lauantai 21. tammikuuta 2012

Matkamessuilla

Hollannin standi oli
näin söpö
Käytiin tänään Matkamessuilla pyörimässä ja se olikin hyvää vaihtelua lumitöihin. (Joista muuten olen jollain oudolla ja masokistisella tavalla oppinut tykkäämään. Saanpahan ainakin liikuntaa ja ulkoilmaa, teen jotakin hyödyllistä ja näen kätteni jäljen. Ainakin hetken ajan.)

Niin, ne messut. Oli kiva piipahtaa muutamaksi tunniksi matkalle maailman ympäri. Aika moni oli panostanut kivalla tavalla standeihinsa, oli mukavasti paikallisväriä, sushia Japanissa, sambatanssijoita, joikaamista... Pääsinpä kurkistamaan jopa valtamerialuksen hyttiinkin!

Kokemus oli kiva ja matkakuumehan siellä tietysti nousi. Koska tiedossa ei luultavasti ole tälle vuodelle kaukomatkaa, haaveilin sitten vähän läheisemmistä kohteista. Tällä hetkellä haaveita on oikeastaan kolmekin - Islanti, Irlanti ja Italia (taas!). Italiasta innostuin JohannaH:n matkakertomuksen myötä ja sain messuilta ajatuksen huvilan vuokraamisesta. Ajatelkaa nyt, suloinen italialainen huvila, kenties korkealla vuorenrinteessä, niin että terassilta levittäytyy näköala laaksoon, johonkin kivaan pikkukylään. Josta voisi käydä ostamassa vaikka... gelatoa.

Islanti on aika uusi haave, Irlanti vanhempi. Molemmat ovat mielikuvissani sellaisia jylhiä paikkoja, jotka olisi hieno kokea. Irlanti polttelee tällä hetkellä mieltä ehkä enemmänkin, varsinkin AirLingus näyttää tarjoavan n. 100 euron lentoja Dubliniin.

Ehkä hienoin messukokemukseni oli joikujen kuuleminen, kaunista. Tuli sellainen olo, että tämän musiikin kuuntelu varmasti rentouttaa.

Muutaman kivan messuaarteenkin sain. Löysin opuksen Helsingin saaristosta ensi kesää ajatellen, sekä kalastusoppaan herra Norkulle, lisäksi sain matkakortilleni uuden kotelon, pinkin! Arvatkaapas vaan kuinka ilahduin! Lisäksi sain Turkin matkailun osastolta uuden työmukin. Hieno!
Näihin maisemiin olisi niin hienoa päästä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!