukut hotelliin lähdimme metsästämään syötävää, Finnairin tarjoama aamiainen - bratwurst ja paistetut perunat- kun ei ihan ollut napannut. Ihastelimme hetken vanhan kaupungin kauniita maisemia ja istahdimme rannalla olevaan ravintolaan. Vaikka olemmekin yleensä melko aktiivisia lomailijoita, tuolla hetkellä tuntui siltä että oikeastaan voisimme viettää koko loman istuen rantakahvilassa, nauttien auringosta ja hyvästä ruoasta.

Spagetti Frutti di Mare

Illalla ihastelimme vielä vanhaa kaupunkia lisää. Ihmiset tuntuivat kerääntyvät vanhan kaupungin torille, Torre Apponalen kupeeseen viettämään aikaa, herkuttelemaan ja katsomaan maailman menoa. Tunnelma oli romanttinen, ravintoloista kuului musiikkia, kaupunki oli kaunis ja kiireetön.  Löysimme heti ensimmäisenä iltana ruokapaikan, Osteria di Gallon. Ravintolaa pyöritti topakka italialainen mamma, joka istutti meidät paikoillemme kuuntelematta vastalauseita. Mieheni söi Frutti di Mare -pastan, joka osoittautui suureksi vadilliseksi pastaa, erilaisia rapuja, mustekalaa, simpukoita. Turha varmaan mainitakaan että mies oli erittäin onnellinen ruokansa kanssa, olkoonkin että annos oli niin mittava että sen syömisessä vierähti tovi jos toinenkin. Omalla lautasellani oli Gnocchi al Bolognese - ihanaa. Gnocchit olivat niin tuoreita...

Kisu vietti siestaa.

Helsinki, mon amour

There's no place like home. Todisteeksi kesäisen kuvaretken saldoa.

Söpönen pieni punainen. 

Kukkia Kaivopuistossa.

Kukkakauppa.

Kyösti Kallio sai syliinsä muutaman turistin.

Paitoja Vanhan kirkon puiston kupeessa.  Kaunis  ja paljon kuvattu taideteos. Värikkäistä paidoista sinisellä taivaalla tuli minulle mieleen vapaus. Ja ehkä pikkuisen matka jonnekin muualle, maahan jossa ihmiset kuivaavat pyykkejään kadun yllä riippuvalla narulla. Ja katusoittaja musisoi kadun kulmassa.

Vanhan kirkon puistosta löysin Ulrika Lovisan viimeisen leposijan, kaunis paikka, mutta arvasikohan Ulrika  aikoinaan että ihmiset tulisivat pitämään piknikkiä hautausmaalla?

Tunnelmia Porvoosta

Oli kaunis kesäpäivä (niitähän tänä kesänä riittänyt!) joten päätimme hypätä autoon ja tehdä oikean kesäretken Porvooseen. Porvoo on loistopaikka pikkuretkelle, vanhan kaupungin mukulakivikadut ja suloisen värikkäät talot oikein kutsuvat tutkimaan kujia ja puoteja. Vanhojen porvoolaisten hengen voi melkein vieläkin tuntea.

Kirkon pihamaalta löysimme tällaisen herran. Schauman sanoi patsaan nimikyltti.

Nautimme kahvit hotelli ja kahvila Onnissa, joka sijaitsee  kirkkoa vastapäätä, pihalta näkyvät maisemat olivatkin komeat.

Kirkkotorilla sijaitsee myös Pieni suklaatehdas, symppis pieni liike. Konvehteja valmistettiin ihan  kirjaimellisesti silmien edessä.

Pirun portaat. Portaat ovat muodostuneet kallioon luonnonmukaisesti ja tarina kertoo porvoolaisten uskovan itse Pirun olleen asialla. Portaat kuitenkin löytyvät kirkon läheisyydestä...

Porvoon vanhan kaupungin taloissa on käytetty väriä,  siitä minä pidän. Elämä onkin turhan harmaata,  olisi mukavaa asua keltaisessa talossa jossa on sininen ovi.

Raatihuoneen torille vie viehättävä pikku kuja.

Ikkunaluukut, joissa on sydän. Söpöä, eikö?

Siirtomaatavarakauppa Skafferiessa oli myynnissä kaikenlaisia herkkuja, teestä hilloihin  ja nekkuihin.

Monissa joen varren taloissa toimii nykyisin kirpputoreja.  Me emme tehneet löytöjä,  mutta katselukin on mukavaa...