sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Lontoo, päivä 5

Viimeinen päivä hauskasta lomasta. Olo oli haikea vaikka kotiin onkin aina kiva palata. Mutta arki, aamuheräämiset ja lumi... Kävimme viimeisenä päivänä pyörähtämässä Spitalfieldsin markkinoilla, jotka tosin maanantai-aamuna olivat aika hiljaiset. Eipä se kauheasti tosin meitä haitannut, oli kiva vain kierrellä somilla pikkukujilla ja ihastella. Ostimme vähän herkkuja kotiinviemisiksi ja otimme rennosti, nautiskelimme aamucrepit... Valehtelematta viimeinen päivä olikin loman rennoin, ei tarvinnut enää yrittää ehtiä nähdä ja tehdä, nyt mentiin vain sinne minne nenä näytti.


Iltapäivällä koitti lentokentälle lähtö. Olin onnistunut saamaan päähäni että lentomme lähti 17:15 (oikeasti tuntia myöhemmin) ja onnistuin panikoimaan kovasti ehtimisestä, olinhan lukenut paljon Lontoon ruuhkista. Oikeasti matka sujui oikein sutjakasti ja olin aika nolona kun (juostuani) lähtöselvitykseen tajusin että olin sotkenut ajat. Sittemmin kävi myös ilmi että lentomme oli myöhässä 1,5 tuntia Suomen tuulien takia - nolotti se juokseminen vielä vähän lisää...

Mutta onneksi aikaa kuitenkin jäi, koska kerkesin siis tehdä kierroksen lentokentän kaupoissa. Olin Westfieldissä iskenyt silmäni kaulakoruun, jota en kuitenkaan ollut ostanut. Sittemmin koru alkoi kummittelemaan mielessäni ja kun kentältä löytyi saman ketjun liike, päätin mennä katsomaan oliko koru niin kiva kuin muistin. Oli se. Ajattelin että kyseessä oli kohtalo ja marssin kassalle, joka jostakin syystä näpäytti kassaan Duty Free-alennuksen. Alkoi hymyilyttää kun tajusin saaneeni toivomani korun ja vielä pikkuisen halvemmalla...

Sitten kohti kotia...

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä reportaasista! Taas alkaa tehdä mieli Lontooseen, vaikka olen siellä muistaakseni noin 5 kertaa käynytkin. Aina on kuitenkin uuttakin nähtävää vanhojen ikisuosikkien lisäksi.

    British Museum on minulle paikka, jossa käyn joka kerta. Siitä ei vaan saa tarpeekseen. Sitä paitsi kaikkein kivointa on katsoa koulupukuisia lapsiryhmiä, jotka tulevat opettajiensa johdolla päiväksi museoon, tekevät annettuja tehtäviä, piirtävät kuvia näyttelyesineistä. Kukaan ei suuremmin riehu tai lusmuile.

    VastaaPoista
  2. Minulla tämä taisi olla jo kolmas kerta, mutta herralle ensimmäinen. Lontoo on tosiaan siitä kiva, että siellä riittää aina jotakin uutta nähtävää.

    British Museumissa meille meinasi tulla hätä kun aika loppui kesken, täytyy palata sinne ensi kerralla. Me olimme liikkeellä sunnuntaina, jolloin paikalla oli aika paljon turisteja. Ihmeteltiin sitten hieroglyfejä ja kaikkea... Mahtava paikka ja todella hienoa että se on vielä ilmainen, eli kuka tahansa saa nauttia noista aarteista!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!